Kymmenen vanhana sain ensimmäisen juttuni julki sanomalehden nuorten palstalla. Silloin päätin, että minusta tulee toimittaja.
Viidentoista vanhana pääsin lehteen töihin enkä ole valintaani katunut. Kaikissa ammateissa, joita olen harjoittanut, toimittajan valmiudet ovat olleet tukena ja turvana.
Lauantaina 2. kesäkuuta vuonna 2012, jos henki vielä kulkee, vietän 50-vuotistaiteilijajuhlaa toimittajana.
Kirjoittava ihminen kirjoittaa samasta syystä kuin laulaja laulaa tai soittaja soittaa. Jokainen tarjoilee taitojaan kykyjensä mukaan erilaisille yleisöille, mutta halulla ja hartaasti, itsekritiikkiä - tuota luovuuden pahinta vihollista - uhmaten.
Latinankielisen sanonnan mukaan minunlaisillani on insanabile scribendis cacoethes, kirjoittamisen parantumaton syyhy. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Yhteystiedot
lasse.lehtinen(at)brutto.inet.fi
gsm 050 5560130
HELSINKI
Firma Brutto Oy
Mariankatu 8 C 14
00170 Helsinki
lasse.lehtinen(at)brutto.inet.fi
gsm 050 5560130
HELSINKI
Firma Brutto Oy
Mariankatu 8 C 14
00170 Helsinki