ONKO EUROOPASSA TURVALLISTA -seminaari Porissa
11.3.2006
Lasse Lehtinen, MEP

HATUT JA MYSSYT 2000-LUVULLA

Hattujen sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä 1741 - 1743.  Ruotsin hattupuolue halusi hyvitystä Venäjältä, jolle Ruotsi oli Uudenkaupungin rauhassa hävinnyt osia Suomesta.

Vastapuolue myssyt ei olisi halunnut ryhtyä sotaan.  He halusivat Ruotsin pysyvän erillään suurvaltapolitiikasta ja ylläpitävän kohtuullisia suhteita Venäjän kanssa.

Hatut ottivat vastaan tukea Ranskalta, myssyt sekä Venäjältä että Britannialta.  Hattujen sota päättyi Ruotsin kannalta onnettomasti, uusi raja vedettiin Turun rauhassa Suomen halki, Kymijokea pitkin.

Kun Ruotsi oli hävinnyt Suomen kokonaan Venäjälle seitsemän vuosikymmentä myöhemmin, hattujen ja myssyjen jako siirtyi poliittisena perintönä suomalaisten tapaan kohdata Venäjän mahti ja uhka.

Suhteessa 1800-luvun lopun venäläistämispolitiikkaan suomalaisilla oli kaksi toimintatapaa.  Niin kutsutut vanhasuomalaiset olivat keisarille alamaisia, myöntyväisiä, mutta nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset asettuivat vastarintaan.  Myös työväki vastusti venäläistämistä.

Venäjä joutui vuonna 1914 sotaan Saksaa ja Itävälta-Unkaria vastaan.  Kun Venäjän sotamenestys oli heikko, aktivistit ryhtyivät toimeen.  Syntyi jääkäriliike ja samalla kypsyi ajatus Suomen itsenäistymisestä.

Saksan avulla se yllättäen toteutui.  Itsenäisyystaistelussa tarvittiin hattuja, mutta sen jälkeen oli taas myssyjen vuoro, kun J. K. Paasikivi ja Väinö Tanner neuvottelivat Tarton rauhan vuonna 1920.  Kahdenkymmenen vuoden ajan Suomi luulotteli itselleen olevansa puolueeton, kunnes heräsi talvisodan todellisuuteen.

Vaikka Suomi käytti asevarusteluun vuonna 1939 peräti neljänneksen koko valtion budjetista, valtiovarainministeri Tanneria pidettiin maanpuolustusväen piirissä auttamattomana myssynä, joka ei välittänyt tai perustanut Venäjän uhasta.

Tanner ei uskonut, että ihmiset ovat niin hulluja, että ryhtyvät sotimaan.

Tannerista tuli sotavuosina hattu, jonka ansiosta sekä rintama että kotirintama kestivät myös henkisesti.  Tästä hyvästä suomalaiset myssyt tuomitsivat hänet muka sotaan syylliseksi vuonna 1946.

Urho Kekkonen oli ollut hattu kouluvuosistaan lähtien, ja peräti kiihkeä sellainen.  Jatkosodan aikana, kun Saksan armeijalle tuli vastoinkäymisiä, Kekkonen vaihtoi päähineen myssyksi, jota piti sen jälkeen uransa loppuun asti.

Hatutta ei pärjää

Ilman hattuja Suomi ei olisi selvinnyt suurista kriiseistään eikä ilman myssyjä sopeutunut niiden jälkeisiin oloihin.  Molemmille toimintatavoille on hetkensä, seikka, joka helposti unohdetaan.

Historian ironiaa on, että länttä on joka kerta tarvittu avuksi, kun Suomen heimo on ollut vaikeuksissa.  Suomi ei olisi itsenäistynyt ilman saksalaisten joukkojen apua vuonna 1918.  Sen ylenpalttinen muisteleminen olisi kuitenkin vienyt hohdon Mannerheimin valkoisen armeijan sankaritöiltä, joten oli parempi vaieta.  Myöhemmin myssyt keksivät ruveta ylistämään Leniniä Suomen itsenäisyyden isäksi.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen valloitustarkoituksessa marraskuussa 1939.  Sadanviiden päivän kuluttua Stalin suostui rauhantekoon, ei suomalaisten sinisten silmien tähden, vaan siksi, että länsi lupasi meille apua.  Stalin ei halunnut saada vihollisekseen lännen liittoutumaa.

Jatkosotaan lähdettäessä melkein kaikki suomalaiset olivat hattuja.  Sodassa kävi niin kuin kaksisataa vuotta aikaisemmin.  Valtakunta pieneni, mutta miehitykseltä vältyttiin.  Saksan antama apu oli taas ratkaiseva.  Saksalaiset joukot puolustivat yksin koko pohjoista Suomea.  Torjuntavoitto kesällä 1944 saavutettiin saksalaisin asein.

Puolueettomuuden harha

Eräs myytti, joka elää edelleen sitkeästi suomalaisten mielissä, on ajatus Suomen puolueettomuudesta ja liittoutumattomuudesta.  Käytännössä meillä ei ole ollut sellaiseen ylellisyyteen mahdollisuutta muuta kuin puheen tasolla.

Suomi ei ole milloinkaan ollut oikeasti puolueeton eikä vakuuttavasti liittoutumaton.  Vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus oli virallisen myssypolitiikkamme valtioviisaudeksi ylistämä. Kuitenkin johtajamme pelkäsivät henki kurkussa, että sopimus joskus astuisi käytännössä voimaan.

Neuvostoliitossa loukkaannuttiin aina, kun käytimme "puolueettomuus"-määritelmää.  Heidän tulkintansa mukaan olimme osa Varsovan liiton puolustusta.  Kekkosestakin tuli hetkeksi hattu, kun hän komentaja Lauri Sutelan kannattelemana asettui vastustamaan Suomen armeijan ja Puna-armeijan yhteisiä sotaharjoituksia.

Kun Neuvostoliittoa ei enää ollut, YYA-sopimuksesta irtauduttiin ja Suomi päätti kansanäänestyksen jälkeen hakea EU:n jäsenyyttä.  Turvan hakeminen lännestä oli ilmeisesti syy, miksi enemmistö suomalaisista äänesti hattujen tavoin.

Nyt eletään edelleen myssyjen aikaa.  Virallisesti julistamme olevamme liittoumattomia ja tosi paikan tullen jopa puolueettomia.  Suomella ei muka ole turvallisuusvajetta, etenkin kun EU antaa meille kuulemma jonkinlaiset turvatakuut.

Syvän rauhan aikana Suomen, Ruotsin ja Itävallan puuhastelu nk. turvatakuiden kanssa ei Euroopan suuria maita häiritse.  Tosipaikan tullen turvatakuut koskevat kuitenkin vain Naton jäseniä, eivät muita.  Liittoutumattomuutta teeskentelevä ulkopuolinen pikkuvaltio jää ulkopuoliseksi.

Tämän päivän Venäjä

Mitä meidän on ajateltava tämän päivän Venäjästä?  Se ei ole enää kommunistinen valtio, mutta ei myöskään demokratia.  Sillä on selkeä kaipuu takaisin maailmanvallaksi.  Presidentti Vladimir Putin totesi äskettäin, että "Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi".

Kun tavallisilta venäläisiltä on kysytty, keitä historian henkilöitä he ihailevat, johtoon nousivat Pietari Suuri, Lenin ja Stalin, viimeksi mainittu nimenomaan siksi, että hän nosti Neuvostoliiton suurvallaksi.

Tämän päivän Venäjä väittää edelleen, että talvisota oli suomalaisten omaa syytä, että jatkosodassa Suomi oli Hitlerin liittolainen ja että Baltian maat itse vapaaehtoisesti pyysivät vuonna 1940 päästä Neuvostoliiton osavaltioiksi.

Kansalaiset tietävät sisimmässään saman kuin johtajatkin, että Suomella on aina turvallisuusvaje Venäjän suhteen, sillä geopolitiikalle emme mahda mitään.  Miksi muuten ylläpitäisimme todella vahvaa ja hyvin varustettua armeijaa?  Norjanko varalta, vai Ruotsin?

Poliittinen johto ei hetkeäkään kyseenalaista armeijan tärkeitä hankintoja, esimerkiksi sellaisia, joita juuri äsken vahvistettiin usean sadan miljoonan euron edestä.  Miksi tarvitaan moderneja Sidewinder-ohjuksia, kypärätähtäimiä ja raketinheittimiä, ellei ole turvallisuusvajetta?

Kansalaisten enemmistö uskoo ammattisotilaita, jotka perustelevat, että Suomi tarvitsee jalkaväkimiinoja niin kauan kuin Venäjällä on jalkaväkeä.  Myös poliittinen johto on kaikessa hiljaisuudessa samaa mieltä, sillä se on luvannut korvata halvat järjestelmät vielä paremmilla ja kalliimmilla.

Nato on turvallisuusratkaisu

Maanpuolustushenki on Suomessa edelleen korkealla.  Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan 93 % suomalaisista luottaa puolustusvoimiin.  Suurin osa nuorista miehistä olisi valmis asepalvelukseen vaikka se ei olisi pakollista. 

Sekin on mitattu, että kansan enemmistö seuraa johtajiaan, jos poliittiset johtajat perustelevat Natoon liittymisen Suomen turvallisuudella.

Suomi aikoo antaa noin 1 500 miehen vahvuisen erikoiskoulutetun joukon EU:n käyttöön.  Tämä nk. nopean toiminnan joukko on muutaman vuorokauden lähtövalmiudessa ja se koulutetaan yhdessä Naton joukkojen kanssa.  Suomi jatkaa näin vuonna 1956 Suezilla alkanutta toimintaansa eturivin rauhanturvaajavaltiona.

Uusissakin oloissa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä on Suomelle sopivin.  Juuri se on tuottanut erinomaiset reserviläisjoukot, jotka kelpaavat vaativiin kansainvälisiin tehtäviin sekä Naton että EU:n operaatioissa.

Koulutusta pitää edelleen tehostaa ja järkeistää sekä pitää aseetonta palvelua kunniallisena vaihtoehtona asevelvollisuudelle.  Samalla siviilipalvelun tulee täyttää hyödyllisen yhdyskuntapalvelun tunnusmerkit niin ajan kuin sisällön puolesta.  Sairaalat ovat aseistakieltäytyjille erinomaisia paikkoja olla yhteiskunnalle hyödyksi.

Venäjä toimii hyvässä yhteistyössä Naton kanssa rauhanturvaoperaatioissa.  Venäjän ja Suomen suhteet ovat hyvät.  Silloin Venäjällä ei myöskään voi olla mitään syytä vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.  Jos itärajan takana on, vastoin olettamuksia, tekeillä jotakin meitä uhkaavaa, sitä suurempi syy on hakeutua Naton suojiin.

Jäsenyyden hyöty

Mitä hyötyä Nato-jäsenyydestä olisi Suomelle?   Vastaus on johdettavissa suoraan Naton peruskirjan viidennestä artiklasta, joka velvoittaa jäsenmaat auttamaan toisiaan mahdollisia hyökkääjiä vastaan.

Nato on turvallisuuspoliittinen yhteiselin, joka takaa jäsenilleen koskemattomuuden.  Toistaiseksi yksikään Nato-maa ei ole joutunut hyökkäyksen eikä edes vakavan uhittelun kohteeksi.  Viron ilmatilaa on ehkä loukattu, mutta niin on Suomenkin, vaikka emme ole Naton jäsen.

Suomen ei tarvitsisi hankkia itselleen kaikkein kalleimpia järjestelmiä, vaan esimerkiksi taisteluhelikoptereita saisi tosipaikan tullen lainaksi.  Pääsisimme osallisiksi jo olemassa oleviin johtamis- ja valvontajärjestelmiin sekä jakamaan Naton tiedustelutietoja muiden jäsenmaiden kanssa.

Nato ei suinkaan ole mikään monoliittinen sotakone, jolla on vain yksi tahto.  Päinvastoin, Nato on entistä eurooppalaisempi ja yhtenäisempi vastapaino Yhdysvalloille, joka joutui hyökkäämään Irakin tähtilipun alla, kun niin monet Nato-maat kieltäytyivät tukemasta äkkipikaista operaatiota.

Jotkut ovat sanoneet, että Suomen hyvin kehittynyt idänkauppa kärsisi, jos nyt liittyisimme Natoon. Sellaiset puheet eivät tietenkään pidä paikkaansa.  Venäjän tärkeimmät kauppakumppanit EU:ssa, Saksa ja Ranska, ovat Naton jäseniä.

Jäsenyys ei sulje meiltä mitään ovia.  Norja on oiva esimerkki rauhantahtoisesta Nato-maasta, joka noudattaa omaa ulkopolitiikkaansa ja kantaa vastuuta myös maailmanlaajuisista ongelmista.

Nyt on hattujen aika hakea Suomelle todelliset turvatakuut.  Liittyä kannattaa ennen kuin sille tulee oikea tarve, joka saattaisi lamauttaa päättäjät.  Naton antamassa tuulensuojassa voimme sitten tulevina vuosikymmeninä taas myssytellä turvallisin mielin.