Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
header10.jpg
Etusivu arrow Ilta-Sanomat + arrow PYHÄÄ LEHMÄÄ LYPSÄMÄSSÄ
PYHÄÄ LEHMÄÄ LYPSÄMÄSSÄ PDF Tulosta Sähköposti

Julkaistu 10.7.2006

Euroopan unionin päätöksentekokoneisto tuottaa tunnetusti myös päätöksiä, joita suuri yleisö pitää tarpeettomina, jopa haitallisina.  Yleensä ne loukkaavat jonkin vähemmistön saavutettuja etuja.

Autoilun ympärillä käytävä keskustelu käy esimerkistä.  Maantieliikenne tappaa ja saastuttaa siinä kuin tupakka, mutta kukaan täysijärkinen poliitikko ei uskalla ehdottaa autoilun kieltämistä.

Saksassa poliitikko, joka kannattaa nopeusrajoituksia moottoriteillä, jää valitsematta.  Jokainen liikenneturvallisuutta lisäävä toimi herättää vastustusta sekä kuluttajien että autonvalmistajien puolella.

Myös aika muuttuu.  Vielä 1930-luvulla juovuksissa ajaminen oli Suomessakin lieventävä asianhaara, jos sattui onnettomuus.  Kun turvavyöt olivat meillä uusia, niiden käyttäjiä pidettiin lähtökohtaisesti vauhtihurjastelijoina.

Vanhan kliseen mukaan auto on pyhä lehmä, johon muun elämänmenon on mukauduttava.

Auto on nykyajan ihmiselle enemmän kuin hyödyke, se on myös vapauden vertauskuva.  Miten muuten on selitettävissä, että auto on kaikissa yhteiskunnissa hankintalistalla ensimmäinen kun perustarpeet on tyydytetty?

Neuvostoliitossa jonotettiin ladoja samalla tavalla kuin tämän päivän Kiinan maaseudulla omia automerkkejä.  Euroopan vanha autokanta jatkaa elämäänsä afrikkalaisissa kaupungeissa.  Nuoret miehet kaikkialla maailmassa osaavat koota ensimmäisen autonsa vaikka romuttamolta.

Euroopassa, jossa saamme vapaasti autoilla maasta toiseen, tarvitaan yhteisiä sääntöjä, myös liikennesääntöjä.  Pitkin hampain niitä Euroopan parlamentissa säädetään ja vielä vastahakoisemmin noudatetaan.

Ympäristökysymykset eivät vieläkään ole päällimmäisinä, kun asiakas valitsee autoa.  Polttoaineen kulutuksella alkaa näillä bensiinin hinnoilla olla merkitystä.

Silti jokainen äkkirikas ostaa suorituskykyä ja hevosvoimia niin paljon kuin niitä on tarjolla, vaikka Suomessa ei ole yhtään paikkaa, missä voi laillisesti ajaa yli 120 kilometriä tunnissa.

Unionin alueen 450 miljoonalla asukkaalla on yhteensä 250 miljoonaa henkilöautoa.  Joka vuosi Euroopan teillä kuolee noin 50 000 ihmistä, Suomessakin keskimäärin yksi kansalainen päivässä.

Yhdysvalloilta meni Vietnamissa 17 vuotta, jotta saatiin aikaan yhtä monta ruumista.

Liikennöitsijät eivät aikoinaan innostuneet ajopiirtureista ja muista kuljettajien työsuojeluun liittyvistä uudistuksista.  Konginkankaan onnettomuuden tapaiset järkytykset muistuttavat kuitenkin mieliin, että tehokkuuden ja turvallisuuden raja on edelleen häilyvä.

Neuvostoliitossa nomenklaturan mustat autot ajoivat keskikaistaa suurimmalla mahdollisimmalla nopeudella.  Muiden liikenteessä liikkujien asia oli väistellä, jos halusivat pysyä hengissä.  Perinne jatkuu tämän päivän Venäjällä.

Nollatoleranssi liikenteessä merkitsisi 60 kilometrin kattonopeutta ja moninkertaista valvontaa teillä.  Silloin liikennekuolemat olisivat todella harvinaisia.  Tähän vapaat kansalaiset eivät suostu.

On teknisesti mahdollista rakentaa auto, joka on täysin turvallinen eikä aiheuta ollenkaan päästöjä, mutta palkallaan elävällä ei koskaan olisi varaa ostaa sellaista.

Turvallisuudella voi myös perustella omia etujaan.  Näin kävi, kun suuret autotehtaat vaativat, että vain merkkikorjaamot saavat korjata heidän autojaan.  Parlamentti kuitenkin päätti antaa kilpailun toimia.

Euroopan parlamentissa olen kuullut sanottavan, että on epäeettistä ajaa kalliilla maasturilla, sillä kolarin sattuessa todennäköisyys jäädä henkiin on niissä suurempi kuin tavallisissa henkilöautoissa.

Maastureilla saa ajaa vastakin, mutta lainsäädäntö muuttuu siihen suuntaan, että nk. karjapuskureita - noita niklattuja ja kromattuja koristeita - saa kymmenen vuoden kuluttua tehdä vain kevyistä ja peräänantavista aineista.

Tilastojen mukaan juuri nämä puskurit ovat tehokkaita jalankulkijoiden tappajia pienemmilläkin nopeuksilla ajettaessa.

Vaikka autojen määrä on sotien jälkeen moninkertaistunut, onnettomuudet eivät kasva samassa suhteessa, päinvastoin.  Etenkin pohjoismaissa luvut ovat seitsemänkymmentäluvulta lähtien olleet hitaassa mutta jatkuvassa laskussa.

Säädökset nostavat auton hintaa, mutta ilman pakotteita autojen ominaisuudet eivät muuttuisi toivottuun suuntaan.  Lohdullista on ollut nähdä, miten huolellisesti autoteollisuus seuraa poliittista keskustelua ja pyrkii ennakoimaan tulevat päätökset.

Lakeja säätäessä oppii mielenkiintoisia asioita.  Autojen turvatyynyt laukaistaan räjähdyspanoksilla, joka on samaa kamaa kuin ilotulitteissa ja Lordin kitarassa.

 

                                                                            Lasse Lehtinen
  
 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • VIHREIDEN PARATIISI
  • EU:N JA VENÄJÄN VAIKEA ENERGIALIITTO
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING