Julkaistu 10.2.2007   

Kuusikymmentävuotispäiväni johdosta sain vastaanottaa lukuisia tervehdyksiä eri yhteisöiltä ja yksityisiltä.  Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselta,  sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roosilta tuli kuitenkin lajissaan ylittämätön onnittelu, jonka täten laitan laajempaan jakeluun: "Onnittelen ikääntymisen johdosta! Olen pitkään ollut sitä mieltä että olet yksi lurjusmaisin ja valheellisin suomalainen poliitikko (ja vielä kehnompi historiantutkija) mitä meillä on pitkään aikaan ollut. Odottelen kiinnostuneena missä vaiheessa joudut kiinni epärehellisestä toiminnasta Brysselissä, missä houkutukset ja mahdollisuudet ovat vielä paljon suurempia kuin täällä Suomessa, vaikka täälläkin on jo mahdollista rikastua epäkelvoilla konsteilla.(Uskoakseni olet onnistunut projisoimaan Kekkoseen oman luonteesi huonoimmat piirteet ja käsityksen siitä, että kaikki ovat samanlaisia luihuja vieraan vallan asiamiehiä kuin sinä itse.)   Toivon myös kovasti että joudut toistamaan toiveesi Natoon liittymisestä tulevissakin syntymäpäivähaastatteluissa, jos sellaisia tulee. Ainakin Lipponen on niin surkeassa kunnossa että hän ei  varmaan pääse tätä iloa näkemään, mutta sinäkin olet tuollainen onneton suomalainen pullukkamies (kumma kun yletön eurooppaintoilusi ei ole johtanut hyvien eurooppalaisten elämäntapojen omaksumiseen...),  joten ennuste ei ole kovin hyvä. Natohan olisi pitänyt purkaa silloin kun DDR liittyi Saksaan, se oli se historiallinen ikkuna! Mikä teitä oikeistososiaalidemokraatteja oikein vaivaa, että Nato on teille niin tärkeä asia? Vakavasti puhuen, jos Suomella on joku turvallisuusuhka, niin se liittyy tilanteeseen jossa Baltian maat tai Puola alkavat rettelöidä kunnolla Venäjän kanssa. Siinä tilanteessa saamme olla todella iloisia ettemme ole Naton jäseniä. Ja sinulle siis tosiaan Bush on jonkilainen turvallisuustekijä maailmassa? Toivotan sinulle siis ahkerointia Brysselissä, paljon ilmaisia lounaita ja muuta hyvää ja sitten jossain vaiheessa jotain virheliikettä, liiallista ylimielisyyttä, joka kostautuu.  Sehän sinulta luontuu. Juuri sinunkaltaisiasi edusmiehiä ja etujemme valvojia me siellä tarvitsemme, jotta jonain päivänä saamme sanoa hyvästit EU:lle, ainakin sen nykymuodossa.  Terveisiä Stubbille, joka sentään on jossain mielessä rehellinen hölmö, kun sinulle tämä EU- ja NATO-intoilukin on luultavasti vain hauskaa peliä, jonka seurauksista et piittaa. Ystävällisin terveisin JPR" 

Tunnen onnittelijani vain nimeltä, joten päätin kurkata miehen nettisivuille ja katsoa millaisista lähtökohdista tunnerekisteri on peräisin. Näin professori kertoo itsestään: 

"Vanhempani olivat melko konservatiivisia, Viipurin evakkoja, isä oli lisäksi istunut Pietarissa vankilassa jouduttuaan kiinni jääkärivärväyksestä. Hän kuului siis ns. kalterijääkäreihin (jääkärit jotka oli saatu kiinni heidän yrittäessään lähteä koulutukseen ja tuomittu vankeuteen, josta he vapautuivat maaliskuun vallankumouksessa 1917) ja oli heidän puheenjohtajansa 1950–luvulla. Isälle kommunistit olivat myrkkyä, mutta isänmaalliset sosialidemokraatit (kuten Väinö Tanner) kelpasivat kyllä. Kekkonen oli hänen mielestään tyypillinen vallanhimoinen poliitikko joka oli valmis mihin tahansa likaisiin konsteihin päämääriensä toteuttamiseksi.  Isän suuret ihanteet olivat Winston Churchill ja John Foster Dulles (jälkimmäinen juuri kommunismin ja Neuvostoliiton tiukkana vastustajana). Hän ei onnekseen koskaan tullut näkemään esiintymistäni ASS:n listoilla ylioppilasvaaleissa tai liittymistäni kommunistiseen puolueeseen, sillä hän kuoli kesällä 1964, juuri minun päästyäni ylioppilaaksi.
Minut nimitettiin Joensuun korkeakoulun apulaisprofessoriksi vuonna 1974. Olin sitä ennen hoitanut Helsingissä apulaisprofessuuria vuodesta 1971 ja väitellyt 1973, minkä jälkeen opetin kaksi lukukautta Los Angelesissa UCLA:ssa (ilman että kukaan kyseli puoluekannan perään). Joensuussa olin vielä aktiivisesti Tutkijaliitossa mukana, samoin kuin SKP:n rivijäsenenä paikallisosastossa, mutta en tuolloinkaan enää millään tavoin keskeisesti.
Neuvostoliitossa kävin ensi kertaa 60–luvulla ja lukuisia kertoja 70–luvun puolella…  Aina kun kuubalaiset isot sikarit tulivat asuntolan kioskiin, ostin niitä lukuisia. Nykyään ei sellainen luxus kävisi päinsä, puhumattakaan nyt puolen kilon kaviaaripurkkien syömisestä aamiaiseksi. Ah niitä aikoja … hyväksyin myös Tshekkoslovakian miehityksen valitettavana, mutta kansainvälispoliittisena välttämättömyytenä. Asiat olivat ikään kuin eri osastoissa ja tietysti oli niin, että aivan väärään joukkoon sitä olisi joutunut, jos olisi avoimesti Neuvostoliittoa arvostellut…

Joissakin kohdin on täytynyt vähän lieventää kantaansa (henkilökohtaisen omaisuuden hankkiminen, osakkeiden pienomistus) mutta kaikenlainen yhteiskunnallinen ja poliittinen periaatteettomuus tai korruptio, on edelleen minulle hyvin vastenmielistä. Tämän vuoksi inhoan erityisesti johtavia sosiaalidemokraatteja ja kokoomuslaisia, jotka ovat siis joko pettäneet ihanteensa tai suoraan ostettuja, politiikkahuoria (mitä muuta edustavatkaan Stubbin tai Vapaavuoren vaalikampanjat!). En siis ole takinkääntäjä: en edelleenkään pidä Neuvostoliittoa yhtä pahana kuin natsi-Saksaa (tosin Stalinin pahimpana kautena tultiin kyllä aika lähelle), enkä kadu 60- ja 70-lukulaisuuttani...tulin muuten eronneeksi SKP:stä vasta 80–luvun puolella, Helsinkiin palattuani. Eroaminen tapahtui jättämällä jäsenmaksut maksamatta ja jättäytymällä pois kaikesta toiminnasta.   Me hyökkäsimme omia isiämme vastaan. Me pidimme professoreita nollina. Nyt olen opettanut yliopistolla lähes 40 vuotta, ja vieläkään ei ole tullut yhtään aitoa vastaanväittäjäsukupolvea. Itse olen edelleen paljon yhteiskuntakriittisempi kuin useimmat oppilaistani." 

Ymmärrän hyvin professorin oppilaita. Minun ei tulisi mieleenikään väittää häntä vastaan. 

Lasse Lehtinen