Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
Sivustolla on 7 vierasta
header8.jpg
Etusivu arrow Kirjoitukset arrow NIIN ON JOS SILTÄ TUNTUU
NIIN ON JOS SILTÄ TUNTUU PDF Tulosta Sähköposti

Julkaistu 4.3.2007 

 

Ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin vastustajat pelottelivat kansalaisia kolmella seikalla. Ensinnäkin sanottiin, että maanosan toiselta puolelta, esimerkiksi Portugalista, tulee työmiehiä, jotka vievät suomalaisten työpaikat ja laittavat eukkonsa ja ison lapsikatraansa Suomen sosiaalihuollon harteille. Toiseksi sanottiin, että saksalaiset tulevat ja ostavat kaikki Saimaan rannat.  Tämän estämiseksi Suomen eduskunta sääti oikein lainkin, jolla kaupanteko tehtiin vaikeaksi. Kolmanneksi sanottiin, että kaikki Suomen lahjakkaat nuoret karkaavat ulkomaille parempiin yliopistoihin ja monikansallisiin yhtiöihin eivätkä koskaan palaa. Mikään ennustus ei toteutunut.  Suomeen tuli työmiehiä, mutta lähialueilta ja enimmäkseen pimeille markkinoille, kunnes meillä älyttiin poistaa maahantulorajoitukset.  Etenkin rakennusteollisuudessa on edelleen aito työvoimapula, johon ulkomainen työvoima on ainoa apu. Saksalaiset eivät ole Saimaan rantoja hamunneet, venäläiset kylläkin.  Isännät myyvät konsultoimatta EU:ta, jos hinnasta päästään sopimukseen. Lahjakkaat suomalaiset nuoret ovat EU:n myötä saaneet mahdollisuuden opiskella ja tehdä työtä koko jäsenalueella.  Pelkästään EU:n palveluksessa suomalaisia on nelinkertainen määrä siihen verraten mihin asukaslukumme oikeuttaisi. 

RUOKA ON HALVENTUNUT 

Ennen Euroopan unioniin liittymistä talousmiehet laskeskelivat, että ruoka Suomessa ainakin halpenee, jos mennään mukaan yhteisille markkinoille.  Kilpailu pitäisi siitä huolen. Näin kävikin, mutta pulmana on, että yhdeksän kymmenestä kansalaisesta ei millään usko sitä.  Voiko yhdeksän kymmenestä kansalaisesta olla väärässä?  Kyllä voi, ainakin tässä tapauksessa. Tilastokeskuksen tuoreimman raportin mukaan elintarvikkeiden reaaliset hinnat ovat Suomessa laskeneet vuodesta 1994 noin kymmenen prosenttiyksikköä.  Suomessa ei juuri luotettavampaa tahoa ole kuin Tilastokeskus.  Sen julkistama tieto on moneen kertaan tutkittua ja punnittua. Miksi kansalaiset eivät sitten usko?   Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin sellaiset tuotteet, joiden kohdalla hintaherkkyys on alimmillaan, ovat todellakin kallistuneet. Huoltoasemilla, joilla ennen tarjottiin puuroannos markalla, tarjotaan nyt ”euron puuroa”.  Korotus on melkoinen, mutta ei kaada kenenkään taloutta.  Kahvikupillinen saattaa maksaa nyt saman verran euroja kuin ennen markkoja. Yleiset käymälät kyselevät nyt joko viidenkymmenen sentin kolikkoa tai peräti euron, kun niihin ennen pääsi markalla.  Iltapäivälehdet ovat kallistuneet viidestä markasta 1,2 euroon.  Satasen jäsenmaksut on pyöristetty 20 euroon.  Oluissa ja limunaadeissa ravintolat ovat noudattaneet samaa hinnoittelua ja kuluttajat ovat mukisematta maksaneet. Kaupan kassoilla ja ravintoloissa kuitenkin valitetaan, miksi?  Ei nimittäin olisi oikeasti aihetta.  Täsmälleen samanlainen ostos tavallisimpia ruokatarvikkeita maksaa tänään kymmenyksen vähemmän kuin liittyessämme EU:hun. Se on kylläkin totta, että suomalaisten päivittäiset ostokset käytännössä maksavat enemmän kuin ennen.  Mutta niinpä kärryssä on nykyään sellaisia herkkuja, joita ei toistakymmentä vuotta sitten Suomessa edes myyty.  Kun ei ollut edes Lidliä. Yksi jos toinen on oppinut heittämään einesten ja ravintorasvojen perään muutaman siivun savulohta, ilmakuivattua kinkkua, ulkomaan juustoja, tuontiolutta ja saksalaisia makkaroita.  Niistä se uusi hinta ostoksille tulee. Ruokaravintoloita vaativaan makuun on enemmän kuin ennen ja niissä tehdään herkkuja sekä tuoreesta tonnikalasta että hollantilaisesta juottovasikasta.  Paremmissa kahviloissa papu on jalostettu capuccinoksi, macciatoksi tai latteksi, kun ennen juotiin huoltoasemilla pelkkää päiväysvanhaa costaricaa. 

EURO ON SYNTIPUKKI 

Euromaissa uskotaan hintojen nousuun vaikka tutkijat mitä väittäisivät, ja syyllinen on tietenkin euro itse.  Jos jokainen olisi pitänyt oman valuuttansa, hinnat eivät olisi nousseet, väki vakuuttelee toisilleen. Jos elämä Suomessa olisi kallistunut niin kuin enemmistö itselleen uskottelee, kansantulo ei meillä olisi kasvanut tätä vauhtia.  Samat kansalaiset nimittäin vastaavat kyselyissä, että heidän taloudellinen tilanteensa on hyvä ja kotitalouksilla on rahaa käytettävissä enemmän kuin takavuosina.  Euron ansiosta korot ovat vuosikausia olleet ennennäkemättömän alhaalla ja se myös näkyy kulutuksessa.  Suomalainen tekee keskimäärin kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa ja ostaa autoja ja asuntoja tiheämmin kuin koskaan aikaisemmin. Euro on vakiinnuttanut asemansa maailman kakkosvaluuttana heti Yhdysvaltain dollarin jälkeen.  Euron piti osaltaan vauhdittaa talouskasvua ja parantaa kilpailukykyä, mutta alueen suurimmat taloudet Saksa, Ranska ja Italia ovat huonolla taloudenpidollaan heikentäneet valuuttaa.  Niinpä esimerkiksi ranskalaiset moittivat euroa liian vahvaksi kun sillä saa melkein puolitoista dollaria. Valuuttakurssithan ovat aina jonkun mielestä vääriä, mutta euroalueelle on silti koko ajan uusia pyrkijöitä.  Vuoden vaihteessa tuli Slovenia ja Viro valmistelee liittymistä. 

VIELÄKÖ ON INFLAATIOTA? 

Monet yleisönosastokirjoittelijat ympäri Eurooppaa ovat myös väittäneet, että euroon siirtyminen on aiheuttanut mittavan piiloinflaation yhteisvaluutan alueella. Mittauksilla voidaan todentaa vain 2 % inflaatio euron käyttöönoton jälkeen, se on käytännössä olematon luku.  Vieläkin useimmat suomalaiset kertovat eurohinnan kuudella siksi, että se oli markan arvo suhteessa euroon kun liityttiin. Ajatus kulkee niin, että kaikkien tavaroiden hinta markoissa ikään kuin ”jäätyi” tasolle ennen euroa.  Aivan kuin kenelläkään ei olisi ollut kiusausta tai tilaisuutta nostaa minkään tuotteen hintaa, jos vain olisimme pysyneet markkataloudessa. Euroon siirtyminen sinänsä ei ole ratkaissut yhdenkään maan ongelmia.   Britannia on pärjännyt hyvin alueen ulkopuolella, samoin Ruotsi ja Tanska.  Näiden maiden liike-elämä haluaisi kuitenkin mukavuussyistä euron piiriin. Euroon ovatkin erityisen tyytyväisiä ne, jotka matkustavat paljon tai käyvät kansainvälistä kauppaa.  Hintojen vertailukelpoisuus on omalta osaltaan lisännyt kilpailua tuotteiden ja palvelujen välillä ja alentanut kuluttajahintoja. 

SUSIONGELMA LÄHTI SUOMESTA 

Koko Suomen kansa on sitä mieltä, että Brysselissä jotkut piruuttaan suojelevat susia Suomessa.  Aloite lähti kuitenkin alun perin Suomesta. Eläinten ystävien ympäripuhumana Esko Ahon hallitus pyysi vuonna 1994, että susi liitettäisiin uhanalaisten eläinten luetteloon.  Komissio suostui. Nyt on Suomen seuraavan hallituksen asia saada typerä päätös vihdoin peruutetuksi.  Helpompi on näköjään kuitenkin syyttää omista virheistä Brysseliä.                                                                                              Lasse Lehtinen

 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • VIHREIDEN PARATIISI
  • EU:N JA VENÄJÄN VAIKEA ENERGIALIITTO
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING