Julkaistu 28.4.2007  

Naisliitto Unioni vaatii, että tasa-arvolaki ulotetaan kaikilta osin koskemaan myös evankelisluterilaista kirkkoa.

Tasa-arvolain toisesta pykälästä on siksi poistettava siihen kirjoitettu soveltamisalan rajoitus, ettei laki koske evankelisluterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa. 

Hetkinen? 

Mihin liiton naiset unohtivat toisen kansankirkkomme, ortodoksit?  Mikseivät ortodoksikirkkoon kuuluvat vaikuttajanaiset, kuten Suvi-Anne Siimes ja Maria Guzenina nuhtele omaa kirkkokuntaansa samasta asiasta? 

Miten tällaiset tasa-arvon ikonit ylipäätään voivat kuulua kirkkokuntaan, joka ei tosimielessä ole edes aloittanut keskustelua naispappeudesta? 

Älkää vain sanoko, että uskonto on yksityisasia, sillä silloin Naisliitto Unionin vaatimukselta putoaa pohja pois.  Silloin myös naispappeuden vastustajilla luterilaisessa kirkossa on oikeutus omalle kannalleen.  Tasa-arvo ei ole demokratiassa yksityisasia. 

”Tasa-arvo koetaan kiinteäksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa, eikä kirkko voi jäädä erilliseksi saarekkeeksi sen ulkopuolelle”, päätoimittaja Jouko Hovi kirjoitti Vapaus-lehdessä.  Olen samaa mieltä.  Miksi sitten toinen valtiokirkkomme saa oikeuden tulkita raamattua vain yhdellä tavalla? 

Suomen evankelisluterilainen kirkko hyväksyi naispapit jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta pitkin Suomea on kirkonmiehiä, jotka ottavat apostoli Paavalin kuuluisat sanat kirjaimellisesti.  ”Nainen vaietkoon seurakunnassa”, hän sanoi Korinttolaiskirjeessään. 

Paavali oli vakaumuksen poikamies, joka kirjoitti myös, että ”miehen on hyvä olla koskematta naiseen”.  Kun ei tätäkään Uuden testamentin kohtaa ole Luther kirkossa laajemmin noudatettu, niin miksi edellistäkään? 

Viime pitkänäperjantaina piispa Eero Huovinen pohdiskeli julkisuudessa omantunnon vapauden ja tasa-arvon yhteensovittamista.  ”Aitoon suvaitsevaisuuteen kuuluu kunnioitus juuri eri tavalla ajattelevia kohtaan”, Huovinen kirjoitti ja tarkoitti näitä miespappeja, jotka eivät suostu pyhätöihin naispappien kanssa. 

Huovinen ei tietenkään vastusta naispappeutta, päinvastoin, mutta hän ehdottaa, että paikallisesti sopimalla voitaisiin työvuoroja järjestämällä välttää kiistan molempia osapuolia loukkaavat tilanteet. 

Huovinen on nyt joutunut taantumuksellisen kirjoihin, vaikka hän on hakenut Vanhasta testamentista Salomonin tuomiota ilmeisen vilpittömässä mielessä. 

Paikallinen sopiminen näyttää tasa-arvotaistelijoille olevan yhtä vastenmielistä kuin SAK:lle.  Näin maallikon näkökulmasta viisainta olisi, että vanhoillisimmat pappismiehet perustaisivat oman kirkkokuntansa, Suomen evankelispatriarkaalisen liikkeen, ja astuisivat valtiokirkon ulkopuolelle.  Suomessahan on uskonnonvapaus. 

Kommunismin romahtamisen jälkeen monet entiset taistolaiset ja muut eturientolan ihmiset ovat löytäneet hengellisen kodin ortodoksisesta kirkosta.  Mutta niinpä kommunismissakin eräät olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. 

Ymmärrän kyllä ortodoksisen kirkon viehätyksen aikana, jolloin muutenkin pyritään tosiolevaisuudesta korkeampiin sfääreihin, jos ei muuten niin kemikaalien avulla.  Ortodoksiset mystiikkaan tukeutuvat kirkonmenot hakkaavat mennen tullen luterilaisen harmauden.  Ero on kuin väritelevisiolla ja mustavalkealla teeveellä. 

Silti taivastelen sitä, että veronkantoluvan saanut kirkko ei joudu samasta asiasta tilille kuin pappismiehet toisessa kansankirkossa. 

Arkkipiispa Leo, piispa Ambrosius ja isä Mitro nauravat partaansa huojutellessaan suitsukeastioita kirkkokuntansa naisten edessä.  Toivottavasti lausuvat mielessään edes esirukouksen kärsivän luterilaisen kollegansa Eero Huovisen puolesta.                                                                                           Lasse Lehtinen 

P.S. Suomen uusi ulkoministeri on tunnetusti mies, johon naiset luottavat.  Nyt on vain toivottava, että Hillary Clintonista tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti, niin maittemme väliset suhteet saadaan molempia osapuolia tyydyttävälle tasolle.