Julkaistu Savon Sanomissa 29.4.2007 

Maailman yli pyyhkäisee aika ajoin jokin idea, joka kulkee maapallon ympäri, muuttaa matkalla muotoaan, mutta vaikuttaa tavalla tai toisella meidän kaikkien elämään. 

Goethe puhui ”maailmanhengestä”, ”Weltgeist”, joka vallitsee tiettynä aikana ja liikuttaa ihmiskuntaa.  Kaikki näyttävät jonkin aikaa kulkevan samaan suuntaan. 

Parinsadan vuoden ajalta tunnetaan sekä rakentavia että tuhoavia maailmanlaajuisia liikkeitä.  Edellisestä kelpaa esimerkiksi orjien vapauttaminen, jälkimmäisestä hurahtaminen kommunismiin ja fasismiin. 

Nykyään trendit lähtevät useimmiten Yhdysvaltojen länsirannikolta, jossa Hollywood antaa niille maailmanlaajuisen, tehokkaan julkisuuden.  Klassinen tapaus oli ydinvoiman vastaisen liikkeen synty, kun elokuvassa ”Kiina-ilmiö” annettiin ymmärtää, että ydinreaktorin sulanut sydän voisi tunkeutua jopa maapallon läpi. 

Ilmaston lämpeneminen puhuttaa tällä hetkellä koko maailmaa niin kuin ydinaseiden uhka kolmekymmentä vuotta sitten.  Se on myös Hollywoodin uusi lempilapsi.  Maailmanlopun ennustajilla on aina ollut kysyntää. 

Yhdysvaltalaisen demokraattipoliitikon Al Goren ilmastopainajainen ”Epämiellyttävä totuus” palkittiin äskettäin vuoden parhaana dokumenttielokuvana.  Tulossa on taatusti lisää myös fiktiivisiä elokuvia, joissa napajäätiköt sulavat ja suurkaupungit hukkuvat tulvavesiin. 

Gorella on tiedemiesten joukossa sekä kannattajia että vastustajia.  Kannatus on äänekästä ja vastustus on varovaista, sillä oppineet eritoten ymmärtävät, että trendejä vastaan on turha taistella ja tutkimusrahoja saa helpommin kun menee valtavirran mukana.  

EU:lla ankarat tavoitteet 

Maaliskuun alussa EU-maiden hallitusten päämiehet löivät lukkoon uudet ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet.  EU haluaa leikata kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.  Hankkeella on konsulttien laskema hintakin, 800 miljardia euroa. 

Valtiot joutuvat itse miettimään, miten ne tavoitteesta selviävät.  Suomi on energiankäytön tehokkuudessa mallimaa, joka joutuu tiukoille, jos tästä vielä pitää parantaa.  Jo neljännes energiasta tuotetaan meillä uusiutuvilla energiamuodoilla. 

Tässä yleisessä innostuksessa on omat vaaransa.  Johtajien suurista puheista huolimatta sekä suuri yleisö että yrityselämä ounastelevat pahinta. 

Kansalaiset kaikissa Euroopan maissa pelkäävät uusia hinnankorotuksia.  Sähkö ja polttoaineet kallistuvat joko tapauksessa, asiantuntijat sanovat. 

Yritykset tietävät, että kohoavat energian hinnat vaikuttavat kilpailukykyyn ja ne on tavalla tai toisella siirrettävä kuluttajien maksettaviksi. 

Vaatimukset ovat myös keskenään ristiriidassa.  Toisaalta halutaan energiavarmuutta, riittävästi toimitusvarmaa ja kohtuuhintaista poltettavaa, mutta samaan aikaan sen pitää olla päästötöntä, uusiutuvaa ja ympäristölle ystävällistä. 

Vapautta arvostava eurooppalainen tulee vihaamaan päätöksiä, joilla autoilua rajoitettaisiin, lentäminen muuttuisi taas pelkästään varakkaiden yksinoikeudeksi tai saunan lämmittämisestä haloilla saisi rikesakon. 

Etenkin kun muissa maanosissa nautittaisiin samoista huveista ilman rangaistusta.  Onko meillä edes oikeus kieltää köyhemmiltä mailta samanlainen kehityksen kulku, joka on muodostanut länsimaisen elämäntavan ytimen?  Mikseivät kiinalaiset ja intialaiset saisi ajella autoilla? 

Sitä paitsi noissa maissa tiedetään ilmastonmuutoksen ja ympäristön riskit erittäin hyvin.  Päästötöntä energiaa, kuten ydinvoimaa, rakennetaan Aasiassa sitä mukaa kuin varat sallivat ja siitä meidän kannattaa vain iloita. 

Jos päämääränä on päästötön tulevaisuus koko maailmaan, Euroopan ei ehkä sittenkään kannata tehdä sankarillista itsemurhaa muun ihmiskunnan puolesta.  Tarvitsemme Aasian, Venäjän ja Yhdysvallat mukaan samoihin talkoisiin, muuten peli ei ole reilua. 

Ydinvoimaa arastellaan edelleen 

Monessa Euroopan maassa on – toistaiseksi – poliittisesti mahdotonta esittää rakennettavaksi uutta ydinvoimaa.  Siksi EU:n julistus puhuukin vain uusiutuvan energian käytöstä, jossa vesivoiman, tuulen ja aurinkoenergian rinnalle on nostettu puun poltto. 

Suomalaisittain ehdotus on erityisen vaarallinen.  Puu kannattaa meillä edelleenkin jalostaa paperiksi ja sahatavaraksi.  Jos puun polttoa tuettaisiin verovaroilla, metsänomistajat ehkä hetken iloitsisivat, mutta teollisuudelta loppuisi raakapuu ja Euroopasta metsät. 

Ilmastotavoitteiden kannalta metsien hakkaaminen polttopuuksi on tietenkin järjetöntä.  Kasvavat metsät ja metsäteollisuuden tuotteet ovat tärkeitä kasvihuoneilmiötä torjuvia hiilidioksidinieluja. 

Sen sijaan turpeen vuosikasvu voitaisiin Suomessa polttaa luonnon tasapainoa järkyttämättä.  Sitä ennen se olisi vastoin äärivihreiden vaatimuksia luokiteltava uusiutuvaksi polttoaineeksi. 

Eurooppalainen energiapolitiikka kärsii myös aidoista kaupallisista ristiriidoista.  Öljy-yhtiöt panostavat biopolttoaineisiin, joita tuotetaan tukiaisten turvin.  Myös kemian teollisuus hyötyy muoti-ilmiöstä, kun lannoitteet käyvät kaupaksi entistä paremmin. 

Päästöt itse asiassa lisääntyvät, kun kaikille tuotantopanoksille lasketaan oikea ekologinen hinta. 

Yksikään eurooppalainen päättäjä ei pysty itse elämään niin kuin opettaa.  Prinssi Charles halaa puita ja puhuu puhtaan luonnon puolesta, mutta ajaa vierailuillaan suihkukoneilla maailmaa ristiin rastiin. 

Kun ministeri pyöräilee töihin, virka-auto tuo joka tapauksessa hänen salkkunsa ja vaihtovaatteensa virkapaikalle.  Euroopan vihreät eivät matkusta maapallon toiselle puolelle maailmanparannuskokouksiinsa laivoilla vaan lentokoneilla. 

Euroopassa on edistytty 

Eurooppa kelpaa itse asiassa jo nyt esikuvaksi ympäristöpolitiikan alalla.  Keski-Euroopan ja Britannian teollisuusalueet olivat vain muutama vuosikymmen sitten likaisia elinalueita ja suuria saastuttajia.  Vanhoista valokuvista voi katsella, millainen Lontoo oli 1960-luvulla. 

Pelkästään Kiina käyttää jo nyt puolet koko maailman sementistä, kolmanneksen hiilestä ja saman verran teräksestä.  Sikäläiset tehtaat tupruttavat taivaalle vielä paljon savua, mutta siellä myös osataan ottaa käyttöön uutta teknologiaa nopeammin kuin meillä. 

Neuvostoliitossa onnistuttiin aikanaan yhdistämään taloudellinen romahdus ja ympäristökatastrofi.  Nykyinen Venäjä ottaa kaiken hyödyn empivästä Euroopasta.  Se rakentaa öljyrahoilla uutta ydinvoimaa, jotta sillä riittäisi enemmän öljyä ja kaasua myytäväksi maihin, jotka vielä eivät uskalla uutta ydinvoimaa itse rakentaa. 

Kolmasosa Euroopan sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, mutta laitokset alkavat vanhentua.  Fuusiovoima ei ehdi pelastajaksi, jos ilmastotavoitteet on tarkoitus ottaa tosissaan. Yksi ainoa kaavio kertoo, miten viisas on suomalainen energiaratkaisu.  Eurooppa ilman nykyistä ydinvoimaa olisi kerralla kaksinkertaistanut sen määrän päästöjä, jonka liikenne aiheuttaa. Suomen kannattaa jatkaa omalla linjallaan malliksi muillekin.                                                                                               Lasse Lehtinen