Ajankohtaista
Torjuntavoitto vodkasodassa | Torjuntavoitto vodkasodassa |
|
|
|
|
Torjuntavoitto vodkasodassa
Euroopan parlamentti äänesti tänään Strasbourgissa väkiviina-asetuksesta. "Parlamentti päätti kieltää vodkalta sen tuotesuojan, joka pohjoisille maille luvattiin, kun unioniin liityimme. Kuitenkin kolmasosa edustajista kannatti nk. vodkavyöhykkeen linjaa", Lasse Lehtinen sanoo.
Olemassa oleva lainsäädäntö määrittelee lukemattomat väkijuomat pilkuntarkasti, niin valmistusalueen kuin myös raaka-aineen mukaan, mutta vodkan määritelmä haluttiin jättää mahdollisimman väljäksi.
"Syynä tähän on on miljardien eurojen bisnes, jonka markkinoiden uudelleenjaosta on kysymys. Vodka on muotijuoma, jonka kysyntä ja status ennen kaikkea nuorison parissa kasvaa. Tuottajien kannattaa tislata vodka mahdollisimman halvoista raaka-aineista, sillä huonolaatuisenkin vodkan maun voi peittää erilaisilla mehuilla ja virvoitusjuomilla", kertoo Lehtinen.
"Euroopan parlamentissa kannetaan jatkuvasti huolta elintarvikkeiden ja tuotteiden laadusta. Miksi tekisimme vodkan kohdalla poikkeuksen? Kuluttajan on tiedettävä täsmällisesti, mitä hän nauttii sisäisesti, oli se sitten vaikkapa alkoholia", Lehtinen huomauttaa.
Lehtisen mielestä tälläkin äänestystuloksella vodkalle tulee tuotekohtainen määrittely, vaikkakin liian väljä. "Tähän asti on eletty vodkan suhteen aivan villissä tilanteessa." |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



