Julkaistu 7.6.2007 

Olkiluodon voimalaitostyömaa on vaikuttava kokonaisuus.  Se on Suomen kaikkien aikojen suurin yksittäinen rakennustyömaa, johon uppoaa 30 000 henkilötyövuotta ennen kuin laitos alkaa jauhaa sähköä teollisuudelle ja kuluttajille. 

Kolmenkymmenen vuoden ajan on kaksi yksikköä Loviisassa ja kaksi Olkiluodossa toimittanut sähköä suomalaisille tasaisesti ja turvallisesti.   Ne rakennettiin aikoinaan hallituksen päätöksillä, mutta nyt rakenteilla oleva viides laitos joutui käymään läpi lähes parikymmentä vuotta kestäneen poliittisen väännön. 

Veronmaksajan kannalta on mukavaa, että teollisuus rakentaa laitoksen kokonaan omilla varoillaan.  Teollisuus haluaa varmistaa kohtuuhintaisen Venäjästä vapaan energian saannin, jotta se uskaltaa avata uusia työpaikkoja Suomessa. 

Suomen sähköstä neljännes tuotetaan ydinvoimalla, Ruotsissa noin puolet.  Ruotsissa järjestettiin vuonna 1980 kansanäänestys, joka neuvoi luopumaan mokomasta kokonaan.  Sen jälkeen Ruotsi on kolminkertaistanut kapasiteettinsa ja juuri äskettäin pidentänyt olemassa olevien ydinvoimalaitosten elinaikaa neljäkymmentä vuotta. 

Maailmassa on yli neljäsataa toimivaa laitosta, joista toistasataa sijaitsee Euroopassa.  Uusia on rakenteilla viitisenkymmentä – ja vielä enemmän piirustuspöydillä – eri puolella maailmaa, eniten Kiinassa ja Intiassa, jonne vähemmän vaativat teolliset työpaikat Euroopasta muuttavat. 

Venäjä aikoo rakentaa lisää ydinvoimaa, jotta se voi myydä vielä enemmän öljyä ja kaasua Eurooppaan, joka ei uskalla rakentaa uusia laitoksia.  Paitsi Suomi, joka nyt näyttää muille mallia. 

Suurinta tuskaa vanhojen päätösten pyörtäminen tuottaa Saksassa ja Iso-Britanniassa.  Päättäjät kyllä tietävät, mitä pitää tehdä, mutta eivät vielä ole osanneet kertoa sitä äänestäjille.  Yhtälö, jolla Euroopan ilmastotavoitteet toteutettaisiin ilman uutta ydinvoimaa, ei toimi käytännössä.  Aika ja rahat loppuvat. 

Sähkön kulutus kasvaa joka tapauksessa, vaikka energian kokonaiskulutus ei kasvaisikaan.  Sähkön käyttö lisääntyy senkin takia, että perheiden koko pienenee korkean elintason maissa, kuten Suomessa, ja asuminen väljentyy. 

Parasta ydinvoimassa on sen päästöttömyys.  Myös kotimaisuusaste on korkea, sillä raaka-aineen osuus lopputuotteessa on vähäinen.  Tiukan paikan tullen uraania voi louhia Suomenkin maaperästä. 

Käytetty polttoaine palautetaan Suomessa sinne, mistä se on tullutkin, kallioperään puolen kilometrin syvyyteen.  Varmuuden vuoksi se haudataan graniitin sisään valtavissa kupari-rautalieriöissä. 

Ydinfysiikkaan liittyvien luulojen ja pelkojen takia alan teollisuus joutuu lunastamaan olemassaolonsa oikeutuksen poliitikoilta ja pitämään turvallisuuden toimintansa ylimpänä ohjeena, myös laitosten rakentamisessa. 

Olkiluodon työmaalla pidetään kirjaa rakennusvaiheen aikana havaituista poikkeamista piirustusten ja toteutuksen välillä.  Äärivihreät ovat yrittäneet tehdä laadunvalvonnastakin ”turvallisuusongelmia”.  Rakentaminen on myöhässä siksi, että Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) on täysin luterilainen omissa ohjeissaan.  Jos on sovittu, että jossain käytetään messinkiruuveja, niin alihankkija ei voi käyttää sinkkisiä. 

Luterilainen turvallisuuskulttuuri tällä alalla opittiin Loviisassa 1970-luvulla.  Venäläiset osaavat rakentaa ydinreaktorin ja ovat maailmankuulua konepajakansaa, mustan metallurgian mestareita, mutta jo auton kokoaminen on heille ollut ylivoimaista hienomekaniikkaa, johon on tarvittu läntistä osaamista avuksi.   

Suomalaiset virtaviivaistivat venäläisen teknologian länsimaiselle tasolle.  Siksi meillä nyt on STUK, joka osaa vaatia.  Ranskalaiset ja saksalaiset ovat sen oppineet kantapään kautta Olkiluodossa. 

Jokainen remontin teettäjä tai omakotitalon rakennuttaja tietää, mikä vahtiminen on rakentamisen laadussa ja kustannuksissa.  Suurella kansainvälisellä työmaalla urakka on moninkertainen.   

Tässä tapauksessa tilaaja ei ota sitä riskiä, että ympäristöänkyrät pääsisivät joskus väittämään, ettei ole toimittu kirjan mukaan.  Mitä enemmän huomautettavaa löydetään rakennusvaiheessa, sitä täydellisempi on lopputulos.                                                                             Lasse Lehtinen