Julkaistu 25.8.2007  

Mielikuvani melkein neljänkymmenen vuoden takaa on kirkas.  ”Rauhanjuna” oli vuonna 1968 menossa Helsingistä Neuvostoliiton kautta Sofian nuorisofestivaaleille.  Matkalla pysähdyttiin asemilla osoittamaan solidaarisuutta sorretuille ja ylistämään sosialismin saavutuksia. 

Kisinevin asemalla, nykyisen Moldavian pääkaupungissa Chisinaussa, jonkin matkaa asemalaiturilta oli hälinää ja huutoa.  Uteliaana menin katsomaan ja pääsin todistamaan kivitystä.  Sellaisesta olin lukenut raamatusta, mutta en uskonut, että sitä oli vielä olemassa.  

”Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.” (4. Moos. 15:36). 

Neuvostokansalaiset heittelivät nyrkin kokoisia kivenmurikoita muutaman ihmisen niskaan.  Tuskin kukaan kuoli, mutta pahalta se näytti.   ”Tsiganski, mustalaisia”, sanottiin selitykseksi. 

Historiankirjojen mukaan vaeltavan mustalaisen sai ilman seuraamuksia tappaa Euroopassa 1500-luvulla ja Venäjällä vielä 1800-luvulla.  Hitler teki selvää jälkeä myös tämän vähemmistön kohdalla, yli puoli miljoonaa romania kuoli keskitysleireillä. Edelleenkin romanit ovat Euroopan vainotuin vähemmistö, pahinta syrjintä on Itä-Euroopassa.  Heimon oma sopeutumattomuus lisää paineita. 

Jos romaneilla olisi oma valtio, se olisi väkiluvultaan Ruotsin kokoinen.  Suomessa mustalaisia on kymmenisen tuhatta. 

Osa heimolaisista päätti viime talvena taittaa valtaväestön ennakkoluuloilta pahimman kärjen lyömällä asian leikiksi.  Manne-tv väänsi rautalangasta samoja vitsejä, joita muu Suomi kertoilee toisilleen sukupolvesta toiseen. 

Yritys oli kunnioitettavan rohkea ja se laukaisikin paljon vakavamman keskustelun suomalaisten romanien piirissä: missä määrin syrjinnässä on kyse itse aiheutetusta päänsärystä? 

Osalle romaneista avoin keskustelu ja leikinlasku on kauhistus.  Ongelmista ei saisi puhua ääneen, koska vaikeata on muutenkin.   

Virallinen Suomi valitsee poliittisesta korrektiudesta johtuen mieluummin hyssyttelyn, koska syyllistäminen katsotaan suuremmaksi synniksi kuin totuuden puhuminen.  Miranda Vuolasrannan puheenvuoroista on saanut käsityksen, että virallinen linja sopii paremmin edunvalvontaan. 

Niinpä avoimuutta peräämään ovat ruvenneet muutamat rohkeat romanit.  Suurin kysymys on, kuinka pitkälle suvaitsemattomuutta tulee suvaita? 

Keskiverto lehdenlukija on tiennyt, että verikoston perinne elää romanien parissa.  Tarvittiin romanitaustainen poliisi sanomaan, että verikosto todellakin on häpeällinen tosiasia ja että sellainen barbaarinen käytös on kitkettävä pois. 

Vanhempi konstaapeli Riku Lumberg sanoo ääneen, että ”ei pidä olettaa, että viisi miljoonaa [suomalaista] sopeutuu kymmenentuhannen romanin kulttuuriin”.   

Kun taiteilija Rainer Friman uskalsi puhua romaninuorten huumeongelmista ja koululintsaamisesta, osa heimoveljistä uhkasi ruveta Raikun kanssa puukkohippasille. 

Romanien ”kotouttaminen” on Suomessa kestänyt kohta viisisataa vuotta.  Valtaväestöllä on toki aikaa odottaa vieläkin, mutta vanhaan pitäytyminen rasittaa nimenomaan romaneja.  ”Ei mikään kulttuuriperuste voi olla syynä siihen, ettei käydä peruskoulua”, sanoo oikeusministeri Tuija Brax. 

Jollei tämä vähemmistö saa keskuudessaan muutosta parempaan aikaan, säilyy vallitsevana käsityksenä pubikansan toteamus, että yhdeksänkymmentäviisi prosentti mustalaisista pilaa koko porukan maineen.

                                                         Lasse Lehtinen