Julkaistu 2.9.2007

Suomen tuloerot tasoittuivat 1990-luvun alkuun asti.  Syvimpinä lamavuosina Suomi saattoi ylpeillä ainakin sillä, että tuloerot olivat meillä kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan alhaisimmat kaikista OECD-maista. 

Lamasta alkoi nousu ja kansalaisten keskimääräiset reaalitulot kasvoivat nopeasti, aloimme vaurastua.  Samalla tuloerot lähtivät jyrkkään kasvuun. 

Ylemmät tuloluokat lisäsivät etumatkaansa vaikka keskituloisetkin paransivat asemiaan.  Alimmissa tuloluokissa, etenkin työttömien joukossa, reaalitulot itse asiassa laskivat. 

Yksi prosentti suomalaisista – heitä on noin 50 000 – kaksinkertaisti kymmenessä vuodessa käytettävissä olevat vuositulonsa 50 000 eurosta 100 000 euroon. 

Kymmenen prosenttia meistä, puoli miljoonaa suomalaista, paransi käteen jäävän vuositulonsa 20 000 eurosta yli 30 000 euroon. 

Kaikki me olemme keskimäärin vauraampia kuin viisitoista vuotta sitten.  Käytettävissä oleva vuositulo kaikkien kesken jaettuna on noussut 5 000 eurosta 15 000 euroon vuodessa. 

Monissa maissa, joissa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet, ansiotulojen erot ovat olleet keskeisin syy.  Suomi tekee tässä suhteessa poikkeuksen. 

Erityisesti yrittäjien keskimääräinen tulokehitys on ollut muita ryhmiä huomattavasti ripeämpää. 

Vielä kymmenen vuotta sitten ansiotulot olivat merkittävin kokonaistuloeroihin vaikuttanut tulon lähde.  Siitä pitäen ykköstilan ottivat pääomatulot.  Pääomatulot ovat keskittyneet suurituloisille, jotka vaurastuvat entisestään. 

Tiettyjen alojen yrittäjät ovat tehokkaasti hyödyntäneet lain tarjoamat mahdollisuudet.  Ei ihme, että yrittäjien osuus ylimmässä yhden prosentin tuloluokassa on kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa.  

MITÄ HAITTAA TULOEROISTA? 

Onko tuloeroilla ylipäätään mitään haitallisia vaikutuksia?  Onko huolen taustalla pelkkä kateus, joka ei vie yhteiskuntaa eteenpäin? 

Platon tuli kaksi ja puolituhatta vuotta sitten johtopäätökseen, jonka mukaan kenenkään varallisuus ei saisi olla neljä kertaa suurempi kuin yhteiskunnan köyhimmän jäsenen.  Muuten yhteiskunnan vakaus voisi järkkyä. 

Yllättäen yksi Britannian rikkaimmista miehistä on samaa mieltä.  Sir Ronald Cohen, sijoitusyhtiö Apaxin perustaja, varoitti hiljan kuilusta köyhien ja rikkaiden välillä.  (Daily Mail, 21.6.07)  Samantien hänet leimattiin tekopyhäksi hurskastelijaksi, joka on itse tehnyt omaisuutensa nimenomaan välttelemällä veroja. 

Sosiaaliset normit ovat muuttuneet kaikkialla maailmassa.  Vielä neljäkymmentä vuotta sitten John Kenneth Galbraith kuvasi, miten järkevä yritysjohto Yhdysvalloissa ei sorru tekemään rahaa omasta firmastaan, koska ahneuskilpailu johtaisi kaaokseen.  Enää näitä pidäkkeitä ei ole, ei myöskään Suomessa. 

Lontoon Cityn pankkiirit ovat tehneet ennätystuloksia viime vuosina.  Sen tuloksena Lontoon parhaimmilla asuntoalueilla hinnat ovat vuodessa nousseet kolmekymmentä prosenttia ja uutta Rolls Roycea joutuu jonottamaan seuraavat viisi vuotta (The Guardian, 28.8.07). 

Yhdysvalloissa johdannaiskauppiaat ovat saaneet tuotteitaan kaupaksi, paitsi rikkaille yrityksille, myös eläkerahastoille ja vakuutusyhtiöille.  Ylilainoitetut asuntomarkkinat ovat nyt sekaisin ja johdannaisrahastojen arvot ovat pudonneet. 

Kauppiaat ovat rahansa saaneet, mutta miten käy sijoituksille?  Ovatko maksumiehinä taas piensijoittajat niin kuin ennenkin? 

MEITÄ ON HUIJATTU 

Meille kerrottiin takavuosina, että verotusta pitää muuttaa pääomatuloja suosivaksi siksi, että pääomat karkaavat muuten kaukomaiden veroparatiiseihin. 

Kuten Kalle Isokallio sanoi (IL 28.8.07), lähin veroparatiisi sijaitsee vain 450 kilometrin päässä Helsingistä eikä Pietariin kovin suurta tunkua ole ollut.  Siellähän pääomatuloja verotetaan puolella siitä, mitä Suomessa, vain kolmetoista prosenttia. 

Eivät lääkärit, hammaslääkärit, asianajajat, arkkitehdit, tilintarkastajat, insinöörit ja yrityskonsultit minnekään Suomesta lähde, vaikka heidän pääomatulonsa asetettaisiin samalle viivalle palkansaajien kanssa, sillä heidän asiakkaansa ovat täällä. 

Itsekin uskoin aikoinaan, että palkkajohtajille kannattaa maksaa optioita, sillä ne sitouttavat parhaat aivot yrityksiin.  Tarkemmin ajateltuna se on tietenkin täyttä puppua. 

Kun joku saa muutaman miljoonan edestä optiotuloja, asianomaisesta tulee todella riippumaton, joka voi näyttää työnantajalleen keskisormea koska tahansa. 

Sama henkilö olisi lojaalimpi yritykselleen hyvää palkkaa vastaan.  On myös huomattu, että suomalaisista huippuaivoista ei ole ollut suurta kysyntää maailmalla. 

Yritysjohtajat ovat optio-ohjelmillaan kuitenkin ryöstäneet pelkästään hyväuskoisia osakkeenomistajia, eivät yhteisiä varojamme.   Yleisesti näet luullaan, että ylimpien tulojen huikea kasvu johtuisi optiotuloista.  Silloin unohdetaan, että optiot lasketaan ansiotuloiksi ja niitä verotetaan niin kuin palkkatuloja. 

Suomalaisista äkkirikkaista voi sanoa myös muutaman myönteisen sanan.  Usein he sijoittavat ylimääräiset rahansa maaomaisuuteen ja metsiin Suomessa, kunnostavat kartanoita ja sijoittavat matkailuteollisuuteen.  He panevat rahan kiertämään kotimaassa. 

VEROT KESKITULOISTEN MAKSETTAVIKSI 

Progressivinen verotus on ollut keino tasata taakkaa kansalaisten kesken.  Niin meillä kuin muuallakin progressiivisen verotuksen asemaa on heikennetty. 

Vuonna 1993 tehtiin Suomessa verouudistus, joka on suoraan vaikuttanut siihen, miten eri tuloluokat tänä päivänä osallistuvat yhteisten menojen kattamiseen.  Pääomatuloja alettiin verottaa suhteellisella veroprosentilla, joka aluksi oli kaksikymmentäviisi prosenttia ja nousi myöhemmin kahteenkymmeneenyhdeksään prosenttiin. 

Kun varallisuusvero vuonna 2006 poistettiin, tarkoituksena oli muun muassa kannustaa investointeja ja sitä kautta luoda uusia työpaikkoja.  Perintöveroa ei ole vielä poistettu, mutta siihen liittyvät suunnitelmat tähtäävät nekin suurempien omaisuuksien suosimiseen. 

Suomalaisten käsitykset hyvinvointipalvelujen välttämättömyydestä eivät kuitenkaan noudata luokkarajoja.  Myös varakkaampi väki on totutettu julkisiin palveluihin. 

Usein olen kuullut sanottavan, että ”minä nautin nyt näistä palveluista, olenhan minä verojakin maksanut”.  Totta, mutta nyt on syntynyt rälssi, joka ei enää maksa veroja tulojensa mukaan.  Ja eläkeläisten verotus on suhteessa vielä ankarampaa kuin aktiiviväestön. 

Kansalainen kävelee kadulta yksityislääkärin vastaanotolle hoitamaan poskiontelotulehdustaan, ja Kela korvaa automaattisesti osan.  Samaan aikaan ei ole raha hoitaa psykiatrisia potilaita, joita harhailee raiteilla ”avohoidossa”. 

PELIN PITÄISI OLLA REILUA 

Oikeudenmukaisuudessa on kai kysymys jonkinlaisesta sivistyneestä sopimuksesta, joka jakaa yhteistä omaisuutta olevien taitojen – siis meidän kaikkien työpanoksen – tuottaman hyödyn ihmisten kesken. 

Reilua ei ole ainakaan se, että samalla kun yhteiskunnalta edellytetään sekä uusia palveluja että turvaverkon ylläpitoa pudokkaille, suhteessa pienimmän verotaakan kantavat ne, joilla olisi eniten maksukykyä.  

                                                        Lasse Lehtinen