jjULKAISTU 22.9.2007

Metsästys Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna suositumpaa kuin missään toisessa EU:n jäsenmaassa.  Meillä se on myös kaikkien kansanluokkien huvi toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa se on tiukasti sidottu maanomistukseen. 

Toistasataa vuotta on harrastus meillä kulkenut isältä pojille ja nyttemmin myös tytöille.  Metsästäjien suuri huoli on, että laji kaikesta huolimatta ukkoutuu.  Kuka harventaa hirvet autoilijoiden tieltä, jos harrastus hiipuu? 

Euroopan parlamentin Sisämarkkinavaliokunnan 44 jäsenestä ehkä viisi harrastaa metsästystä.  Olen yksi heistä.  Valiokunnassa on paljon väkeä, jonka mielestä kaikki pyssyt ovat pahasta ja metsästys on arveluttava ja haitallinen harrastus. 

Keski-Euroopassa muistetaan vielä, miten 19-vuotias lukiolainen vuonna 2002 ampui Erfurtissa laillisesti ostamillaan pistoolilla ja pumppuhaulikolla kolmetoista opettajaa, kaksi oppilasta, yhden poliisin ja lopuksi itsensä. 

Mitä kauempaa asiaa tarkastellaan, sitä varmempia ovat mielipiteet.  Mutta niinhän Suomessakin ollaan kovasti sitä mieltä, että Espanjassa ei pidä järjestää härkätaisteluja eikä Pohjanmerellä saa pyytää valaita. 

Tällä viikolla Suomesta on lähtenyt Maltalle retkikunta estämään sikäläisten linnustajien harrastusta. 

Nk. ”pyssydirektiivin”  esittelijänä on toiminut Saksan vihreiden edustaja rouva Gisela Kallenbach. Hän on prosessin aikana oppinut paljon aseista ja myös metsästyksestä, mutta vihreät eivät tunnetusti ole tämän lajin innokkaita puoltajia. 

Suomalaisia metsästäjiä kuohuttava kohta tekeillä olevasta direktiivistä olisi yksiselitteisesti kieltänyt aseen hankinnan ja hallussapidon alle 18-vuotiailta ellemme me metsästäjät olisi taivuttaneet mainitulle rouvalle rautalangasta tiettyjä tosiasioita. 

”… paitsi metsästyksen ja urheiluammunnan harjoittamisen osalta,…” on aivan oleellinen lisäys parlamentin esitykseen.  Siihen poliittinen voimamme ei enää riittänyt, etteikö valiokunta olisi halunnut lisätä esitykseen eräitä ehtoja. 

”… edellyttäen, että alle 18-vuotiaat harjoittavat ammuntaa sellaisen aikuisen valvonnan ja ohjauksen alaisina, jolla on voimassa oleva aseenkantolupa, tai valtuutetuissa harjoituskeskuksissa;”. 

Jäsenvaltiot voivat kiristää säädöksiä yli eurooppalaisen lainsäädännön, mutta ne voivat myös tulkita niitä järkevästi.  Suomalainen viranomainen tulkitsee tekstiä tunnetusti pilkuntarkasti.  Siksi Suomessa säikähdettiin. 

Valvontaa ja ohjausta on mielestäni sekin, että huoltaja on hyväksynyt alaikäisen harrastuksen ja sitä harjoitetaan metsästyslakien mukaisesti. 

Kun lakeja säädetään kahdellakymmenellä kielellä, sanonnan tarkkuus kärsii.  Eikö ”valtuutettu harjoituskeskus” ole Suomessa useimmiten ampumarata?  Niiden kanssa ei ole ollut ongelmia, vanhimmat edelleen käytössä olevat ovat 1800-luvulta. 

Suomessa metsästys on erittäin turvallista ja säänneltyä.  Haastattelemani viranomaiset eivät muista, että nuorten aseenkäytössä olisi esiintynyt ongelmia.  Harvat vahingot ovat pikemminkin ikämiesten aiheuttamia. 

Tässä on nyt tehty parlamentissa se, minkä ihminen ja meppi voi tehdä.  Se tulee koko parlamentin käsittelyyn marraskuussa.  Sen jälkeen lain kohta on ”korkeammas käres”.  Tällä välin hallitukset neuvottelevat pyssydirektiivistä keskenään. 

Näissä tilanteissa tarvitaan laaja kotimainen rintama tukemaan yksittäisten meppien työtä.  Poliittisen johdon ja virkamiesten on korotettava äänensä ministerineuvostossa, mieluummin hyvissä ajoin, kun kollektiivinen eurooppalainen ymmärtämättömyys uhkaa suomalaista elämänmuotoa. 

Jos suomalainen tiukka tulkinta uhkaa nuorten perinteistä metsästysharrastusta, hallituksen pitää toimia nopeasti Brysselissä.  Suomesta onkin lähtenyt asiaa koskeva kirje puheenjohtajamaa Portugalille.   

Sisäministeri Anne Holmlund ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila eivät halua mennä historiaan poliitikkoina, jotka tekivät suomalaisesta metsästyksestä lopullisesti ikämiesten lajin.                                                             Lasse Lehtinen