Julkaistu 29.12.2007 

On tapana sanoa, että rajoittunut henkilö katselee maailmaa tynnyristä, tapinreiän kautta. 

Kirjoittajan pitää kehitellä uusia vertauksia, joten tarjoan tilalle kiikaria.  Sillähän näkee kauas, mutta samalla kun se suurentaa se rajaa kohteensa.  Lähelle sillä ei voi katsella ollenkaan. 

Monet eurooppalaiset, suomalaiset mukaan lukien, katselevat maailmanpolitiikkaa kiikareilla.  Siitä johtuu, että esimerkiksi Yhdysvallat ja Venäjä aikaansaavat linssin läpi katsottuna aivan erilaisen näköelämyksen. 

Yhdysvaltojen vastaisuus on kohta sadan vuoden ajan kuulunut eurooppalaisen nk. älymystön kalupakkiin.  Länsimaat ovat tuomittuja perikatoon ja jostakin idästä tulee uusi järjestys.  Tätä on toivottu ja toitotettu pitkään. 

Ajatuksena on, että alkukantainen on aina parempi kuin kehittynyt, luonto enemmän oikeassa kuin tiede, syvyydestä ponnistava aidompi kuin korkeakulttuuri. 

Niinpä edistyksen etujoukko on menneinä vuosikymmeninä hurahtanut kannattamaan mitä tuhoisimpia aatteita, fasismia, kommunismia, maolaisuutta, castrolaisuutta.  Siitä huolimatta edistysusko ja markkinatalous ovat pitäneet pintansa, jopa niin, että idän kulttuurit ovat nyt omineet ne itselleen. 

Kun suomalainen vanha vasemmistolainen puolustaa hampaat irvessä Vladimir Putinin Venäjää, niin hän tulee puolustaneeksi maailman nopeimmin eriarvoistuvaa riistokapitalismia. 

Yhdysvallat on Venäjään verrattuna sosialidemokraattinen onnela. Yhdysvallat on ansainnut suuren osan kritiikistä, joka sitä kohtaa, mutta muut pääsevät vertailussa aivan liian helpolla.  Yhdysvallat ei saa armoa, sen sijaan meitä kehotetaan ymmärtämään Venäjää, antamaan sille ”aikaa kehittyä”. 

Kehittyä mihin?  Mielipidemittaukset osoittavat, ettei Venäjän kansan suuri enemmistö edes halua omaksua demokraattisia arvoja.  Mihin hyssytystä silloin tarvitaan?   

Käykäämme siis kauppaa ilman sosiaaliklausuuleja, maailmanparannusta.  Samalla pitää hyväksyä, että arvosteluasteikko todellakin on Venäjälle toinen kuin länsimaisille demokratioille.  

Tiedotusvälineet seuraavat herkeämättä, mitä Yhdysvallat puuhaa eri puolilla maailmaa, mutta mitä tiedämme Tsetsenian tilanteesta tällä hetkellä?  Ei kai siellä ketään kiduteta? 

Yhdysvallat ja sen liittolaiset menettävät miehiä Irakissa, mutta saman verran poikia kuolee Venäjän armeijassa pelkästään simputuksen uhreina. 

Kiinaan ja Venäjään verrattuna sananvapaus on Yhdysvalloissa vielä mallillaan eikä toimittajien tarvitse pelätä henkensä edestä.  George W. Bush ei pääse nimittämään seuraajaansa eikä hän taatusti jatka kansakunnan johdossa seuraavien vaalien jälkeen. 

Amerikan vastaisuudessa on monta tasoa.  Kateus on niistä ehkä voimakkain.  Yhdysvallat on vielä pitkään maailman talouden veturi ja järjestyksenpitäjä, jonka apua Eurooppakin on kipeästi tarvinnut. 

Tieteessä, tutkimuksessa, taiteessa ja viihteessä se on edelleen ylivoimainen.  Kun EU määrittelee omalle kilpailukyvylleen tavoitteita, jäniksenä juoksuradalla on aina Yhdysvallat. 

Euroopalla ja Yhdysvalloilla on yhteisiä yleismaailmallisia ongelmia, joita on ratkottava.  Yhdysvaltojen arvomaailma, kulttuuri ja poliittinen järjestelmä ovat Euroopasta kotoisin.  Siksi olemme luonnollisia kumppaneita. 

Kaikki kielteinen mitä Yhdysvalloista kerrotaan pitää varmasti paikkansa, mutta myönteiset seikat eivät saa niille kuuluvaa arvoa.  Selkärangasta lähtevä Amerikan-vastaisuus on kuitenkin poliittista populismia ja älyllistä laiskuutta pahimmillaan. 

Olettakaamme, että Oswald Spenglerin ihailema rahvas, massa, on vaistonvaraisesti oikeassa.  Mihin ilmansuuntaan massat ovat matkanneet, ja matkaavat edelleen, kun ne ovat pyrkineet vapauteen? 

Yleensä länteen. 

                                                        Lasse Lehtinen