Julkaistu 12.1.2008 

Aamulehdessä (18.12.07) oli juttu Vladimir Stepanovista, miehestä, joka yli kolmekymmentä vuotta sitten nimitettiin suurlähettilääksi Suomeen presidentti Urho Kekkosen nimenomaisesta pyynnöstä. 

Kekkonen näet kirjoitti marraskuussa 1973 virkaveljelleen Nikolai Podgornyille hellyttävän kirjeen, jossa kysyi ”olisiko mitään mahdollisuuksia siihen”, että kuutisen vuotta (1964 – 70) KGB:n Helsingin päällikkönä toiminut mies tulisi Suomeen Neuvostoliiton lähettilääksi. 

Stepanovista tuli myöhemmin riesa myös Kekkoselle.  ”Varapresidentiksi” tituleerattu lähettiläs saattoi päissään uhota, että hänestä eikä kenestäkään muusta tulee Kekkosen seuraaja.  ”Stepa” pyrki komentelemaan niin poliitikkoja, virkamiehiä kuin liikemiehiäkin.  Nyt hän muistelee suomalaisia kontakteja ja sanoo, että he olivat ”hyvin hyödyllinen ilmiö”. 

Vuonna 1977 Tehtaankadun ”valitsijamiehet” saivat peräti seitsemän puoluetta pyytämään ”muistikatkoista kärsivää miestä”, kuten Stepa nyt sanoo, jatkamaan presidenttinä.  Kalevi Sorsan, Aarne Saarisen, Johannes Virolaisen, Harri Holkerin, C.-O. Tallgrenin ja Pekka Tarjanteen allekirjoittama vetoomus päättyi lauseeseen: ”Osoittakaamme Suomen ulkopolitiikan kannatus yli puoluerajojen!” 

Stepa on tänään olevinaan sitä mieltä, että Kekkosen viimeinen kausi oli virhe.  ”Jälkeenpäin ajatellen Koivisto olisi ollut parempi”, hän sanoi Aamulehdelle. 

Kun Stepa komenteli Kekkostakin, tämä kirjoitti päiväkirjaansa: ”Stepanov oli erittäin härski.  Epämiellyttävä keskustelu.  Voi olla, että en kandideeraa [ole ehdolla] v. 1978.” 

Tunnetuin on vääntö yhteisistä sotaharjoituksista, joihin Neuvostoliitto oli aktiivisesti yrittänyt saada Suomen suostumaan ainakin vuodesta 1963 lähtien.  Toteutuessaan se olisi kaatanut Suomen ”puolueettomuuden” viimeisetkin kulissit. 

Haastattelin Stepanovia kymmenen vuotta sitten kuvanauhalle.  Stepa antoi ymmärtää, että vuonna 1977 ajatus Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista oli hänen aloitteensa. 

Ilmeisesti hän sai tai otti syyt niskaansa, jotta marsalkka D. E. Ustinov ei olisi menettänyt kasvojaan, kun Kekkonen kenraali Lauri Sutelan kannattelemana sai hankkeen taas kerran vaivoin torjuttua. 

”Ei ole olemassa entistä tsekistiä”, kuuluu tunnettu venäläinen sanonta.  KGB:n edeltäjä oli nimeltään Tseka, ja sanonnalla viestitetään, että KGB:stä ei lähdetä milloinkaan eläkkeelle.  Loikkareiden palkka on kuolema, smert spionam.  Niinpä ”miekan ja kilven miehet” touhuavat hautaan saakka. 

Stepanovilla oli tärkeä viesti tuomisinaan.  Se tarjottiin perivenäläiseen tapaan smetanan ja hunajan kera.  Ei ollut sattuma, että Stepanov nosti vanhoista hyvistä tuttavuuksistaan esille Ilkka Kanervan, nykyisen ulkoministerimme.  Samaan hengenvetoon hän varoitti Suomea liittymästä Natoon. 

”Jos Suomi liittyy Natoon, Venäjän on pakko katsoa suhteita uudelleen.  Ei Venäjä voi sitä ohimennen sivuuttaa.” 

Huonosti peitelty uhkaus merkitsee, että KGB:n eläkeläiset ovat valmiita muistelemaan hyvinkin tarkasti seurustelusuhteitaan 1970 – 1980 -lukujen Suomessa, elleivät asianomaiset pysy ruodussa ja toimi Venäjän mieliksi. 

”Kaikki arkistot pitäisi saada auki.  Minusta niissä ei ole mitään salattavaa”, Stepanov sanoi maireana.  Kirjakin Stepalla on tekeillä. 

”Kerron muistelmissani uusia asioita.  Mutta Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa on yhä asioita, joita Venäjän viranomaiset eivät halua julkisuuteen.” 

Mitähän asioita ne ovat? 

Suomi on juuri vastaanottanut puheenjohtajuuden Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Etyjissä. Järjestön hankalin asiakas on Venäjä. Suomi ja sen ulkoministeri ovat luupin alla koko vuoden. Mutta ei hätää:  

”Ilkka Kanervan kanssa tunsimme aina ja pidimme hyviä yhteyksiä", Stepa sanoo. 

Isänmaa odottaa nyt jännityksellä, miten Kanerva suhtautuu tsaarin kuriiriin.  Piirtääkö Ike itse kuvansa historiaan vai antaako hän Lubjankan kummituksen pidellä pensseliä? 

                                                                                              Lasse Lehtinen