Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
header12.jpg
Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Luokan parhaita koulukiusataan
Luokan parhaita koulukiusataan PDF Tulosta Sähköposti

- EU:n komission tänään julkistama energia- ja ilmasto-ohjelma on lajissaan toistaiseksi kunnianhimoisin. Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta se ei ota tarpeeksi huomioon kansallisia erityispiirteitä, Euroopan parlamentin jäsen Lasse Lehtinen sanoo.

- Suomen kaltaiset edistykselliset maat ovat jo vuosikaudet käyttäneet uusiutuvia energialähteitä. Nyt ne joutuvat parantamaan suorituksiaan samassa suhteessa kuin esimerkiksi monet uudet jäsenmaat, joiden teollisuus on saastuttavaa ja energiatehokkuus alhainen.

- Aivan kuten luokan priimuksen pitäisi korottaa arvosanaa saman verran siinä kuin luokan huonoimman.

- Suomen teollisuudelle kyse on kilpailukyvystä. Elleivät aikaisemmat toimet päästöjen vähentämiseksi vaikuta tulevaisuuden tavoitteisiin, pinnarit saavat kohtuuttoman edun.

- Onneksi Suomessa otettiin ajoissa ennakkoluuloton askel ja ryhdyttiin rakentamaan uutta ydinvoimaa, joka on päästötön energiamuoto.

- Myös komissiolla on ollut uskallusta tarjota ydinvoimaa yhtenä energian tuotantomuotona, joka auttaa toteuttamaan ohjelman. Uusiutuvaksi sitä ei uskalleta vieläkään määritellä.

- Valitettavaa on tietenkin, että Saksan sokean ideologinen ydinvoimavastaisuus tuottaa ongelmia, ei ainoastaan itselleen, vaan koko maanosalle. Saksa polttaa enemmän kivihiiltä kuin milloinkaan ja haluaa polttaa myös puuta, jonka jalostaminen olisi monen verroin järkevämpää.
 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • EU:N JA VENÄJÄN VAIKEA ENERGIALIITTO
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING
  • PALUU TULEVAISUUTEEN