Julkaistu 26.1.2008 

Ruotsalaisen sosialidemokratian pyhä mies, Olof Palme, on jälleen kerran joutunut historian tuomioistuimeen, nyt kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen. 

Neljänkymmenen vuoden ajan meillä oli kuva vasemmistointellektuellista, aatteen miehestä, joka halusi maansa olevan ”maailman omatunto” ja joka antoi tälle pyrkimykselle kasvot ja äänen. Kuva siirtyi väkevänä verkkokalvolle helmikuussa 1968, kun Vietnamin sodan vastainen mielenosoituskulkue vyöryi läpi Tukholman.  Kärjessä oli palavasilmäinen nuori opetusministeri Palme toisessa kädessä soihtu, toisessa lentolehtisiä, vierellä marssi kommunistisen Pohjois-Vietnamin Moskovan suurlähettiläs. 

Washington raivostui ja Ruotsin Yhdysvaltain-suhteet olivat vuosikaudet pakkasen puolella.  Yhdysvaltain suurlähettiläs lensi kotiin ja Pentagon pani Ruotsin aseostot jäihin. 

Jokin aika sitten kansankotia ravisteli paljastus, jonka mukaan Palme oli 1970-luvulla ollut muutaman muun aikalaispoliitikon kanssa asiakkaana bordellissa, jossa kaikki ammatinharjoittajat eivät olleet edes viidentoista vanhoja. 

Vuodenvaihteessa pulpahti esiin tieto, että nuorukainen Palme teki niin läheistä yhteistyötä amerikkalaisten kanssa, että nämä halusivat värvätä tulevan pääministerin CIA:n palvelukseen. 

Palme oli vuonna 1950 ankara antikommunisti, joka ilmiantoi Prahan ylioppilastapaamiseen osallistuneita maanmiehiään Yhdysvaltojen suurlähetystölle.  Pari vuotta aikaisemmin Olof oli viettänyt vuoden stipendiaattina Yhdysvalloissa. 

”Jep, tämä kaveri otetaan meille töihin”, sanoi Tukholman CIA:n päällikkö vaikuttuneena. 

Kyse oli tuohon aikaan täysin perusteltavissa olevasta kommunisminvastaisesta työstä. Toisen maailmansodan aikana ”puolueeton” Ruotsikin sulki kommunistejaan vankilaan ja nyt oli huolehdittava siitä, ettei nuoriso eksy ideologisille harhapoluille. 

Ruotsin teollisuus yhdessä CIA:n kanssa osallistui uuden kansainvälisen nuorisoliikkeen perustamiseen, ja niin syntyi ISC, International Students Conference.  Sen pääsihteeriksi haluttiin Olof Palme. 

Palme ei ottanut tointa vastaan, vaikka houkuttelijana oli peräti Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri Dean Acheson, mutta järjestön hallitukseen hän suostui.  CIA:n rooli järjestön taustalla paljastui vasta 1967 Yhdysvaltain lehdistössä.  Palme kielsi tienneensä yhteyksistä. 

Tiedämme nyt, että aseriisunnan apostoli numero yksi, rauhankyyhky Olof Palme, teki 1980-luvulla töitä, jotta Ruotsin aseteollisuus, Bofors etenkin, pitäisi asemansa kehitysmaissa.  Tiedämme myös, että ”puolueeton” Ruotsi oli koko kylmän sodan ajan – ja on edelleen – Naton jäsen kassakaappisopimuksella.  Se astuu voimaan heti, jos Venäjä alkaa liikaa pullistella. 

Politiikassa pärjäämiseen tarvitaan tunnetusti kolmea seikkaa, pyrkyä, nostetta ja sitkoa.  Palme kuului siihen lajiin poliitikkoja, joilla pyrky oli päällimmäisenä.  Hän halusi vaikuttaa kaikin keinoin, kaikissa oloissa.  Siksi piti ylläpitää kahta toimintalinjaa, sekä julkista että salaista.  Urho Kekkonen oli Suomessa tässä suhteessa Palmen hengenheimolainen. 

Tällaiset ihmiset perustelevat itselleen – ja tarvittaessa muille – että tarkoitus pyhittää keinot.  Se mikä ehkä juuri nyt näyttää oman edun tavoittelulta on viime kädessä kansakunnan etu.  Nämä miehet ja naiset uskovat myös voivansa hallita politiikan pimeitä voimia, kuten vakoilua, lahjontaa ja kiristystä. 

Lahjonnan ja imartelun suhteen he ovat niin kuin alkoholistit, jotka pystyvät uskottelemaan itselleen, että nautittu aine ei vaikuta heihin haitallisesti eikä missään nimessä aiheuta riippuvuutta.  Tästä syystä he ovat kuitenkin äärimmäisen herkkiä loukkaantumaan, jos heidän riippumattomuuttaan uskaltaa epäillä. 

Jos Palme jotakuta on pettänyt, niin ehkä kansakuntaansa, mutta ei omaa maataan.  Hänen toiminnastaan voisi tiivistää toteamuksen, jonka juoppo kappalainen lausui kaaduttuaan piispantarkastuksen aikana seurakunnan edessä: ”Lankes muinoin enkelitkin…”.  

                                                                                           Lasse Lehtinen