Julkaistu 23.2.2007

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder teki viimeisenä virkatyönään syksyllä 2005 sopimuksen Vladimir Putinin kanssa kaasuputken rakentamiseksi Viipurinlahdelta Saksan Greifswaldiin. 

Asiasta nousi maanosan laajuinen haloo eikä vähiten siksi, että Schröder nimitettiin seuraavalla viikolla rakentajayhtiö NordStreamin hallituksen puheenjohtajaksi reilulla vuosipalkalla. 

Valmistuttuaan putki kuljettaa 25 % Euroopan kaasutarpeesta.  Putken hinta arvioidaan nyt viideksi miljardiksi euroksi, mutta hinta tietenkin nousee, jos ja kun hanke viivästyy. 

Itämeri on Euroopan suurin sisämeri.  Sen rantavaltioissa, ilman Venäjää, asuu peräti 85 miljoonaa ihmistä.  Vesi vaihtuu tässä matalassa meressä vain kerran neljässäkymmenessä vuodessa. 

Putken rakentajat vakuuttavat ottavansa vastaan kaikki kansainvälisen yhteisön ohjeet ja ohjauksen.  Yhtiö on päättänyt noudattaa avoimen tiedottamisen politiikkaa.  Yli toistasataa valitusta ja huomautusta hanketta vastaan on luettavissa NordStreamin nettisivuilta. 

Baltit ja puolalaiset olisivat halunneet, että putki kulkisi heidän maittensa lävitse, jotta he voisivat saada siitä kaasua itsekin.  Meren pohjassa kulkeva putki tulee ilmeisesti halvemmaksi.  Se voidaan rakentaa nopeammin jo siitäkin syystä, että rakentajien ei tarvitse neuvotella maata omistavien yksityisten ja yhteisöjen kanssa. 

Saksalaiset sanovat, että kaasuputki lisää Venäjän ja EU:n keskinäistä riippuvuutta ja toimii siten vakauttavana tekijänä Euroopassa.   

Sopimusta on Puolassa kutsuttu uudeksi Molotov-Ribbentrop-sopimukseksi.  Entisten alusmaiden ohittaminen ja Saksan suosiminen on perinteistä venäläistä ”hajoita ja hallitse” -politiikkaa.   

Kaasuputken rakennustöiden pelätään hajottavan merenpohjaan haudattujen ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaiset kemikaalisten aseiden myrkyt.  Kalat, linnut ja ihmiset ovat vaarassa, ja olemassa olevat luonnonsuojelualueet kärsivät. 

Itämeren suurimmat ympäristöongelmat liittyvät kuitenkin maatalouteen.  Lannoitteet ovat meriveden suurin kuormittaja ja Venäjän sikatalous on uusin saastuttaja. 

Ympäristöuhista painajaismaisin on öljynkuljetus.  Kelvottomia aluksia on Venäjällä eniten.  Koska ensimmäinen suuri tankkilaiva hajoaa rannoillemme? 

Hankkeen vaikein osa on taltuttaa isovenäläinen uho.  Salaileva ja ylimielinen tyyli, jolla Gazprom hankkeen käynnisti, saattaa käydä kalliiksi.  Valittajat haluavat lykätä putken käyttöönottoa niin pitkälle kuin mahdollista. 

Ruotsissa epäiltiin viime vuonna, että Venäjä voisi käyttää kaasuputken Gotlannin huoltoasemaa vakoilutarkoituksiin.  Venäjän lähettiläs Tukholmassa puolestaan ihmetteli ”kuka idiootti sellaista voi esittää kun satelliiteilla voidaan jo nyt lukea jokaisen auton rekisterikilvet Tukholmassa?” 

Venäläinen tapa keskustella ei lisää luottamusta sen aikeisiin, olivatpa ne ympäristöön tai politiikkaan liittyviä. Putinin mukaan Venäjän laivaston tehtävä on suojella maan taloudellisia etuja Itämerellä.  Mihin sotaväkeä tarvitaan bisneksessä? 

Kylmän sodan pahimpina aikoinakin energiaa virtasi Neuvostoliitosta Nato-maihin, miksi se nyt olisi herkkä poliittisille ympäristömuutoksille?  Isoilla mailla ei ole hätää, mutta entisiä alusmaitaan vastaan Venäjä on jo käyttänyt energia-asetta monta kertaa. 

Putki rakennetaan yksityisellä rahalla veronmaksajia rasittamatta.  Se vahvistaa venäläisten kaasumonopolia ja kustannukset siirretään hintoihin.  Laskun maksaa lopulta joko venäläinen kuluttaja tai eurooppalainen kuluttaja – tai molemmat. 

Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnan keskustelussa muistutettiin, että komission tehtävä on taistella monopoleja vastaan.  Miksi se lujittaisi Gazpromin asemaa?  Brittikollegani ihmetteli samaa kuin minäkin, miksei komissio kohtele Gazpromia yhtä jämäkästi kuin se kohteli Microsoftia? 

Kysyttiin myös, ostaako EU Venäjän kansalta varastettua tavaraa, kun se ostaa Siperian kaasua? 

Lasse Lehtinen