Julkaistu 29.3.2008 

Suomalaiset ja irlantilaiset ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään.  Molemmat maat ovat Euroopan laidalla suuren maan naapurina.  Molemmilla kansoilla on taipumus tunteellisuuteen, runollisuuteen ja juopotteluun.  Molemmat ovat nykyään myös talouden menestyjiä. 

Irlannin historia on tulvillaan uskonkiihkossa rypevää kurjuutta ja takapajuisuutta.  Yhtäkkiä tämä onneton saarivaltio onkin Euroopan Hannu Hanhi, jolle viimeisen viidentoista vuoden aikana kaikki näyttää onnistuneen. 

Sanotaan, että tuuri seuraa taitoa.  On vaikea sanoa, miten ratkaisevia oikeaan aikaan ajoitetut talouden korjaamistoimet Irlannissa olivat, mutta pitkään jatkunut menestystarina ei voi olla kokonaan onnenkantamoisen ansiota. 

Irlantilaiset ovat menestyneet ennenkin, mutta muissa maanosissa.  Neljäkymmentä miljoonaa irlantilaista on yli sadan vuoden aikana lähtenyt hakemaan parempaa elämää muualta.  Yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden johtokunnat vilisevät irlantilaisnimiä. 

Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä elettiin aikaa, jolloin Yhdysvaltojen presidentti, Kanadan pääministeri, Australian valtiovarainministeri, Uuden Seelannin pääministeri ja Israelin presidentti olivat irlantilaista alkuperää. 

EU HYÖDYTTI IRLANTIA 

Sataviisikymmentä vuotta sitten Irlannissa oli kahdeksan miljoonaa asukasta ja Englannissa vajaat neljätoista miljoonaa.  Irlanti oli Englannin alikehittynyt siirtomaa. 

Kotimaassa irlantilaisia on enää neljä miljoonaa.  Tämä Suomea pienempi kansakunta on yllättäen kansantuotoltaan Norjan jälkeen Euroopan rikkain valtakunta.  Kymmenen vuoden ajan vuotuinen kasvu on ollut yli seitsemän prosenttia. 

Irlannin valtionpankin mukaan maassa on 30 000 euromiljonääriä ja ainakin 300 kansalaista, joiden omaisuuden arvo on yli 30 miljoonaa euroa.  Omaisuudet on kerätty vuoden 1990 jälkeen. 

Irlannin menestystekijöitä ovat olleet EU-jäsenyys, matala yhtiöverotus, sijoitukset ulkomailta Irlantiin, nuori, englantia puhuva työvoima sekä rauhalliset työmarkkinat.

Irlanti tarttui aikanaan innokkaasti Euroopan unionin aluepolitiikan tarjoamiin mahdollisuuksiin.  Joka puolella valtakuntaa kyltit moottoriteiden, siltojen ja turistikohteiden liepeillä kiittävät vieläkin EU:ta tuesta, ja EU:n lippu liehuu melkein yhtä monessa paikassa kuin valtionlippukin. 

Saarella on jonkin verran vanhaa rahaa, esimerkiksi Guinnessin suku, mutta sekin on luopunut omistuksistaan panimo- ja pankkitoiminnassa.  Uusrikkaiden nimiä on jo helpompi luetella. 

Michael Smurfit aloitti parikymmentä vuotta sitten liiketoimintansa kartongin parissa.  Hänen omistuksessaan Savon Sellukin on saatu kannattavaksi. 

Tony Ryan perusti halpalentoyhtiö Ryanairin, jota nyt johtaa juorupalstoilla usein esitelty Michael O’Leary.  Viihdemaailman irlantilaismiljonääreistä tunnetuin on U2-yhtyeen laulusolisti Bono. 

Nopeimmat vaurastumiset on kuitenkin nähty kiinteistöalalla.  Kun talous lähti 1990-luvulla huimaan kasvuun, avautui rakennuspuolella ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.  Työllisyystilanne oli hyvä, keskiluokan ansiot nousivat ripeästi, korot olivat alhaalla – kiitos euron – ja kiinteistöjen kysyntä kasvoi. 

Maanviljelijät, joilla oli tonttimaata kaupunkien liepeillä tai luonnonkauniilla turistipaikoilla, rikastuivat hetkessä.    Eniten rikastuivat kuitenkin rakennusurakoitsijat.  Tunnetuin on sikatilallisen poika Johnny Ronan, joka onnistuneen kiinteistökaupan jälkeen lennätti viisikymmentä parasta kaveriaan Italiaan, jossa Pavarotti konsertoi heille huvilassaan. 

UUSRIKKAAT JA UUSKÖYHÄT 

Uusrikkaat eivät ole tunnettuja kulttuuriharrastuksistaan, vaan Venäjän oligarkkien tapaan rahaa kylvetään juhliin ja kilparadoille.  Irlannin kulttuuriväki sanookin sarkastisesti, että ”jopa Al Capone ymmärsi tukea oopperaa, mutta omat gangsterimme eivät anna rahaa edes orkesterille”. 

Irlantilaisten itsetunnolle vaurastuminen on tehnyt todella hyvää.  Alistetut valtasivat sortajansa symbolisella tasolla, kun verotarkastajasta miljonääriksi edennyt Derek Quinlan osti Savoy-hotellin Lontoosta.  Eräs hotelliketjun irlantilaisista työntekijöistä veti innoissaan Irlannin lipun hotellin lipputankoon. Irlantilaiset ovat enimmäkseen tyytyväisiä elämäänsä, sillä vaurautta valuu myös alempiin kansankerroksiin.  The Economist -lehti luokitteli jokunen vuosi sitten Irlannin elämänlaadulla mitaten maailman parhaaksi valtioksi. 

”Irlannissa yhdistyvät uuden ajan toivotuimmat piirteet, alhainen työttömyys ja poliittiset vapaudet vanhan miellyttävän elämäntyylin kanssa, joihin kuuluvat luja perheyhteys ja yhteisöllinen elämä”, lehti hehkutti. 

Kaikki eivät ole kestäneet kyydissä, kun vauhti on ollut luja ja tuloerot kasvaneet.  Keskiluokkaiset ihmiset, joilla ei ole pääomatuloja, ovat joutuneet muuttamaan halvemmille asuinalueille.  

Irlannin vähäinen vasemmisto ei ole innostunut nykyisestä menosta.  Tämän vuoden kasvuluvuksi ennustetaan kolmea prosenttia, mikä käytännössä tarkoittaa, että vauhti hidastuu.  Kiinteistökupla puhkeaa tavalla tai toisella.  Asiantuntijat uskovat kuitenkin, että Irlanti toipuu tästäkin nopeasti. 

”Amerikkalaiset tulivat tähän maahan siksi, että he halusivat EU:n sisälle ja löysivät maan, jolla on matala verotus, pienet palkat ja missä ammattiyhdistysliike tekee niin kuin hallitus käskee”, sanoo vasemmistolainen taloustutkija Kieran Allen. 

Hänen mielestään liitot eivät ole uskaltaneet lohkaista kasvusta rahaa eläkkeisiin, lyhyempiin työviikkoihin, lastenhoitoon tai vanhempainlomiin.  Jäsenyys ammattiliitoissa on pudonnut 60 prosentista 30 prosentin tuntumaan.  ”Liitot veljeilevät hallituksen ja työnantajien kanssa.” 

IRLANTI HOUKUTTELEE VÄKEÄ 

Maan poliittisella eliitillä on kykyä joustaa talouden vaihtelevissa käänteissä.  Sen lisäksi alikansoitettu korkean elintason maa vetää koko ajan myös puoleensa uusia maahanmuuttajia, sekä irlantilaisia paluumuuttajia että osaavia ihmisiä Itä-Euroopasta. 

Maahanmuuttajat ovat tuoneet Irlantiin myös henkistä väljyyttä, suvaitsevaisuutta pakon edessä.  Maassa on jo puoli miljoonaa muualla syntynyttä asukasta.  Puolalaisia on ainakin kaksisataatuhatta. 

Katolinen kirkko on myös menettämässä otettaan, kun elämä etenkin kaupungeissa kansainvälistyy ja samalla maallistuu.  Katolisella kirkolla on omat skandaalinsa, sielläkin papit, piispat ja kardinaalit ovat luvattoman usein kiinnostuneita pikkupojista.  Samaan aikaan homous tuomitaan ankarasti sekä tietenkin abortti ja jopa ehkäisy. 

Irlanti on edelleen miesten maa.  Tämän päivän nuoret irlantilaiset naiset liikkuvat siellä missä miehetkin, pubeissa, laukkaradoilla, koirakilpailuissa ja kirkoissa, mutta miehet istuvat omissa porukoissaan, kunnes on kotiinlähdön aika.        

Lasse Lehtinen