Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
Sivustolla on 1 vieras
header7.jpg
Etusivu arrow Ilta-Sanomat PS arrow RUOTSALAINEN KOMPROMISSI
RUOTSALAINEN KOMPROMISSI PDF Tulosta Sähköposti

 Julkaistu 19.4.2008

Euroopan parlamentissa pohjoismainen yhteistyö toimii erinomaisesti niin kauan kuin tehdään niin kuin ruotsalainen haluaa, ei muuten. 

On jopa syntynyt käsite ”ruotsalainen kompromissi”.  Pitkän keskustelun jälkeen edustaja Svensson pyytää puheenvuoron ja sanoo: ”Tehdään kompromissi, tehdään niin kuin minä alun perin ehdotin.” 

Suomessa on monella alueella otettu esimerkkiä Ruotsista.  Meillä on myös tapana odotella, että suurissa kysymyksissä voisimme Ruotsin kanssa astua yhtä jalkaa.  Suomi on joutunut tavan takaa pettymään. 

Ruotsi on devalvoinut ja se on liittynyt EU:hun välipuheista välittämättä. Viimeksi se jäi omiin poteroihinsa, kun piti lähteä NATO:n nopean toiminnan joukkoihin.  Suomi uskalsi yllättäen lähteä ilman Ruotsia, tosin vain töpinän puolelle, mutta kumminkin. 

Ruotsi tekee niin kuin sille kulloinkin sopii, on aina tehnyt.  Mutta koska ruotsalaiset vihaavat vastakkainasettelua, temput tehdään joko kaikessa hiljaisuudessa tai jonkin toisen aatteen nimissä.

Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä Ruotsi oli kovin opettavainen Suomen suuntaan.  Olimme kuulemma harjoittaneet väärää politiikkaa menemällä Hitlerin puolelle. 

Ruotsissa unohdettiin nopeasti omat mieliteot.  Ruotsin suhde Saksaan muuttui näet aina sen mukaan, mikä oli Saksan sotaonni.  Ruotsi tarvitsi kivihiiltä ja kemikaaleja, Saksa tarvitsi malmia ja sotavoimilleen kauttakulun.   

Natsien kanssa käytiin kauppaa ja pankkiirit ostivat juutalaisilta varastettuja arvopapereita. Kuningas Kustaa V kirjoitti syksyllä 1941 Hitlerille kirjeen, jossa onnitteli menestyksestä itärintamalla.  ”Suurin osa kansastani on samaa mieltä.”   

Suhtautuminen ydinvoimaan on ruotsalaista käytännöllisyyttä parhaimmillaan.  Vuoden 1980 kansanäänestys suositteli ydinvoiman alasajoa.  Sen jälkeen Ruotsin ydinvoimakapasiteetti on kolminkertaistunut. Puolet Ruotsin sähköstä tehdään ydinvoimalla, mutta voimayhtiön nimi on Vattenfall. 

Äskettäin ilmoitettiin, että nykyisten laitosten käyttöikää jatketaan ainakin neljäkymmentä vuotta.  Ruotsi on sulkenut kaksi vanhinta ydinvoimalaansa, mutta kymmenen myllyä jauhaa sähköä siis vielä kuusikymmentäviisi vuotta kansanäänestyksen jälkeen. 

Ruotsi on kuitenkin onnistunut myymään EU:lle ohjelman, jossa se uskottelee ajavansa ydinvoiman alas.  Sitä lupausta vastaan se on saanut helpotusta päästökauppatavoitteistaan.  Kätevää.  Huijaus on niin täydellinen, että Saksan valtiovarainministeri haluaa nyt samalla perusteella helpotusta Saksalle! 

Kun ruotsalainen ammattiyhdistysliike hävisi juttunsa EY-tuomioistuimessa, se vaati, että Ruotsi ei saa hyväksyä EU:n perussopimusta ennen kuin tuomio perutaan. 

Kymmenmiljoonainen Ruotsi käyttäytyy kansainvälisellä areenalla samalla piittaamattomuudella ja itsevarmuudella kuin eurooppalaiset suurvallat Ranska ja Britannia. 

Ruotsalainen on sosialidemokraatti, jonka sisällä asuu pieni rojalisti ja imperialisti. Ihan kateeksi käy.                                                                                             Lasse Lehtinen 

 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • EU:N JA VENÄJÄN VAIKEA ENERGIALIITTO
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING
  • PALUU TULEVAISUUTEEN