Julkaistu 29.6.2008

Euroopan unionin kuusikymmenvuotinen vaellus on ollut sekä myötä- että vastamäkeä.  Myötämäkeä on suotu roimasti enemmän, muutenhan emme olisi saavuttaneet nykyistä yhteistyön tasoa. 

Kaikkine puutteineen EU on toistaiseksi ylittämätön saavutus maailmanhistoriassa.  Missään muualla ei 27 kansallisvaltiota ole pystynyt yhtä syvään ja laajaan vapaaehtoiseen yhteistyöhön keskinäisen rauhan ja taloudellisen toimeliaisuuden nimissä.  Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa on vasta vaatimattomia yrityksiä virittää jotakin samanlaista. 

EU:ssa on menty suurin harppauksin eteenpäin kun poliittiset tuulet ovat olleet suotuisat.  On vaikea kuvitella, että rahaliitto tai itälaajentuminen olisivat onnistuneet tämän päivän ilmapiirissä, mutta aikanaan niistä päästiin melko helposti sopuun. 

Eurooppalainen biorytmikäyrä on nyt alemmalla kuin aikoihin.  Useimmissa jäsenmaissa mikä tahansa EU-aiheinen kansanäänestys saisi ei-äänten enemmistön.  Mistä oikein on kysymys? 

Me ihmiset inhoamme luonnostaan muutoksia, niin myös kansakunnat.  Venäjällä on niitä, jotka haikailevat Stalinin aikoja takaisin.  Meillä moni muistelee Kekkosen aikoja idyllisinä ja turvallisina kuin lapsuuden kesiä, jolloin oli pelkkiä poutapäiviä. 

Puolentoista vuosikymmentä sitten EU:n vastustajat möivät suomalaisille ajatusta, että jättäytyminen eurooppalaisen yhteistyön ulkopuolelle pitäisi myös pahan maailman rajojemme ulkopuolella.  Siinä levitettiin valhetta tahallaan.  Kukaan ei pääse muutoksia pakoon. 

KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEN 

Globalisaatioksi kutsuttu maailmantalous on säikäyttänyt koko maanosan.  Uusia työpaikkoja syntyy enemmän kuin vanhoja häviää, mutta vain tehtaiden sulkemiset pääsevät otsikoihin.  Lehtiä lukiessa tuntuu kuin kaikki työ karkaisi muihin maihin.   

Yksinkertaiset prosessit ja kokoonpanotyö toki lähtevät matalien palkkojen maihin, mutta työn automatisointi on perinteiselle työlle vielä suurempi surma.  Korvaavia työpaikkoja syntyy kuitenkin sellaista vauhtia, että pätevistä tekijöistä on jatkuva pula. 

Samaan aikaan suomalaiset palkansaajat ja kuluttajat ostavat maapallon toisella puolella tehtyjä edullisia vaatteita ja kaukomaista tuotettuja halpoja elintarvikkeita.  Tavalliset kuluttajat ovat maailmankaupan vapauttamisen myötä hyötyneet suunnattomasti halpamaiden tuotannosta. 

Kuuden vuosikymmenen ajan EU:ta on arvosteltu vasemmalta siitä, että se edistää kaupan ja teollisuuden toiveita sosiaalisten kysymysten kustannuksella.  Politiikan oikealta laidalta syytös on tasan päinvastainen: Brysselin byrokratia on sosialistien salajuoni vapaata markkinataloutta vastaan. 

EU:n vannoutunut vastustaja Margaret Thatcher puki sen sanoiksi yli kaksikymmentä vuotta sitten: ”Jacques Delors yrittää tehdä maanosastamme jättimäisen Ruotsin!”   Rautarouva ei tiennyt pahempaa yhteiskuntamallia kuin Ruotsin tarjoama. 

Molemmat ovat oikeassa.  Eurooppa tarvitsee tasapainoa, sekä markkinataloutta että sosiaalisuutta. 

Paljon on puhuttu Euroopan kilpailukyvystä verrattuna muuhun maailmaan.  Eurooppa olisi ylivoimainen, jos yhdistäisimme eurooppalaisen koulutustason amerikkalaisen sosiaaliturvaan ja aasialaisiin palkkoihin, mutta sitä tämän maanosan kansalaiset eivät tietenkään hyväksy. 

Kilpailukyky säilyy nostamalla jatkuvasti koulutuksen tasoa ja työn tuottavuutta eri tavoin.  Vaikka reaalitulojen kasvu on hidastunut, maanosan ulkopuolelta tuotetut halvat hyödykkeet antavat kuluttajille tasoitusta. 

Valitettavasti maailmanlaajuinen kilpailu ei toimi energiamarkkinoilla.  Energiavarat sijaitsevatkin pääosin valtioissa, joissa ei kunnioiteta demokraattisia arvoja. 

IRLANTI VASTASI KUN KYSYTTIIN 

Irlannin taannoisessa kansanäänestyksessä äänestäjien enemmistö sanoi nk. Lissabonin sopimukselle ”ei”.  Vastustus kohdistui itse asiassa eräisiin Irlannin isäpoliittisiin ilmiöihin, ja skandaaleihin, jotka ovat saarivaltakunnassa päivän puheenaiheita.  Jos Suomessa olisi järjestetty kansanäänestys, niin tulos olisi ollut sama ja äänestäjiä ohjaava suurin yksittäinen tekijä Kehittyvien Maakuntien Suomi. 

Samalla irlantilaiset tulivat estäneeksi uudistuksen, jonka tarkoituksena oli parantaa EU-kansalaisten valitseman parlamentin valtaa.  EU:sta olisi myös tullut nk. oikeushenkilö, virallinen sopimuskumppani kansainvälisessä kanssakäymisessä. 

Miksi sika kaatoi oman kaukalonsa?  Siksi, että Irlannin poliitikot eivät uskaltaneet asettaa vastakkain varsinaisia vaihtoehtoja kysymällä ”Hyväksyttekö ehdotetun sopimuksen?” vai ”Haluatteko Irlannin irtautuvan Euroopan unionista?”  Aidossa valintatilanteessa kummallakin vastauksella tulee olla todellisia vaikutuksia asianomaisen kansakunnan tulevaan elämään. 

Tällä kertaa irlantilaiset eivät ainoastaan kaataneet omaa kaukaloaan vaan panivat kapulan koko maanosan kehitykselle.  Vahinko ei ole korvaamaton, sillä Eurooppa jatkaa yhdentymistään nykyisilläkin säännöillä. 

Totta kai Irlannin äänestystulos oli takaisku, mutta suuri koneisto jatkaa tavalliseen tapaan hyväksymällä tai hylkäämällä yritysfuusioita, vahtimalla valtioiden tukiaispolitiikkaa ja antamalla kriisiapua maanosan ulkopuolisiin tulehduspesäkkeisiin. 

Myös Euroopan parlamentissa työ jatkuu.  Komissio antaa esityksiä parlamentin jäsenten käsiteltäväksi ja sadat päivittäiset kokoukset viedään päätökseen kuten ennen Irlannin kansanäänestystä.  Virkamiehet jatkavat kansalaisvalitusten käsittelyjä ja yhdessä sovittujen säännösten toimeenpanon valvomista.  Parlamentti ja neuvosto tuottavat direktiivejä kuten ennenkin. 

Kaupankäynti jäsenmaiden kesken kasvaa kaiken aikaa, eniten uutta toimeliaisuutta on syntynyt vanhojen ja uusien jäsenmaiden välille.  Sadattuhannet Euroopan kansalaiset matkustavat, opiskelevat ja tekevät työtä kotimaansa ulkopuolella ja odottavat saavansa kaikkialla samanveroisen kohtelun.  Vielä on eroja, mutta elämisen olot ja ehdot tasoittuvat kaiken aikaa. 

Euroopan unionia on taklattu takaapäin, mutta hetken nilkuteltuaan se jatkaa kulkuaan kuin ammatikseen pelaava jalkapalloilija, lujaa ja tehokkaasti. 

Jos ja kun EU eräänä päivänä hajoaa, se kaatuu lillukanvarsiin, jotka ärsyttävät äänestäjiä.  Suuret saavutukset on jo siihen mennessä sementoitu, nimittäin vapaa liikkuminen ja vapaakauppa.  Maailmantalous ei tunne kansallisvaltioita, kansalaisten mielikuvitus kylläkin.

                                       Lasse Lehtinen