Kirjoitukset
VENÄJÄN VANKEJA VANHASTA MUISTISTA | VENÄJÄN VANKEJA VANHASTA MUISTISTA |
|
|
|
|
Julkaistu 24.8.2008 Joskus käy niin, että yksittäinen teksti tai mielipide pysäyttää miettimään asiaan liittyviä laajempia yhteyksiä. Niin kävi minulle kun luin tästä lehdestä Kuopion Snellman-instituutin johtajan Teppo Viholan tuumailut (SS, 12.8.08) ulkoministeri Alexander Stubbista. Viholan mielestä Stubb olisi kaikin puolin edustava käyntikortti Suomelle ”kokonaisuudessaan” ellei hänellä olisi yhtä järkyttävän pahaa vikaa: Stubb on ilmoittanut olevansa amerikkalaismielinen! Stubb osaa itse hoitaa puolustuksensa, jos katsoo sen tarpeelliseksi, siksi pohdiskelen tässä vain sitä, mistä syvistä lähteistä tällainenkin kannanotto saattaa pulputa. Semminkin kun Vihola saatteeksi lausuu tahattoman humoristisesti: ”Perinteisesti toiminta Suomen ulkoasiainhallinnossa on perustunut julistamattomaan riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen.” Vihola osaa ehkä Snellmaninsa, mutta lähihistorian tuntemukseen on jäänyt ammottavia aukkoja, jos häneltä on jäänyt huomaamatta Suomen perinteinen ”epäsymmetrinen” ulkopolitiikka. Se ei todellakaan ollut riippumatonta (Neuvostoliitosta) eikä puolueetonta sanan totisessa merkityksessä. VENÄJÄN PUOLESTA AMERIIKKAA VASTAAN Tällaisten puheenvuorojen käyttövoima on enemmän tai vähemmän peitelty Amerikan-vastaisuus ja halu miellyttää Venäjää tekipä tuo mitä tahansa. Tämä jakolinja on näillä selkosilla ollut olemassa ainakin kaksisataa vuotta, luultavasti jo kauan ennen hattuja ja myssyjä. Ilmiö on tuttu kaikissa länsimaissa. Venäjään on aina liitetty naiiveja toiveita, jotka eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Oma lukunsa olivat Leninin tarkoittamat lukeneiston ”hyödylliset idiootit”, jotka läntisissä yhteiskunnissa uskottelivat itselleen ja muille, että länsimaita kohtaa perikato ja pelastus tulee kommunismin muodossa. Yhdysvaltoja on tarvittu viholliskuvaksi, jotta pelastussanoma menisi paremmin perille. Silti viimeisen parinsadan vuoden aikana kaikki vapauteen pyrkineet ovat purjehtineet länteen, idässä on ollut tarjolla vain vankileirien saaristo ja niskalaukauksia. Euroopan asenne Yhdysvaltoihin on jakomielinen. Vanhasta Euroopasta on paettu nälkää ja vainoa valtameren yli ja kahdessa maailmansodassa siirtolaisten jälkeläiset ovat tulleet Euroopalle avuksi. Ranskalaiset eivät ole vieläkään antaneet amerikkalaisille vapauttajilleen anteeksi. Amerikkalaiset ovat aiheestakin pitäneet meitä kiittämättöminä. Parhaat eurooppalaiset aivot ovat rakentaneet rikkaan valtion Atlantin taakse, mikä on kiukuttanut köyhiä sukulaisia Euroopassa. Amerikkalaisuutta koskevat yleistykset ovat usein tasoa, joka mihin muuhun maahan tahansa sovellettuna tuomittaisiin rasismina. Suomalaisilla on aivan erityinen syy olla Yhdysvalloille kiitollisia. Se ei muiden länsiliittoutuneiden vaatimuksista huolimatta koskaan julistanut sotaa Suomelle. Sodan jälkeen, kun emme Neuvostoliiton pelossa uskaltaneet ottaa vastaan nk. Marshall-apua, saimme siitä hyvästä kymmeniätuhansia stipendejä yhdysvaltalaisiin kouluihin ja yliopistoihin. Nokia-ihmeen juuret ja moni muu suomalaista demokratiaa ja hyvinvointia vahvistanut tekijä lähtee sieltä. AMERIKKA ON ERI ASTEIKOLLA Suomessakin Yhdysvaltoja arvostellaan tekemisistään aivan eri ankaruudella kuin esimerkiksi Venäjää. Se on jopa hyväksyttävää siksi, että demokraattisen valtion on oltava jo lähtökohtaisesti diktatuureja kunnollisempia. Siitä huolimatta Venäjän vikoja katsotaan aina vain ruusunpunaisten lasien lävitse. Yhdysvaltoja voi oikeutetusti arvostella monesta asiasta, mutta vielä toistaiseksi se peittoaa Venäjän kaikilla tuomariäänillä, kun ruvetaan listaamaan yksilön kannalta tärkeitä demokraattisia perusoikeuksia ja kansalaisvapauksia. Olisin huolissani, jos Suomen ulkoministeri olisi eri mieltä. Kaikkine puutteineen Yhdysvallat on edelleen maa, jossa vaalien tulos ei ole etukäteen selvä, jossa kriittiset toimittajat eivät menetä henkeään tai työpaikkaansa, jossa taiteilijat saavat vapaasti ilmaista itseään. Myös Amerikan-vastaisuus on amerikkalainen keksintö. Venäjällä asiat ovat toisin ja kehitys näyttää kulkevan vain pahempaan suuntaan. Viime matkallani Moskovassa näin, miten kovakätisesti ja piittaamattomasti uusrikkaat ja heidän palvelijansa kohtelevat tavallista väkeä. Miliisi katselee muualle ja ottaa juomarahoja etuilijoilta. Venäjän armeijassa kuolee pelkästään simputuksen uhreina saman verran sotilaita samassa ajassa kuin amerikkalaisilta Irakissa. Venäjällä ei välitetä vähäosaisista, Yhdysvallat on siihen verrattuna sosialidemokraattinen huoltovaltio. Venäjä haluaa hoitaa suhteensa länsimaihin kahdenvälisesti. EU ja Nato ovat sille kauhistuksia. Moskova on pontevilla puheillaan päässyt horjuttamaan Brysselin asemaa. EU:ssa ei uskalleta sanella Venäjälle kanssakäymisen ehtoja. EU:n kyvyttömyys näkyy myös tavassa käsitellä tuoreinta kriisiä. VALTIOMUOTONA AGGRESSIVINEN KAPITALISMI Georgia ampui Mainilan laukauksensa itse, mutta sen jälkeen Venäjä kävi suhteettomalla voimalla naapurinsa kimppuun. Venäjä on nyt sodassa Suomen kokoisen naapurimaan kanssa. Toivottavasti tämä on valtiojohdon mielessä, kun turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa ruvetaan kirjoittamaan puhtaaksi. Sopii myös toivoa, että selonteosta tulee selkokielinen. Suomen kansalle sietäisi viimeinkin puhua suoraan. Venäjä on naapurina entisensä, hyvässä ja pahassa. Länsi on mennyt omaan ansaansa. Se selitti vuosikymmenet, että kommunismi on paha ja kapitalismi hyvä. Nyt se on Venäjällä otettu todesta, Kremlin oligarkit ostavat tiensä lännen markkinoille. Mihin radikaaleja työläisjoukkoja enää tarvitaan kun lännen johtajat voi siististi lahjoa? Venäjä on samalla kehitysasteella kuin Yhdysvallat sataviisikymmentä vuotta sitten, kun roistoparonit tappoivat intiaaneja ja toisiaan ja ryöstivät luonnonvarat itselleen. Silloinkin luotettiin väkivallan voimaan. Venäjä on tänään ei-kommunistinen Kiinaakin kapitalistisempi valtio, mutta Suomessa vanhat vasemmistolaiset puolustavat sitä vanhasta muistista. Minkä ihmeen tähden? Lasse Lehtinen |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



