Julkaistu 20.9.2008 

Tilapäisestä tulee usein pysyvää.  Näin on käynyt myös Euroopan unionin ruoka-apuohjelmalle. 

Parikymmentä vuotta sitten silloinen EEC päätti ruveta jakamaan ruokatarvikkeita talousalueen heikosti toimeentuleville kansalaisille. 

Ne olivat aikoja, jolloin maanosaan alkoi harjoitetun maatalouspolitiikan vuoksi nousta voivuoria ja viljavuoria ja Välimeren maissa lainehtivat viinijärvet. 

EEC:ssä päätettiin, että ylijäämä kannatti mieluummin lahjoittaa pois kuin maksaa varastointikustannuksia ruuasta, joka ei käynyt kenellekään järkevällä hinnalla kaupaksi. 

Sen jälkeen maatalouden tukipolitiikkaa on korjattu niin, että ylijäämiä entiseen tapaan ei enää synny.  Koska ruoka-apua kuitenkin edelleen jatketaan, EU:n komissio joutuu nyt ostamaan tukena jaettavat elintarvikkeet vapailta markkinoilta. 

Alkuperäinen syy, ylituotanto, on siis historiaa, mutta toimeentulovaikeudet ovat EU-maissa entistä suuremmat, etenkin joissakin uusissa jäsenmaissa.  Kymmenet miljoonat eurooppalaiset elävät suhteellisessa köyhyydessä, joka määritelmän mukaan tarkoittaa elämistä alle 60 %:illa kulloisenkin jäsenmaan kansalaisen keskitulosta. 

Tänä vuonna komissio jakaa oliiviöljyä, voita, riisiä ja viljatuotteita noin kolmelle miljoonalle EU-kansalaiselle kahdeksassatoista jäsenmaassa.  Suomeenkin tulee muutama kuormallinen ilmeiseen tarpeeseen. 

Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel hyväksytti parlamentilla kuluneella viikolla suunnitelmansa, joka pyrkii järkeistämään elintarvikeavun perusteet ja jakelun.  Jäsenvaltioiden tulee osallistua kustannuksiin ja ruokaa tarvitsevilla on jatkossa enemmän valinnan varaa. 

EU:ssa tiedetään, että ruokapaketit ovat tehoton ja kallis tapa auttaa puutetta kärsiviä.  Rahan jakaminen olisi järkevämpää, mutta EU ei saa sääntöjen mukaan puuttua jäsenmaiden sosiaalipolitiikkaan, mikä on oikein sekin. 

Jäsenmaiden tulisi tietenkin itse huolehtia köyhistään, mutta sitä eivät kaikki tee.  Lopettamalla ohjelman EU menettäisi yhden PR-valttinsa ja eurooppalainen maatalous maksuvarman asiakkaan.  Niinpä elintarviketuki on naamioitu osaksi maatalouspolitiikkaa.  

Käytännössä se on myös piilotukea farmareille, joilta avustukset ostetaan.  Pienellä sijoituksella saadaan aikaiseksi hyvää mieltä ja isoja otsikoita, aivan kuten kehitysyhteistyössäkin. 

Kaupan keskusliikkeet ja eurooppalaiset kuluttajat hävittävät päivittäin satakertaiset määrät kelvollisia elintarvikkeita, joita pitäisi voida ohjata edullisesti vähävaraisille, mutta erilaiset säännökset estävät sen. 

Päiväysvanhan tavaran hävittäminen vie vähävaraisilta yhden harvoista mahdollisuuksista syödä halvemmalla. 

EU:n pitää keskittää voimansa poistamaan markkinoita vääristävät maataloustuen yksityiskohdat ja pakottaa energiantuottajat aitoon kilpailuun keskenään.  Näiden uudistusten vaikutukset köyhien elämään olisivat paljon suuremmat kuin elintarvikeohjelman. 

Ongelma on, että oikeista uudistuksista ei saa yhtä hyvää julkisuutta, mutta lopettamalla elintarvikeapu kielteistä palautetta tulisi paljon. 

Nyt tiputetaan muruja rikkaiden pöydiltä ja saadaan paljon pisteitä.                  

                                                 Lasse Lehtinen