Julkaistu 4.10.2008 

Olen tälläkin palstalla ihmetellyt kuinka tämän päivän suomalaiset äärivasemmistolaiset, kuten Jaakko Laakso, Esko-Juhani Tennilä ja Esko Seppänen, jaksavat edelleen puolustaa Venäjää, vaikka kommunismi talousjärjestelmänä on naapurissa kumottu. 

Alan vähitellen päästä jyvälle asiasta.  Vaikka tämän päivän Venäjä on ryöstökapitalistinen maa pahinta lajia, se on pystynyt säilyttämään epädemokraattisen luonteensa, jota vanhat stalinistit tietenkin ihailevat.  

Käsittääkseni he seuraavat hyvinkin tarkasti, mitä rajan takana tapahtuu. 

Venäjällä on juuri otettu käyttöön uusi koululaisille tarkoitettu historiankirja, joka selittää niin Neuvostoliiton kuin Stalinin hallinnon parhain päin. 

”Neuvostoliitto ei ollut demokratia, mutta se oli miljoonille ihmisille ympäri maailmaa esimerkki parhaasta ja oikeudenmukaisimmasta yhteiskunnasta”, kirja selittää. 

Presidenttikautensa lopulla Vladimir Putin keräsi yhteen joukon historianopettajia ja antoi ohjeet uudentyyppisestä menneisyyden hallinnasta.  ”Emme salli kenenkään syyllistävän meitä [menneisyydestä]”, oli hänen sanomansa. 

Uusi oppikirja käsittelee vuosia 1945 – 2006, Stalinin voitosta ”Suuressa isänmaallisessa sodassa” Putinin hallinnon huippuhetkiin.  Neuvostoliiton sortuminen selitetään traagiseksi tapahtumaksi, joka hidasti Venäjän kehitystä kukoistukseen.   

Stalinin teoriaa ei kirjassa tuomiota, päinvastoin, poikkeuksellinen aika suorastaan vaati poikkeuksellisia toimia.  Yhdysvaltojen masinoima kylmä sota pakotti Stalinin toimimaan niin kuin hän teki. 

Stalinin aika oli Venäjän suuruuden aikaa, jonka Putin haluaa palaavan.  Hänellä on kansakunnan enemmistön kannatus takanaan.  Erään mielipidetiedustelun mukaan kymmenestä venäläisesti kahdeksan kannattaa Putinin historiakäsitystä ja ”uudistuksia”. 

Jo vuonna 2000 Venäjällä otettiin uudelleen käyttöön neuvostovallan aikainen kansallislaulu.  Samana vuonna illan pääuutislähetys ”Vremja” palautti vanhan tunnuksensa.  Kansakunnan kollektiivista muistia alettiin palauttaa symbolien voimalla. 

Stalinia ollaan nyt liittämässä takaisin venäläisten suurmiesten joukkoon, joka alkaa Iivana Julmasta ja päättyy Putiniin, Pietari Suurta unohtamatta. 

Sillä ei näytä olevan merkitystä, että melkein jokainen perhe Venäjällä on tavalla tai toisella kärsinyt Stalinin terrorista.  Myytit vaikuttavat ihmismieleen voimakkaammin kuin omat kokemukset. 

Tapansa mukaan länsimaat kiinnittivät suuria toiveita Venäjään Boris Jeltsinin hallinnon aikana.  Nyt näyttää siltä, että 1990-luku oli vain lyhyt, kaunis kausi kansakunnan historiassa.  Tämän päivän venäläiset välttävät jälleen vapaata puhetta. Kymmenet kriittiset toimittajat ovat päässeet hengestään. Oikeaan menneisyydenhallintaan Venäjällä ei ole mitään halua.  Kun salaisen poliisin arkistoja avataan muissa entisissä kommunistimaissa, Venäjä sulkee niitä ja pysyy entisissä historiantulkinnoissa. 

Liian monet, älymystö mukaan lukien, oli vapaaehtoisesti tai pakotettuna tukemassa Stalinin terroria, siksi on helpompi tehdä siitä kunniallista kuin tuomita se.                                                                                             Lasse Lehtinen