Ilta-Sanomat PS
VANHAN LIITON MIES | VANHAN LIITON MIES |
|
|
|
|
Julkaistu 18.10.2008 Paavo Väyrynen on suomalaisen politiikan huuliherpes. Se voi olla piilossa ja vaivaamatta pitkiäkin aikoja, mutta sitten se on taas siinä, punaisena ja kutiavana, keskellä naamataulua. Hävisin vetoni, kun ennustin, että ministeri Väyrynen aloittaisi hallituksen hajottamisen sisältä päin heti virkaan tultuaan. Nyt se on kuitenkin alkanut ja aiheena on tietenkin ulkopolitiikka. Paavo Väyrysen väitöskirja täyttää tänä vuonna kaksikymmentä vuotta. Väitöksen johtopäätös oli, että Neuvostoliitto on ikuinen ja Euroopan kahtiajako säilyy entisellään. Berliinin muuri kaatui vuosi väitöksen jälkeen. Miehen kunniaksi on sanottava, että hän elää niin kuin opettaa. Jos tosiasiat puhuvat Väyrystä vastaan, sen pahempi tosiasioille. Euroopan liittovaltio on Väyryselle kauhistus, mutta Neuvostoliitto on hänelle edelleen olemassa. Mitään hän ei inhoa niin paljon kuin yhtenäistä, länsimaisin arvoin toimivaa Eurooppaa. Väyrynen paljastaa karvansa viimeistään, kun kauhistelee, miten Yhdysvallat ja muut länsimaat Naton avulla ”pyrkivät laajentamaan etupiiriään sen [Venäjän] rajoille, jopa entisiin neuvostotasavaltoihin”. Aivan kuin tämän päivän Venäjällä olisi edelleen oikeus määrätä entisen Neuvostoliiton satelliittien, nykyään itsenäisten valtioiden, asioista. Tähän joukkoon Väyrynen liittää Suomenkin, jonka Nato-jäsenyyttä hän samasta syystä vastustaa. Väyrynen vaatii, että keskustelu aiheesta lopetetaan tykkänään, koska Venäjällä ei näistä puheista pidetä. Väyrynen esitti kesällä eräässä puheessaan melkoisen ajatuksellisen kuperkeikan. Hän sanoi, että Nato-optio palvelee Suomea vain, jos tehdään selväksi, ettei sitä käytetä. Haloo! Kuuleeko Keminmaa? Edellä kuvattu tarkoittaa, että Suomi suostuu aina siihen, mitä Venäjä suvaitsee esittää, kun emme missään oloissa käytä hihakorttia, vaikka sellainen olisi. Väyrynen tietää, että ”Suomeen ei kohdistu mitään erillistä uhkaa Venäjän suunnalta”. Minkä ihmeen takia Suomi sitten ylläpitää Euroopan suurinta asevelvollisuusarmeijaa ja hankkii joka vuosi uutta aseistusta? Rakennammeko puolustusvalmiutta Ruotsin varalta? Vai Naton? Väyrysellä on pitkä kokemus välimiehenä toimimisesta. Etelärannan vuorineuvokset, keskustapuolueen K-linja ja SKP:n taistolaiset halusivat vuoden 1982 presidentinvaaleihin ehdokkaaksi Ahti Karjalaisen, joka oli myös Neuvostoliiton mieleen. Porukalla mietittiin, miten Mauno Koiviston tielle kasattaisiin esteitä. Kirjeessään KGB-kenraali Viktor Vladimiroville Paavo keksi keinon. ”Minä ehdotin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme sopivan keinon, esim. öljyn tuonnin lisäämisen tämän ongelman hoitamiseksi.” Luulisi, että tuolla kokemuksella ja noilla suhdetoimintataidoilla sellaiset pikku esteet maittemme välillä kuin puutullit ja rekkajonot saisi nopeasti purettua. Lasse Lehtinen |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



