Julkaistu 15.11.2008 

Kun huijarit keksivät ketjukirjepelin ja jymäyttävät viattomia hölmöjä, poliisit säntäävät roistojen perään. 

Kun sijoituspankkiirit keksivät maailmanlaajuisen tavan huijata hölmöjä ja ahneita, poliisi ei tutki eikä tuomari tuomitse, ainakaan vielä. 

Päinvastoin, yhteiskunnat ryhtyvät talkoisiin, jotta systeemi, joka sallii huijauksen, pysyisi jotenkuten pystyssä. 

Tarinan voi aloittaa Bill Clintonin presidenttikaudelta.  Presidenttiehdokas oli antanut sellaisenkin vaalilupauksen, että köyhille on saatava ihmisarvoisia asuntoja järkevin kustannuksin. 

Niinpä käynnistettiin ohjelma, jolla asuntovaunuissa ja muissa tilapäissuojissa asuva väki sai edullisen asuntolainan.  Takaisinmaksulla ei ollut kiirettä.  Samaan aikaan Yhdysvaltojen keskuspankki ylläpiti korkoa alhaalla, jotta väki olisi kuluttanut ja luonut sitä kautta taloudellista kasvua ja työpaikkoja. 

Investointipankkiireista etevimmät huomasivat tilaisuuden tehdä rahaa.  Pankit tarjosivat kilvan lainoja niillekin, joilla ei ollut työpaikkaa, puhumattakaan säännöllisistä tuloista.  Huonot lainat paketoitiin parempien lainojen kanssa ja myytiin rahoitusmarkkinoilla eteenpäin ja suojattiin niin kutsutuilla johdannaisilla. 

Tekniikka oli sama kuin mansikanmyyjällä, joka latoo homeisten mansikoiden päälle tuoretta tavaraa ja pakkaa ne tiukkaan muoviin, ottaa koko lastista käyvän kilohinnan ja häviää kauppapaikalta. 

Lainat myytiin eteenpäin erilaisissa paketeissa siinä toivossa, että aina on joku ostaja, joka vielä ottaa riskin ymmärtämättä sisältöä.  Välittäjien palkkiot olivat huikeita. 

Kupla puhkesi niin kuin kuplat aina puhkeavat.  Mustapekka jää yleensä viattoman käteen.  Köyhät muuttivat takaisin kaduille tai asuntovaunuihin ja pankkeja meni nurin.  Välimiehet, johtavat investointipankkiirit, saivat pitää huikeat voittonsa. 

Valtiot riensivät pankkijärjestelmän avuksi.  Nähtiin sekin ihme, että republikaaneista tuli sosialisteja.  Markkinatalouden tappiot maksettiin veronmaksajien rahoista, riskit sosialisoitiin George W. Bushin hallinnon toimesta. 

Euroopassa oltiin vahingoniloisia.  Saksan valtiovarainministeri Peer Steinbrück ei voinut peitellä Amerikan-vastaisuuttaan, kun hän iloitsi ”Yhdysvaltojen finanssihegemonian päättyvän tähän kriisiin”.  Samaan tapaan puhuivat monet muutkin eurooppalaiset poliitikot sekä Venäjän presidentti Dmitri Medvedev. 

Kuponkien tarkemmassa tarkastelussa huomattiin kuitenkin, että myös eräät eurooppalaiset pankit olivat ahneuksissaan menneet syvälle amerikkalaiseen ketjukirjehuijaukseen.  Jopa jotkut kunnianarvoiset sveitsiläiset pankit ovat nyt suurissa vaikeuksissa, puhumattakaan yksittäisistä pankeista Euroopan rahaliiton sisällä. 

Vielä hassummin on käynyt rahaliiton ulkopuolella, esimerkiksi Islannissa ja Unkarissa, ja Venäjäkin on hätää kärsimässä. 

Jälkisammutukseen ei ole ollut paljon tarjokkaita.  Euroopan unionissa sentään saatiin aikaan yhteisymmärrys siitä, että järjestelmä on pelastettava.  Julistukset on annettu, mutta toimet ovat vielä kesken.  Ei enää voi syyttää pelkästään amerikkalaisia, jotain on tehtävä koko maailmassa, myös Euroopassa.                                                                        Lasse Lehtinen