Julkaistu 10.1.2009 

Nalle Wahlroos on aikuisena meitä opettanut, että markkinatalous korjaa aina virheensä, ennemmin tai myöhemmin.  Se pitää varmasti paikkansa, mutta korjaavat voimat näyttävät toimivan tulipalojen tapaan.  Kaupunkikuva komistuu vasta, kun köyhien röttelöt palavat alta pois. 

John Maynard Keynes oli taloustieteilijä, jonka suurena ideana oli elvyttää laman aikana yhteisillä rahoilla, siis veroja keräämällä.  Keynesin ajatuksille annetaan taas arvoa, yllättäen myös rahamaailman piirissä. 

Selitys on kovin koruton, maailmanlaajuinen markkinatalous on pelastettava ja rahoitusmarkkinat on tekohengittäen elvytettävä julkisilla varoilla, muuten meille kaikille käy huonosti.  Hädän tullen yrittäjän riski on sosialisoitava. 

Monien asiantuntijoiden mielestä pankkien pelastaminen on väärin.  ”Markkinataloudessa kaikki toimii paremmin, jos huonoista päätöksistä rangaistaan ja hyvistä päätöksistä rikastuu”, sanoi 92-vuotias taloustieteilijä Anna Schwartz Wall Street Journalissa (20.10.2008).  

Talouselämän darwinismi toteutuisi jos yritysten annettaisiin kaatua kuntonsa mukaisessa järjestyksessä.  Mutta silloin miljoonat työpaikat sulaisivat ihmisten alta.  Parempi on siis tukea niitäkin yrityksiä, jotka eivät tukea ansaitsisi. 

J. K. Galbraith on toinen takavuosien auktoriteetti, jota on siteerattu ahkerasti.  Vajaa viisikymmentä vuotta sitten hän varoitti sotkemasta tiettyjä käsitteitä.  ”Hyvät tavat ja hyvä räätäli eivät välttämättä tee henkilöstä rehellistä ja järkevää.” 

Hän oli myös sitä mieltä, että rehellisen miehen ja konnan välillä on usein ”onneton kohtalonyhteys”.  Vielä hän varoitti antamasta liikaa painoa finanssimaailmassa usein toistetulle ajatukselle, että kaiken perustana on luottamus. 

V. I. Lenin ei näissäkään asioissa hempeillyt kun hän sanoi, että ”luottamus hyvä mutta kontrolli parempi”.  Sillä nyt on luottamus pettänyt sekä rahalaitosten välillä että kuluttajien parissa. 

Itseoppinut newyorkilainen finanssipankkiiri Bernard Madoff rakensi maailmanlaajuisen WinCap-tyyppisen pyramidihuijauksen, johon sekä rikkaat yksityishenkilöt että rahalaitokset ovat upottaneet ainakin 50 miljardia dollaria. 

Madoff maksoi sijoitetuille varoille markkinoiden parasta tuottoa vuodesta toiseen.  Uudet sijoittajat jonottivat hänen asiakkaikseen eivätkä kyselleet yksityiskohtia niin kauan kuin tuotto oli hyvä. 

Wall Streetin valvontaviranomainen ei epäillyt mitään, eivät myöskään sellaiset pankkijätit kuin Lontoon HSBC, Espanjan Santander tai Ranskan BNP Paribas.  Hyvät räätälit ja herrojen keskeinen klubihenki loivat luottamuksen ilmapiirin.  Taikasana oli ”pankkisalaisuus”. 

Sinä aikana, jolloin markkinatalous korjaa aiheuttamansa vahingot, saattaa syntyä muita kalliiksi käyviä vahinkoja. 

Nyt jo nähdään, että kansantaloudet – myös esteettömään kilpailuun vannova EU – sallivat jälleen valtioiden tukitoimet ja omien markkinoiden suojaamisen.  Sekin osataan ennustaa, että lisääntyvän valvonnan mukana tulee jäykkiä käytäntöjä. 

Maailma on puhaltanut löysät pois maailmanlaajuisesta ketjukirjepelistä ja vaikutus tuntuu Suomessa asti.  Kirsti Paakkanen kiukuttelee turhaan menetettyjä miljooniaan.  Miksi Mika Ihamuotila ostaisi niitä Paakkaselta, kun pörssistä saa samaa tavaraa puoleen hintaan?                                                                                            Lasse Lehtinen