There is no translation available, please select a different language.
Suurin osa suomalaisista kantaa muun ihmiskunnan tapaan huolta ja murhetta maailmanlaajuisesta talouden taantumasta. Mutta on sentään yksi porukka, jolla on paljon aihetta juhlaan.
Tarkoitan tietenkin vihreitä, joille talouskasvu on aina ollut kaiken pahan ilmentymä. Kasvu on aikaansaanut ennenäkemättömän kansainvälisen kaupan, jota nykyään kutsutaan globalisaatioksi. Kasvun myötä maailman luonnonvaroja on tuhlattu anteeksiantamattomalla tavalla.
Nyt tuuli on kääntynyt ja vihreillä on syytä riemuita. Sen kunniaksi kannattaa sytyttää monta tuulisähköllä toimivaa hehkulamppua kasvispiirakan koristeeksi. On niin monta yksittäistä syytä juhlaan.
Vihreiden täytyy olla erityisen mielissään siitä, että suomalainen vientiteollisuus on vaikeuksissa. Kun asiakkaat maailmalla eivät enää osta suomalaista paperia, Suomen metsät säästyvät hakkuilta eikä tehtaan piipuista tupruava savu pilaa pakkasilmaa. Metsäkoneetkaan eivät käy kaupaksi, joten metsät ovat turvassa muuallakin.
Tehdaspaikkakunnilla työttömiksi jäävät duunarit ymmärtäkööt, että heidän antamansa uhri tarvitaan, jotta liito-oravat pelastetaan ja luonnon monimuotoisuus turvataan.
Taantumasta ja lamasta on herkeämättä puhuttava, jotta väki ymmärtäisi jättää ostamatta turhia tavaroita, jotka muuten täyttäisivät vinttikomerot ja kaatopaikat. Turhan kaupankäynnin väheneminen karsii turhat työpaikat ja turhat ilmoitukset sanomalehdistä, joiden sivumäärä laskee. Jätepaperiakin on vähemmän lajiteltavaksi.
Entäpä autoteollisuus? Autojen myynti ja sen seurauksena tuotanto ovat romahtaneet. Liikennepäästöjen kasvu taittuu ja kapitalistien voitot jäävät toteutumatta. Sadattuhannet työttömät eivät paljon paina kun ihmiskunta pelastuu. Yksilön edun pitää väistyä yleisen edun tieltä!
Viime vuosina suomalaiset ovat tehneet joka vuosi noin yhdeksän miljoonaa ulkomaanmatkaa. Usein on matkusteltu lentäen lämpimiin maihin. Nyt sillekin tulee loppu. Palaamme vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin vain rikkailla oli vara lentää. Kerosiinin poltto vähenee, turistiluokka häviää ja business-luokan hohto palaa harvojen oikeudeksi.
Maailmanlaajuisesti kasvun taittumisesta seuraa huikaisevia etuja. Globalisaatio on tullut tiensä päähän ja uusliberaalit markkinavoimat joutuvat kerjäämään valtioilta rahaa, synti on saanut palkkansa. Sosialismi toteutuu vihdoinkin käytännössä.
Tärkeintä vihreälle aatteelle on, että viidentoista viimeisen vuoden aikana kehitysmaissa syntynyt kasvukupla puhkeaa. Köyhimmän viidenneksen keskiansiot ehtivät nousta yhdestä dollarista päivässä kahteen dollariin, jolla tietenkin oli kulutusta lisäävä haitallinen vaikutus. Onneksi noissa maissa pudotaan takaisin yhden taalan päiväpalkoille ja esimerkiksi haitallinen lihansyönti loppuu ennen kuin kurjalisto ehtii siihen tottua.
Suhteessa pahiten siipeensä saa paskasakki, jota ehdittiin kutsua uudeksi keskiluokaksi. Peräti kaksi miljardia maapallon asukasta ehti globalisaation aikana nousta köyhyydestä tarpeettomia tavaroita kuluttavaan keskiluokkaan. Sekin joukko on nyt onneksi vajoamassa takaisin sinne, mistä on tullutkin. Mokomat ehtivät jo ostaa mopoja ja autoja ja harrastaa muutakin kerskakulutusta.
Mistään ei edistyksen etujoukko innostu niin paljon kuin siitä, että kehityksen pyörää käännetään taaksepäin ja kaiken maailman sarasvuotkin joutuvat lomauttamaan.
Lasse Lehtinen
|