KAIKKI OLI ENNEN PAREMMIN

Punakapinan jälkeen vuonna 1918 valkoinen voittaja marssitti varkautelaiset työläiset riviin Huruslahden jäälle. Vain joka kymmenes ammuttiin, sillä enin osa työväkeä tarvittiin tehdasta pyörittämään.

Tänä päivänä joka kymmenes poistuu työntekijäin rivistä pelkästään herra Markkinavoiman määräyksestä. Loputkin joutuvat kilpailemaan työpaikoistaan joka päivä. Tilalle on tulijoita, joko halvempi työläinen maapallon toisella puolella tai kone, joka ei oireile tuotantokustannuksia korottaen.

Professori Juha Siltalan uusin kirja "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" on todistusvoimainen dokumentti, tutkivaa journalismia siitä miten suomalainen työ on muuttunut ja muuttanut samalla myös tekijäänsä.

Kuusikymmentä vuotta kansalaissodan jälkeen tultiin suomalaisen työn kulta-aikaan. Yhteiskuntarauha ostettiin velaksi, Siltala tiivistää. Sosiaaliturva kasvoi kaksi kertaa nopeammin kuin kansantalous. Huruslahdelta Korpilammelle oli kuljettu pitkä matka.

Ay-liike oli onnistunut aikaansaamaan kartellin, jossa työvoima itse määräsi hintansa. Työnantaja taipui sillä idänkauppa veti ja inflaatio hoiti velat. Politiikka näytti ratkaisevan kaikki yleisen hyvinvoinnin ongelmat.

Sitten kommunismi kaatui, kylmä sota päättyi ja Euroopan kansakunnat alkoivat ennennäkemättömän taloudellisen kanssakäymisen, sekä keskenään että muun maailman kanssa.

Ruvettiin puhumaan globalisaatiosta ikään kuin uutena asiana, vaikka ilmiö oli tuttu jo Kolumbuksen aikaan. Uutta oli se, että Aasian talouskasvun ja Kiinan avautumisen takia maailmankaupalla yhtäkkiä olikin todellisia vaikutuksia myös Euroopan kansantalouksille.

Tasavallan presidentiltä kysyttiin 60-vuotishaastattelussa, mitä Kiina-ilmiölle voisi tehdä? "Ostamalla suomalaisia tuotteita jokainen voi vaikuttaa", Tarja Halonen sanoi.

Vaikka kaikki ostaisimme kotimaista, Suomi ei enää täystyöllistyisi. Sitä paitsi elintasomme perustuu vientiin. Noin puolet suomalaisesta tuotannosta myydään ulkomaille.

Oikea solidaarisuus osoittautuu ohueksi kun se uhkaa omia etuja. Talonpoika ei ole solidaarinen mustalle viljelijälle Afrikassa vaan vastustaa maailmankaupan vapauttamista. Mieluummin hän maksaa almuja kehitysapuna, jotta asetelmat pysyisivät ennallaan.

Kun työelämä globalisoituu, myös herrat saavat herkästi potkut. Kehitysmaihin tulee uusia herroja, jopa keskiluokkaa. Eurooppalainen työväki ja keskiluokka ovat häviämässä hintakilpailun. Työ hakeutuu halvimman tekijän luokse samalla logiikalla, jolla suomalainen kuluttaja valitsee edullisimman tavaran kaupan tarjouksista.

Siltalaa lukee tukka pystyssä siksi, että hän oivaltaa ja yhdistelee tuttuja asioita todistusvoimaisella tavalla. Globaali kilpailu on hänen mielestään etnistä puhdistusta, jossa vuorostaan valkoinen rotu on hätää kärsimässä.

Turbokapitalismi on tuhonnut ainakin suomalaisen idyllin hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa elämää saattoi suunnitella eteenpäin niin, että joku muu kuin yksilö itse kantoi riskit. Nyt palkkatyöntekijät ovat taas lyhyen vapauden jälkeen orjia.

Siltala on lahjakkuus sekä kirjoittajana että puhujana. Hän elättäisi itsensä Esa Saarisena, jonka jeremiadit suomalaisen työelämän "kyykytyskulttuurista" liikuttavat vuodesta toiseen täysiä salillisia.

Jari Sarasvuokin, joka työnantajien lukuun kyykyttää työntekijöitä niin, että velat hetken aikaa tuntuvat saatavilta, voisi Siltalalta oppia.

Haluaisin nähdä sen lavashown, jossa Juha Siltala väittelee työelämän perusteista Nalle Wahlroosin kanssa. Wahlroos edustaa sitä kantaa, että markkinatalous korjaa aikaa myöten omat virheensä, kunhan sille annetaan rajattomat mahdollisuudet.

Suomalaisen palkkatyön Mekassa, SAK:n toimitiloissa Hakaniemessä järjestettiin männä viikolla historiallinen tilaisuus. Perheyritysten liitto ja SAK antoivat yhteisen julkilausuman. Patruunoiden ja duunareiden huoli on omistajien sukupolvenvaihdos.

Sadan vuoden kierros on umpeutunut! Wrightiläinen työväenliike korosti aikanaan sopuisia menettelytapoja työn hinnasta neuvoteltaessa ja peräänkuulutti työnantajan vastuuta alaisistaan.

SAK on nyt tunnustanut, että suvussa periytyvät yritykset ovat työntekijälle parempia ja turvallisempia työnantajia kuin kasvotonta kapitalismia edustavat pörssiyhtiöt.

Perheyritys ei siirrä tuotantoaan maasta pois yhtä äkkinäisesti kuin pörssiyhtiö. Toiminta on muutenkin pitkäjänteisempää, kun omat rahat ovat kyseessä. Työn ja pääoman lempeä liitto saisi varmaan myös Siltalan siunauksen.

Olivatko suomalaisten asiat paremmin kaksikymmentä vuotta sitten? Oliko Suomella mahdollisuus jättäytyä vapautuvan maailmantalouden ulkopuolelle? Vastaus molempiin kysymyksiin on ei, mutta se ei vähennä Siltalan tekstin arvoa.

Suomen puolisuljettu kansantalous pärjäsi sodan jälkeen myös siksi, että Neuvostoliitto oli kokonaan suljettu. Kommunismi onnistui yhdistämään taloudellisen romahtamisen ympäristökatastrofiin. Silti jotkut Venäjälläkin haikailevat Stalinia takaisin.

Onneksi vanhat ajat eivät koskaan palaa.

Lasse Lehtinen