KAKSI NÄYTELMÄÄ, YKSI KYSYMYS

Helmikuisen Helsingin teatteritarjonnasta olen päässyt nauttimaan kahdesta erinomaisesta näytelmästä. Helsingin kaupunginteatterin "Albert Speer" -näytelmä kerää täysiä katsomoja, vaikka aihe on vakava ja vaikea. Kom-teatterin "Baikalin lapset" on jo kuukausien ajan ollut loppuunmyyty.

Kari Heiskanen on ohjannut brittiläisen David Edgarin näytelmän arkkitehti Albert Speeristä. Speer pääsi jo nuorena miehenä Hitlerin suosioon ja suunnittelemaan mahtipontisia julkisia rakennuksia uljaalle Germanialle. Hitlerin valtakunnan varusteluministeri Speer oli vuosina 1942 - 45.

Speer tunnusti Nürnbergin sotaoikeudenkäynnissä vuonna 1946 lähes kaiken, mutta vakuutti olleensa tietämätön juutalaisvainoista. Kahdenkymmenen vankilassa vietetyn vuoden jälkeen Speer vapautettiin.

Yleisellä tasolla näytelmässä pohdiskellaan, miten fiksuista ihmisistä saattoi tulla natseja? Miten vanha sivistyskansa - Goethen, Wagnerin ja Lutherin kansa - saattoi höyrähtää totalitäärisen aatteen edessä? Tuntuu uskomattomalta, että Saksan oppineet ja aateliset vannoivat kilpaa uskollisuudenvaloja pienelle itävaltalaiselle korpraalille.

Näytelmä kertoo yhden ihmisen painiskelusta omantuntonsa kanssa.Albert Speer on traaginen hahmo, kuin kuka tahansa meistä, joka on altis imartelulle ja jonka eteneminen uralla sumentaa arvostelukyvyn ja hävittää moraalin. Asko Sarkolan roolisuoritus Speerinä on täynnä vivahteita.

Vielä vaikuttavampi on Kari Heiskasen tulkinta Hitleristä. Hänestähän on jälkimaailmalle jäänyt vain paholaismainen kuva luonnevikaisesta ja mielisairaasta diktaattorista. Heiskasen Hitlerin nähtyään uskoo, että tuolla miehellä oli aivan erityisiä lahjoja, joiden avulla hän hurmasi niin yksilöt kuin massat.

"Julkisissa yhteyksissä tai yksityisesti Hitlerin tavanneet ovat nähneet pätevän, rauhallisen ja asiantuntevan miehen, jolla on moitteeton käytös sekä aseistariisuva hymy. Harva on jäänyt kylmäksi hänen hienostuneelle vetovoimalleen, eikä syntyvä vaikutelma ole silkkaa vallan lumoa." Näin kirjoitti Winston Churchill vuonna 1935.

Hitler nousi valtaan demokraattista tietä. Mutta jo vuonna 1933 Hitler säädätti lain, jonka perusteella hänestä tuli Valtakunnankansleri, jolla oli diktaattorin valtuudet. Puoli vuotta myöhemmin kaikki muut puolueet kiellettiin ja Saksasta tuli yhden puolueen diktatuuri.

Saman tien alkoivat juutalaisvainot. Juutalaiset olivat Hitlerin pakkomielle. Hitler halusi nostaa saksalaisten itsetuntoa. Saksalaisten enemmistö oli pian Hitlerin rotuoppien kannattaja. Epätoivottuja "elementtejä" olivat juutalaiset, mutta myös mustalaiset, homoseksuaalit ja vammaiset. Juutalaisia tuhottiin keskitysleireissä lopulta yli neljä miljoonaa.

Varusteluministerinä Albert Speer oli vastuussa koko Saksan sotataloudesta. Lahjakas ja järjestelykykyinen Speer nosti sotavarustelutuotannon vuoteen 1940 mennessä huippuunsa. Salaisuus oli sotavankien ja keskitysleirien pakkotyövoiman käytössä.

Sodan loppupuolella Speer teki aloitteita sodan lopettamiseksi. Hän jätti myös täyttämättä Hitlerin käskyt tuhota koko Saksan teollisuus ja maatalous.

Kysymys, joka Speerille tehtiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä ja siitä eteenpäin hänen elämänsä loppuun saakka kuului: "Ettekö todellakaan tiennyt juutalaisten kohtelusta?" Kaiken muun Speer tunnusti, mutta ei sitä, että hän olisi tiennyt.

Jos Hitler oli murhaaja, niin Stalin oli kannibaali, joka tuhosi myös omaa lajiaan. Hitler keksi rotuopin ja yritti saada oikeutuksen teoilleen, mutta Stalin tappoi kaiken, mikä silmiin sattui, talonpojat, upseerit, omat vallankumoustoverinsa, juutalaiset, tiedemiehet, taiteilijat, kenet tahansa. Myös Stalin saattoi niin halutessaan olla valloittava seuramies.

"Baikalin lapset" on valloittava näytelmä, jossa on raikasta itseironiaa takavuosien stalinistikaudelta. Pirkko Saision näytelmässä ei selitellä eikä pyydellä anteeksi. Pääjuoni on otettu elävästä elämästä. Matti Rossi ilmiantoi aikoinaan unkarilaisen kirjailijan kommunismin vastaisista puheista. Kirjailija joutui kotimaassaan vaikeuksiin.

Saisio itse esittää venäläistä naiskirjailijaa, jonka suomalainen kulttuurihenkilö ilmiantoi sillä seurauksella, että tämä joutuu muutamaksi vuodeksi Vorkutan vankileirille. Saision itsensä esittämä venakko on aseistariisuvan lämmin tyyppi. Hän antaa lopulta ilmiantajalleen anteeksi. Kaiken yläpuolelle nousee "olosuhde".

Myös Albert Speer syytti olosuhteita. Hän toimi niin kuin siihen aikaan oli tapana toimia.

Sitä yhtä kysymystä Saision näytelmä ei kuitenkaan aseta. "Ettekö tienneet?" Eivätkö suomalaiset taistolaisnuoret todellakaan tienneet, millainen järjestelmä Neuvostoliitto on? Varmasti tiesivät, mutta kannattivat sitä siitä huolimatta. Mitkään "olosuhteet" eivät Suomessa olisi vaatineet niin tekemään.

Radikalismi on näköjään verenkiertokysymys. Se on geneettinen käsky, jota kantajat toteuttavat. Halu vallita muita, käskeä ja kieltää, kulkee suvussa. Jos mummi ja vaari olivat Akateemisessa Karjala-Seurassa, niin heidän lapsensa puuhastelivat stalinistisissa järjestöissä. Tänä päivänä lastenlapset vapauttavat eläimiä ja vastustavat globalisaatiota.