Lasse Lehtinen:

Kansalaisvaltuuskunnan kokous

Kuopio 30.3.2004

Kymmenen vuotta sitten Suomessa kampanjoitiin Euroopan unioniin liittymisen puolesta ja vastaan. Yli puolet suomalaisista päätti äänestää jäsenyyden puolesta.

Kampanjan ratkaisi ammattiyhdistysliikkeen myönteinen asenne. Jos ei-äänet olisivat voittaneet, kolkuttelisimme nyt yhteisön ovea entisten kommunistimaiden porukassa.

Mitkään niistä uhista, joilla vastustajat silloin pelottelivat, eivät ole toteutuneet. Portugalilaiset työmiehet eivät tulleet suurperheineen suomalaista sosiaaliturvaa kärkkymään. Saksalaiset eivät ostaneet Saimaan rantoja loppuun. Koulutetut nuoret eivät karanneet ulkomaille töihin.

Unionin jäsenenä suomalaiset yritykset ovat päässeet tasavertaisina suurille markkinoille. Nokian kaltainen menestys ei olisi ollut mahdollinen ilman jäsenyyttä.

Eurooppalaisen yhteistyön suurin saavutus yli viidenkymmenen vuoden ajalta on ollut rauhan säilyttäminen tässä maanosassa, jolla on mitä verisin historia. EU on maailmanhistorian suurin rauhanprojekti. Mitä enemmän kansakunnilla on keskinäistä taloudellista riippuvuutta, sitä korkeampi on kynnys väkivallan käytölle.

Näiden vuosikymmenien aikana on ennen muuta kiinnitetty huomiota talouskasvuun ja yritysten kilpailukykyyn. Samalla jäsenmaiden kansalaisten elintasoerot ovat tasoittuneet. Yhteisen valuutan käyttöönoton jälkeen on huomattu, että useimpien kulutustavaroiden ja elintarvikkeiden hinnat ovat kaikissa jäsenmaissa kokolailla samat.

Vähitellen on ruvettu kiinnittämään huomiota myös kansalaisten elämänlaatuun. Etenkin pohjoismaissa on tapana ajatella, että kansalaisten hyvinvointi on myös kilpailutekijä. Meidän hyvinvointimallimme perustuu verotukseen, jonka antamilla varoilla maksetaan esimerkiksi terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän menot.

Vappuna unioni kasvaa kymmenellä valtiolla. Ne tulevat mukaan yhteistyöhön täysin oikeuksin ja velvollisuuksin. Mitä meidän pitää ajatella laajenemisesta?

Voisi tietysti ajatella niinkin, että kun on itse päässyt hyvään seuraan, niin uusia jäseniä ei tarvita, varsinkaan kun nämä eivät kovin edustuskelpoisilta vaikuta. Uusien jäsenmaiden bruttokansantuote on vain neljäkymmentä prosenttia EU:n keskiarvosta.

Laajentuminen on vanhoille jäsenmaille sekä uhka että mahdollisuus. Alueella on paljon väkeä ja kansantaloudet ovat kovassa kasvuvauhdissa. Suomalainen teollisuus ja palvelujen tarjoajat pääsevät uusille markkinoille.

Poliittiselta käyttäytymiseltään uudet jäsenmaat ovat vähintäänkin haaste. Historia on muovannut näitä kansoja eri tavalla kuin meitä täällä Pohjolassa. Kommunismin kurjuudesta vapautuneet maat uskovat meitä enemmän Jumalaan, Yhdysvaltoihin ja nopeaan rikastumiseen.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon ja korkeaan verotukseen ne eivät usko. Puolan jäsenyyden myötä katolisen kirkon paino EU:ssa kasvaa luterilaisuuden kustannuksella. Eilisessä seremoniassa NATO otti seitsemän uutta jäsentä, kaikki entisiä kommunistimaita.

Laajentuminen on kuitenkin tarpeen, jos rauhanprosessia halutaan jatkaa. On nähty, että jäsenyys unionissa ajan mittaan tasoittaa valtioiden väliset erot. Ennen pitkää noissakin maissa kysellään sosiaaliturvan ja muiden hyvinvointipalvelujen perään.

Vuosituhannen vaihtuessa Lissabonissa pidettiin kokous, joka julisti, että vuonna 2010 Eurooppa ohittaa kilpailukyvyssä Yhdysvallat. Jo nyt nähdään, että aikataulussa ei ole pysytty. Työn tuottavuus Euroopassa on huonompi kuin Yhdysvalloissa. Saattaa olla, että eurooppalaiset eivät haluakaan alistaa perinteistä elämänmuotoaan markkinataloudelle. Valinta on meidän.

EU ei ole liittovaltio, vaan vapaiden valtioiden liitto. On kuitenkin ilmiöitä, kuten ympäristöuhat ja rikollisuus, joiden torjunnassa tarvitaan ehdottomasti kansalliset rajat ylittäviä valtuuksia.

Runsas kuukausi sitten täältä Kuopiosta lähti matkaan tervattu savolaisvene saatekirje mukanaan. Sen vertauskuvallisena tarkoituksena oli muistuttaa, että EU:n pitää keskittyä hoitamaan suuria asioita ja jättää mahdollisimman monet arkiset asiat kansallisen päätöksenteon piiriin. Perjantaina saimme hilpeän viestin. Rouva Flavia Prodi oli soittanut miehelleen Brysseliin ja sanonut, että heidän pihalleen on tuotu kummallinen, haiseva vene. "Mitä sille tehdään?"

Romano Prodi oli vastannut tietävänsä asiasta. Aviomiesten ikiaikaiseen tapaansa hän oli sanonut, että "älä tee mitään ennen kuin minä tulen kotiin".

Usein kysytään, onko Suomen mielipiteillä merkitystä EU:ssa? Kuka meitä kuuntelee?

Siitä pitäen, kun uskalsimme vuonna 1955 liittyä YK:n jäseneksi, Suomi on ollut asukaslukuunsa nähden hyvin edustettu kansainvälisissä järjestöissä. Sama on nähty EU:ssa. Ylipäätään skandinaavit pärjäävät kansainvälisessä koneistossa hyvin.

Päätöksenteko suuremmalla porukalla on aina vain vaikeampaa. Mutta kun vaihtoehto on vihanpito ja kyräily, asioista kannattaa jotenkin sopia. Suomelle sopii sellainen malli, jota viimeksi on esitetty, että suuriin päätöksiin tarvitaan puolet jäsenmaista ja 60 % yhteenlasketusta väestöstä - kaksoisenemmistö.

EU:n eduskunnassa, Europarlamentissa, suomalaiset joutuvat hakemaan tukea muilta. Yleensä on vakuutettava oma parlamenttiryhmä asiastaan. Toisinaan joudutaan liittoutumaan yli puoluerajojen. Suomella on asiasta riippuen ollut liittolaisia Kreikkaa ja Portugalia myöten. Valmista mallia ei ole, mukana on oltava.

Millaisia kansallisia asioita EU:n sisällä sitten voi edistää? Pohjoismainen yhteiskuntamalli tuli mainittua. Mielestäni on tulevaisuudessa oltava entistä tarkempi nk. ylisääntelyn suhteen. Erilaiset painostusryhmät ajavat asioita valmistelukoneistossa niin tehokkaasti, että hyvät tarkoitukset saattavat kääntyä itseään vastaan.

Vaalien jälkeen koottava komissio ja uusi parlamentti löytävät edestään muun muassa päästökauppadirektiivit. Sekä ammattiyhdistysliike että työnantajat ovat visusti varoittaneet hyväksymästä niitä nykymuodossa. Niin kauan kuin Yhdysvallat ja Venäjä eivät ole mukana Kioton sopimuksessa, EU:n ei pidä toimia innokkaana partiopoikana.

Suomessa teollisuus on hoitanut ympäristövelvoitteensa esimerkillisellä tavalla. Nyt se uhkaa joutua maksumieheksi niiden puolesta, jotka ovat syyllistyneet laiminlyönteihin. Puhutaan tuhansista teollisista työpaikoista. Suomen vihreät, jotka tietenkin kannattavat tiukinta tulkintaa, tekevät ihmiskokeita suomalaisella työmiehellä.

Me emme halua, että suomalainen aktivisti yllyttää saksalaisen lajitoverinsa kertomaan meille, miten puuta Suomessa saa kasvattaa, korjata ja jalostaa. SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen on tiivistänyt asian yhdellä lauseella: "Kun laittaa vihreän neuvottelemaan päästökaupoista ja sadankomitean miinoista, jälki on sen näköistä."

Suomi päättää edelleen itse ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa painotuksista. Tärkein päätös tuli kuitenkin tehtyä silloin kun EU:hun liityttiin. EU kehittää omaa turvallisuusjärjestelmäänsä tiiviissä yhteistyössä NATO:n kanssa, ja me olemme siinä mukana.

Terve kansallinen itsekkyys on pidettävä kunniassa, kun neuvotellaan esimerkiksi aluepoliittisista kysymyksistä. Suomi on kaukana Euroopan keskuksista ja siten oikeutettu erityiskohteluun. Näissä asioissa parhaat liittolaisemme ovat kaikki ne jäsenmaat, jotka eri ilmansuunnilla myös ovat Euroopan reunoilla.

Maatalous on sekä kansallisesti että kansainvälisesti vaikea kysymys. Vaikka 80 % EU:n varoista käytetään maatalouden tukemiseen, talonpojat kaikkialla Euroopassa ovat tyytymättömiä. Tuen määrä ei koskaan ole riittävä.

Suomi on tuonut unionin käsitteistöön sanaparin pohjoinen ulottuvuus. EU:n jyrkin elintasokuilu on Suomen ja Venäjän välillä. Se on myös 1200 kilometriä pitkä rajavyöhyke. Kaikki toimet, joilla edistetään kauppaa, torjutaan ympäristövahinkoja, kulkutauteja ja rikollisuutta Euroopan koilliskulmassa, kuuluvat pohjoisen ulottuvuuden piiriin. Näissä asioissa EU:n paras asiantuntemus on Suomessa.

Hyvät kuulijat,

Euroopan unionin viisikymmenvuotisen historian ajasta voi erottaa nopeita ja hitaita kehitysvaiheita. Rahaliitto syntyi nopeasti, samoin edellinen päätös laajentumisesta. Unionin omaa toimintaa ja päätöksentekoa koskevat asiat sen sijaan tahmovat juuri tällä hetkellä. Kahdenkymmenenviiden maan tahto ei jatkossa voi olla muu kuin valistuneen enemmistön tahto.

Suomi päätti aikoinaan olla mukana näitä enemmistöjä muodostamassa. Parlamentin asema on jo Suomen jäsenyyden aikana vankistunut ja sen merkitys kasvaa kaiken aikaa. Ensi kesäkuun vaaleissa päätetään Suomen edustuksesta Euroopan eduskunnassa.

Vaaleihin osallistuminen - äänestäminen - on yhtä tärkeätä kuin kansallisiin vaaleihin osallistuminen. Meillä on se luja usko, että Eurooppa tarvitsee pohjoismaisen mallin puolestapuhujia.