KUKA MÄÄRÄÄ SUOMESSA?

Suomi on sitoutunut kahteen suureen ympäristöohjelmaan, Kioton sopimukseen ja EU:n päästökauppadirektiiviin.  Niistä neuvoteltaessa Suomi epäonnistui.  Ilmeisesti ammattiyhdistysliikkeen, energia-alan ja teollisuuden asiantuntemusta ei käytetty riittävästi hyväksi.  Työnantajat ovat laskeneet, että "vihreä valhe" maksaa meille 10.000 työpaikkaa.  Omatekoinen Kiina-ilmiö siis.
 
Kioton sopimuksen voimaantulo ei ole edes varmaa.  USA ei ole sitä ratifioinit ja Venäjäkin aikoo jäädä ulkopuolelle.  EU:n valtiot, Suomi etunenässä, heikentävät tahallaan ja ymmärtämättömyyttään maanosan kilpailukykyä.
 
Uusi komissio ja parlamentti voivat vielä kammeta asiat oikeille raiteille.
 
Päästökauppaa ovat Suomessa jyrkimmin ajaneet ne, jotka vastustavat vesivoiman ja ydinvoiman kaltaisia puhtaita energiatuotantotapoja.  Tässä ei ole minkäänlaista logiikkaa, mutta niinpä vihreiden kannatus onkin korkeinta siellä, missä on eniten asvalttia.
 
Vihreät ja heidän myötäjuoksijansa suurissa puolueissa haluavat tehdä ihmiskokeita turvattomilla kansalaisilla.  Pankaapa merkille, että näillä mielipidejohtajilla on yleensä työpaikka julkisella sektorilla.  Tavallista myös on, että samat naamat vaativat hankkeilleen yhteiskunnan tukea ja apurahoja.
 
Sen sijaan arkisen ihmisen työpaikat eivät heille ole huolenaihe, päinvastoin.  Turkistuottajia käsketään hakeutumaan muihin hommiin.  Liito-oravan ja valkoselkätikan suojelu ajaa teollisuuden investoimaan muihin maihin.  Kuitenkin juuri perinteisiä suomalaisia työpaikkoja pitäisi varjella.
 
Joissakin uutisissa Amer-Tupakan sulkemista on käsitelty ilouutisena nimenomaan "kansanterveyden kannalta"!  Tehtaan sulkeminen Hyrylässä ei vaikuta suomalaisten tupakointiin sitä tai tätä, poltettavat tupakat tuodaan ulkomailta.  Sen sijaan tuotannon lopettaminen oli murheellinen viesti 250 kotitaloudelle Tuusulassa.  Joukossa oli taloa 40 vuotta palvelleita, muutama pariskuntakin.
 
Olematonta on myös ollut suomalainen keskustelu nk. Århusin sopimuksen vaikutuksista Euroopan kansalaisten elämään.  Vain SAK:n Matti Viialainen on hanketta lehtien palstoilla kummastellut.
 
Å rhusissa on joskus sovittu, että kansalliset rajat eivät enää saisi olla esteinä ylikansallisille valituksille.  Ne kulkisivat tulevaisuudessa yhtä vapaasti kuin ihmiset, palvelut, pääoma ja viina.  Saksan Greenpeace voisi valittaa 6. ydinvoimalan rakentamisesta.
 
Käytännössä siis minkä tahansa sopimusmaan mikä tahansa porukka kiilusilmiä  tai kylähulluja saisi valitusoikeuden toisen sopimusmaan hankkeisiin ja viranomaispäätöksiin.  Tiedämme nyt jo kokemuksesta, että noita porukoita voi kotimainen käpykaarti tilauksesta saada liikkeelle milloin tahansa.
 
Lipposen hallitus torjui kahdesti Århusin idean Suomen osalta.  Nyt näyttää siltä, että asemia ollaan luovuttamassa.  Aivan kuin meillä ei olisi aiheetonta kotimaista valituskapasiteettia kylliksi!  Jokaisessa suomalaisessa kerrostalossa on ammattivalittaja, jokaisessa kylässä tieriitelijä.
 
Sopimus laillistaisi yhteiskunnan sabotoimisen ulkoapäin.  Maksajia olisivat valtio, kunnat, yritykset ja yksityiset kansalaiset.  Toistaiseksi EU-maista sopimuksen ovat allekirjoittaneet vain viisi maata, nekin varauksin.  Toivottavasti eduskunta ymmärtää kaataa hankkeen Suomen osalta.
 
Mistä syntyy se hirvittävä into, jolla haluamme puuttua siihen, mitä jotkut muut tekevät?  Ketunmetsästys Englannissa, pikkulintujen verkkopyynti Italiassa ja valaanpyynti Atlantilla herättävät suuria tunteita joka puolella Eurooppaa.
 
Muuan naispuolinen eläinlääkäri ilmoitti eräässä seurassa vakaana kantanaan, että EU:n pitäisi kieltää härkätaistelut.  "Härkien tahallinen haavoittaminenhan on eläinrääkkäystä."
 
Entä hirvenmetsästys Suomessa, minä kysyin, pitäisikö sekin kieltää?  "Ei tietenkään", tämä innokkaan metsästäjäveljen vaimo vastasi.  "Hirviä harventamalla ehkäistään monta liikennekuolemaa."  Tästä olimme samaa mieltä.  Itse metsästän myös ja siksi uskallankin olettaa, että Suomen metsissä kituu jahtiaikaan ainakin yhtä monta haavoitettua hirveä kuin Espanjassa härkiä.
 
Jos me puutumme muiden kansallisiin tapoihin, niin joku hyvää tarkoittava hölmö pian Århusin hengessä käynnistää jossakin Välimeren maassa lobbauksen savusaunoja, hirvenmetsästystä ja pilkkimistä vastaan.  Perusteluja kyllä keksitään.  Jos kaikki EU:n katoliset tottelisivat paavia, abortti kiellettäisiin.
 
Pohjimmiltaan on kysymys siitä, hallitseeko Suomea sen oma hallitus vai esimerkiksi kansainväliset painostusjärjestöt?
 
Jos eduskunta sitoutuu Århusin sopimukseen, se luopuu vapaaehtoisesti oikeudestaan korjata vastaiset kummallisuudet, joita meille EU:sta tarjoillaan.  Lait ovat "betonia" sen jälkeen.
 
Suomen ei myöskään kannata uhrata asialle poliittista neitsyyttään, ennen kuin on nähty, mitä esimerkiksi Saksa tekee.
 
Integraation kannatus EU:n jäsenmaissa on mielipidetiedusteluissa laskenut alle 50 prosentin.  Se, että suuret asiat tahmovat, mutta pieniä rajoittavia hankkeita viritellään kaiken aikaa, syö tavallisten ihmisten silmissä EU:n uskottavuutta.
 
Siitä huolimatta se, mitä Euroopassa on viidenkymmenen vuoden aikana tapahtunut, on ollut maailmanhistoriallinen menestystarina. Yhtenäinen talousalue, yhteinen raha ja rauha kansojen kesken ovat ehkä enemmän kuin perustajat uskalsivat uneksia.
 
                  Lasse Lehtinen