Talvisodan päättymisen juhlakonsertti
14.3.2004, Työväentalon suuri juhlasali, juhlapuhe

Talvisota tuli suomalaisille sittenkin yllätyksenä. Sodan puhkeamista odotettiin ja pelättiin vuonna 1939, mutta arveltiin, että Suomi voisi pysyä selkkausten ulkopuolella vetoamalla puolueettomuuteensa.

Tuona vuonna Suomi käytti varustelumenoihin melkein neljänneksen valtion budjetista. Ammattisotilaiden, kuten Mannerheimin, mielestä se ei riittänyt.

Valtiovarainministeri Väinö Tanner sanoi, että rahaa tulee käyttää myös kansalaisten hyvinvoinnin kohentamiseen, muuten suomalaisilla ei olisi mitään puolustamisen arvoista.

Molemmat herrat olivat oikeassa. Sotaan jouduttiin puutteellisin varustein, mutta melkein kaikki suomalaiset katsoivat puolustautumisen välttämättömäksi.

Kalliossa, Vallilassa ja Siltasaaressa kulki huhu, että työläiskaupunginosia ei pommiteta, näin oli muka Moskovasta luvattu. Puna-armeijan pommikoneet, jotka eivät kohteitaan valikoineet, loivat hetkessä suomalasiin enemmän yksimielisyttä kuin kymmenet juhlapuheet.

Hotelli Kämpiin kerääntyi satamäärin kansainvälisiä kirjeenvaihtajia todistamaan Suomen tuhoutumista ylivoimaisen vihollisen edessä. Toisin kävi.

Puna-armeija oli saanut käskyn ratkaista sota kahdessa viikossa. Puheet ja banderollit Oulussa pidettävää voitonparaatia varten oli valmistettu jo ennen hyökkäystä. Ne ja melkoinen määrä vaskipuhaltimia löydettiin Raatteen tieltä.

Sota kesti sataviisi päivää ja loi maailmalle sankarimyytin Suomesta. Syntyivät käsitteet Molotovin cocktail ja Mottitaistelu.

Talvisodan rauha tuli vielä suurempana yllätyksenä kuin sen syttyminen. Niin suuri oli yksimielisyys ja niin hyvin oli mielialoja maassa hoidettu, että kansakunnan enemmistön ja monen poliitikon mielestä rauha tehtiin tarpeettoman aikaisin ja liian kovin ehdoin.

Rauhanteon päivänä, josta eilen tuli kuluneeksi 64 vuotta, suruliputettiin yleisesti. Kymmenesosa maa-alasta oli luovutettava Neuvostoliitolle ja 400 000 karjalaista siirtolaista asutettiin rajan tälle puolelle.

Vielä tänään käydään oppinutta keskustelua siitä, miksi rauha tehtiin niin äkkiä. Nyt tiedetään, että monista loistavista voitoista huolimatta Suomen joukot olivat monin paikoin rintamia kuluttaneet voimansa lähes loppuun.

Stalin saattoi suostua rauhaan siksikin, että länsivallat - ainakin lupausten muodossa - suunnittelivat tulevansa Suomen avuksi. Myös Saksasta tuli viestejä, jonka mukaan rauha kannatti tehdä, sillä uusi yhteenotto oli kuitenkin edessä.

Välirauhan aika olikin valmistautumista hyvityssotaan, jossa luovutetut alueet otettaisiin takaisin. Talvisodassa syntynyt yksimielisyys sai ehkä tärkeimmän ilmauksensa, kun elokuussa 1940 Säätytalolla perustettiin Suomen Aseveljien liitto. Ratkaisevaa oli, että liiton perustajissa oli sekä sotilaita että siviilejä ja väkeä kaikista kansavaltaisista puolueista.