VANHA TUNTEMATON EUROOPPA

Euroopan unionin uudet jäsenmaat ovat suomalaislle itse asiassa tunnetumpia kuin monille muille vanhoille jäsenmaille. Suomalaisilla oli tapana käydä halvoilla matkoilla itäryhmän maissa Neuvostoliiton olemassaolon aikaan.

Varsinkin poliittinen matkailu oli runsasta. Suomalaiset vaikuttajat kävivät Kekkosen ja Koiviston aikaan paljon useammin Budapestissa, Varsovassa ja Prahassa kuin konsanaan Brysselissä, Lontoossa tai Kööpenhaminassa. Alentuvan ystävällisesti kutsuimme noita maita "pieniksi kaalimaiksi" ja otimme mielihyvin vastaan lähes ilmaisen vieraanvaraisuuden.

Kesällä 1972 autoilin kaverini kanssa Puolan, DDR:n, Unkarin ja Jugoslavian läpi Mustalle merelle, Varnan kaupunkiin Bulgariassa. Milloinkaan sen jälkeen en ole saanut vähille varoilleni samanlaista vastinetta. Me hyödyimme kommunismin vääristämästä vaihtokurssista.

Itä-Berliinissä kehitimme idioottivarman busineksen. DDR uskotteli, että derkkumarkka oli samanarvoinen kuin länsisaksalainen markka, mutta tosiasiassa kahdulla sai länsimarkasta neljä itämarkkaa.

Radeberger-olut maksoi yhden itämarkan. Koska meillä oli länsipassit, olisimme voineet viedä tyhjän pullon länteen ja saada siitä pullopanttina 50 pfenningiä. Siitä Checkpoint Charlien kautta takaisin itään ja rahaa vaihtamaan. Nyt saatoimme ostaa kaksi pulloa Radebergeriä, viedä tyhjät pullot länteen, saada niistä yhden länsimarkan, jolla idässä sai siis neljä pulloa... jne. Näin lensi mielikuvituksemme ja lopulta meillä oli jo rekkautot ajelemassa tyhjiä pulloja länteen ja rahoja itään.

Budapestissä majoittuminen perheessä, jolle kommunismi oli jättänyt osan vanhaa hienoa patriisitaloa, ei maksanut juuri mitään. Ruoka oli subventoitua, ei aina niin maukasta, mutta täyttävää. Bensa oli matalaoktaanista ja haisi pahalle, mutta eipä tuo juuri mitään maksanutkaan.

Mustalla merellä maisemat olivat henkeäsalpaavat, hotellit hieman rapistuneita, palvelu huolimatonta, mutta naiset kauniita. Suomalainen poikamies, jolla oli oma auto ja länsivaluuttaa, oli haluttua seuraa.

Oi niitä aikoja.

EU:n kymmenen uutta jäsenmaata muuttavat unionin politiikan kulttuurin ja osaksi taloudenkin. Ensinnäkin EU "oikeistolaistuu" sanan vanhassa eurooppalaisessa merkityksessä. Kommunistisen järjestelmän aikaansaama tuska tuntuu vielä pitkään itäeurooppalaisten ajattelussa. Siellä uskotaan nyt jumalaan, Nato:on ja Amerikkaan.

Nyt on jo nähty merkkejä siitä, että uudet jäsenmaat eivät aio olla samanlaisia kuuliaisia hallintoalamaisia kin läntiset kansakunnat. Bryssel, jos ja kun se käyttäytyy kuin muinoinen Moskova nostattaa ihmiset kapinaan. Arkielämää ei saa liiaksi säädellä, kommunismi ei saa luikerrella takaisin yhteiskuntiin direktiivien kautta.

Nämä maat eivät myöskään usko sopimuksiin ja demokraattiseen päätöksentekoon samalla hartaudella kuin kommunismilta pelastuneet naapurinsa. Ne eivät voi unohtaa, miten hemmotellut kakarat Helsingissä ja Tukholmassa osoittavat solidaarisuutta Nicaragualle, Mosambikille ja Vietnamille, mutta eivät olleet näkevinään mitään vikaa rautaesiripun takana.

Jumala on tullut ateismin tilalle. Puolan mukaantulo tekee EU:sta paljon katolisemman yhteisön kuin se oli Suomen ja Ruotsin liittyessä. Lutherin oppeja voi olla vaikea vääntää direktiiveiksi siinä komissiossa ja parlamentissa, jossa Puolalla on melkein yhtä paljon sanomista kuin Saksalla.

Puola, Tshekki, Slovakia ja Unkari elävät jo nyt voimakkaan kasvin aikaa. Liittymisen myötä se vain kiihtyy. "Meillä ei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin sosialidemokratia", vanoi Viron tuleva eurokomissaari Siim Kallas eräässä seminaarissa. Uudet jäsenmaat eivät pidä korkeista veroista eivätkä arvosta sosiaaliturvaa. Ne aikovat kasvattaa vaurauttaan samalla tavalla kuin Yhdysvallat, vapaalla kilpailulla.

Yheinen valuutta vain kiihdyttää niiden kasvua. Matkailu on yksi alue, johon maat panostavat. Historiallisia rakennuksia ja muistomerkkejä on restauroitu ja siistitty ja työ jatkuu.

Unkari oli entisessä ahdingossaankin matkailukohde ja nyt siitä on tullut entistä houkuttelevampi. Prahan kultainen kaupunki kiiltelee entisessä loistosaan ja Varsovassakin sykkii vilkas urbaani elämä.

Puolasta tulee myös matkailun suurmaa. Maassa on 40 miljoonaa asukasta, joista yhdesällä miljoonalla on jo Ruotsin vertainen elintaso, kymmenellä miljoonalla menee hieman heikommin. Loput ovat meikäläisittäin köyhiä, jopa niin, että kymmenen miljoonan puolalaisen sanotaan elävän kokonaan rahatalouden ulkopuolella. Se merkitsee sellaista halvan työvoiman reserviä, josa nimenomaan paikalliset matkailuyrittäjät voivat hyötyä.

Slovenia on piilotettu helmi keskellä Eurooppaa. Kroatian rannikko, tuo köyhän miehen Italia, on saanut sodan vauriot korjattua ja on valmis vastaanottamaan turistien ryntäyksen. Meitä lähinnä olevat Viro, Liettua ja Latvia ovat kasvavan kiinnostuksen kohteita.

Uutuuden viehätys ja halvat hinnat ovat melkoinen kilpailuvaltti. Mikä voisi mennä pieleen? Monikin asia, joista on kiittäminen lähimenneisyyttä. Huonon ja töykeän palvelun perinne istuu lujassa vanhoissa itäblokin maissa. Kommunismin aikana kansalaisia sai kohdella miten tahansa. Myös sellainen epärehellisyys joka ei enää kuulu edes Välimeren maiden kulttuuriin, on vielä arkipäivää Itä-Euroopassa. Matkailija, joka tulee huijatuksi, äänestää jaloillaan.

Suomi ja muut EU:n vanhat jäsenvaltiot voivat vastata kilpailuun vain kohottamalla palveluiden tasoa ja ylläpitämällä länsieurooppalaista - luterilaista - rehellisyyden perinnettä.

Eurooppa siis muuttuu, mutta enimmäkseen parempaan suuntaan. Huonompaa kuin entinen piikkilangoin ja miinakentin jaettu maanosa siitä ei voi tulla. Uudet maat, kielet ja kulttuurit rikastuttavat koko maanosaa. Euroopan painopiste siirtyy väsyneistä vanhoita pääkaupungeista Lontoosta ja Pariisista idemmäksi - Berliiniin ja Varsovaan. Suomalaisilla ei ole ainakaan tämän suhteen pitäisi olla valittamista: painopistehän siirtyy tähän suuntaan, meille päin.

Lasse Lehtinen