Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
Sivustolla on 1 vieras
header17.jpg
Etusivu arrow Ilta-Sanomat + arrow BAABELIN TORNISSA
BAABELIN TORNISSA PDF Tulosta Sähköposti
Artikkelin sivut
BAABELIN TORNISSA
Sivu 2
Sivu 1 / 2

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on opettavainen kertomus turhamaisista babylonialaisista, jotka päättivät rakentaa itselleen kaupungin ja tornin, joka ylettyisi taivaaseen asti.


"Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli maan", projektin vetäjät perustelivat hanketta.


Mutta taivaan Herra suivaantui näille jupeille, sekoitti ensin heidän kielensä niin, että nämä eivät ymmärtäneet toistensa puhetta ja hajoitti heidät sitten  kaikkeen maailmaan.

Euroopan unionissa liikkeelle lähdettiin toisin päin.  Erikieliset ja erimieliset kansakunnat ovat kuudenkymmenen vuoden ajan yrittäneet rakentaa yhteistä hanketta Brysseliin.  Tulokseksi tuli muun muassa Baabelin torni.
                                                       * * *
Viime viikon perjantaina José Manuel Barroso hauskuutti Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa kuulijoita kertomalla, miksi suomalainen koululaitos pärjää niin hyvin kansainvälisissä vertailuissa: suomalaiset opettajat ovat hyviä ja kieli on niin helppo oppia.

Vitsi meni perille suomalaisille, mutta Paavo Lipponen, Matti Vanhanen ja Esko Aho sutkauttelivat varmuuden vuoksi omat juttunsa englanniksi, jotta Barroso ne varmasti ymmärtäisi.

Komission puheenjohtaja oli huulenheitosta ilmeisen huvittunut.  Mutta kun Aho käytti mielilausahdustaan ja totesi, että "Siperia opettaa Eurooppaakin..." Barroson kulmakarvat kohosivat ja kasvoille tuli epäuskoinen ilme.  Mitä ihmettä Siperia tähän kuuluu?
                                      * * *
Päivää aikaisemmin olin Brysselissä yrittänyt saada hälisevän salin kuuntelemaan puheenvuoroani, jossa suositin palveludirektiiviin eräänlaista kontrollipykälää, nk. tilaajavastuumenettelyä.

Sali hiljeni vasta, kun se kuuli tutun Lenin-sitaatin: "Luottamus hyvä, kontrolli parempi", ja kuunteli sen jälkeen asiankin.

Euroopan parlamentissa tärkeät puheenvuorot pidetään omalla äidinkielellä.  Se on tapa osoittaa, että kaikki kansakunnat ovat samanarvoisia.  Se osoittaa myös kunnioitusta tulkkien ammattikunnalle.

Pienissä porukoissa ja valmistavissa kokouksissa työkieli on useimmiten kapulaenglanti, jota äännetään kymmenin eri korostuksin.  Suomalainen ääntämistapa on selkeimmästä päästä.
                                                      * * *
Laajenemisen myötä virallisten kielten määrä EU:ssa kasvoi viidestätoista kahteenkymmeneen.  Uusista jäsenmaista ei ole vielä saatu tarpeeksi kääntäjiä ja tulkkeja.

Edellinen - Seuraava »

 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING
  • PALUU TULEVAISUUTEEN
  • VENÄJÄN VANKEJA VANHASTA MUISTISTA