Julkaistu 21.5.2005

Kukko ei ole sattumalta Ranskan symbolieläin.  Sillä on kaikki ranskalaisuuteen liitettävät ominaisuudet: se on korea ja kopea, karkoittaa kilpailijat kovalla äänellään - eikä muni.
 
Kuluneen sanonnan mukaan kukkokin munii tiukan paikan tullen.  Miten käy Ranskassa viikon kuluttua?  Munii vai munaa?
 
Ranskalaiset eivät pyrikään olemaan 'poliittisesti korrekteja'.  He ovat avoimesti rasisteja, yltiöisänmaallisia tai muukalaisvihamielisiä silloin, kun siltä tuntuu.
 
Muilla kansakunnilla on aivan samanlaisia tuntoja, mutta niitä hävetään ja peitellään.  Ranskalainen sanoo mitä ajattelee.  Ja koska jokainen ranskalainen kuvittelee olevansa suuri filosofi, vastaväitteitä on turha esittää.
 
Sarjakuva Asterix on Ranskassa luetumpi kuin kaikki klassikot yhteensä.  Ranskalaiset suhtautuvat muuhun Eurooppaan juuri samalla tavalla kuin sarjakuvan pieni gallialaiskylä Rooman valtakuntaan.
 
Asterixin avoin rasismi on herkkua heimolle, joka oikeasti uskoo olevansa muita etevämpi.
 
Ranskalaiset eivät oikeasti piittaa mitä muut heistä ajattelevat.  Jos heitä huvittaa kokeilla atomipommia Mururoan atolleilla Etelämerellä, niin antaa paukkua.
 
Ranskalaiset ihailevat salaa amerikkalaisia, mutta käyttävät jokaisen tilaisuuden hyväkseen haastaakseen riitaa jenkkien kanssa.
 
Ranskan kansanäänestyksen alla ulkomaalaisista on puhuttu enemmän kuin koskaan ennen.  Puolalaiset putkimiehet vievät patongin ranskalaisen työttömän suusta, populistit kirkuvat. 
 
Ilman puolalaisia pimeän työn tekijöitä Ranska olisi kuitenkin hätää kärsimässä.  Siirtolaiset tekevät ne työt, jotka eivät valtaväestölle enää kelpaa.
 
Vielä enemmän ranskalaisia on peloteltu turkkilaisilla.  Heille on turha todistella, että muhamettilaiset ovat hylänneet miekkalähetyksen ajatuksen.  Islamin uhka on ranskalaisilla takaraivossa niin kuin suomalaisilla Venäjän pelko.
 
Vuonna 732 käytiin Poitiersissä historiallinen taistelu, jossa frankit löivät etelästä hyökkäävät maurit.  Espanjan kuvernööri sheikki Abd-er Rahman kävi käyrän miekan kanssa Kaarle "Vasara" Martelin kimppuun, mutta hävisi ottelun.  Eurooppa säilyi kristittynä.
 
Tuhat vuotta myöhemmin ranskalainen apotti nimeltä Charles-Irénée Castel ehdotti kirjassaan "Euroopan ikuisen rauhan projekti", että 24 Euroopan maata liittyisi unioniksi, joka kokoontuisi tekemään päätöksiä Utrechtin kaupungissa.
 
Ranskalaiset kaatoivat hankkeen, sillä Castel oli ottamassa myös Turkin mukaan unioniin.
 
Ranskassa asuu noin 300 000 armenialaista, kuuluisin heistä on Charles Aznavour.  Turkkilaiset eivät ole vieläkään taipuneet pyytämään anteeksi rikostaan yhdeksänkymmentä vuotta sitten.
 
Turkkilaiset tappoivat puoli miljoonaa armenialaista muutaman vuoden aikana.  Virallinen Turkki vaikenee kansanmurhasta yhä, mikä on yksi este lisää sen matkalla EU:n jäsenyyteen.
 
Miehet historian hämärästä ovat tulleet hätiin kansanäänestyksen alla.  Ranskalaisten sosialistien ikoni, entinen komission puheenjohtaja Jaques Delors ja entinen demaripääministeri Lionel Jospin ovat toukokuussa kiertäneet vakuuttelemassa työläistovereille, että perustuslaillinen sopimus ei ole Ranskalle haitaksi.
 
Itse asiassa se on ranskalaisen mahtipontisuuden tuote.  Eläkeläispresidentti Válery Giscard Estaining johti sopimuksen valmistelutyötä ja halusi Napoleonin esimerkin mukaan kutsua sopimusnivaskaa suurellisesti perustuslaiksi.  Sillä tempulla herätettiin kaikki vastustajat.
 
Nyt presidentti Jacques Chirac odottaa henki kurkussa kansan tuomiota.  Kaataako Ranskan kansa omien johtajiensa luomuksen?
 
Mitä kaikkea kamalaa sitten tapahtuu, jos Ranska sanoo "non"?
 
Taivas ei putoa niskaan, niin kuin Obelix pelkää, eikä tavallinen eurooppalainen huomaa arjessa kohtakaan mitään muutosta.  Chirac syyttää José Manuel Barrosoa, komission puheenjohtajaa liian pontevista puheista.
 
Presidentti Chirac kärsii henkilökohtaisen nöyryytyksen.  Muu Eurooppa osoittaa Ranskaa sormella ja sanoo, että teidän takianne kehitys pysähtyy.  Uudistukset viivästyvät vuosia.  Uutta vaalijärjestelmää ei saada käyttöön eikä EU saa presidenttiä ja ulkoministeriä.
 
Saksa ja Ranska käpertyvät kuoreensa ja lykkäävät entisestään tarpeellisia uudistuksia omassa sisä- ja talouspolitiikassaan.  Eurooppa alkaa marssia vielä enemmän epätahdissa kuin tähän saakka.
 
Tai sitten koko maanosa saa uuden herätyksen.  Tarpeeksi suuri kriisi voi panna vauhtia yhteisöön.  Perustuslaista hyväksytään jäsenmaissa pääkohdat, muuten eletään niin kuin ennenkin, odotetaan dollarin vahvistuvan ja muutenkin parempia aikoja.
               Lasse Lehtinen