Euroopan unionin kantaisä Jean Monnet on sanonut: "Mikään ei synny ilman ihmisiä eikä mikään säily ilman instituutioita."
 
EU on toistaiseksi ollut maailman mittavin ja onnistunein rauhanprojekti.  Suuria sotia ei tässä maanosassa ole käyty yli kuuteenkymmeneen vuoteen.  Keskinäinen taloudellinen riippuvuus on paras rauhan tae.
 
Juhlalliset puheet rauhasta eivät kuitenkaan tee toivottua vaikutusta nuoreen polveen.  Kuulijoiden silmistä voi lukea kysymyksen: Kuka nyt niin hullu olisi, että rupeaisi Euroopassa sotimaan?
 
Kuitenkin noita hulluja on aina ollut ja tulee aina olemaan.  Pesäkkeitä Euroopassa ja lähialueilla on riittämiin, Balkanilla, Pohjois-Irlannissa, Baskimaassa, Kyproksella ja Lähi-idässä.  Suotuisissa oloissa kansalliskiihko voi ottaa vallan ja kansakunnat ovat taas toistensa kurkussa.
 
Vallantavoittelijat tai valtaapitävät ovat aina ymmärtäneet kansalliskiihkon merkityksen vaikuttamisen keinona.  Hallituksen vastaiset voimat Ranskassa eivät sattumalta puhuneet "puolalaisesta putkimiehestä", kun kehottivat äänestämään perustuslaillista sopimusta vastaan.
 
Kahden kansanäänestyksen aikaansaama eurooppalainen pattitilanne on selkeä osoitus siitä, että poliittinen eliitti ei saa yhteyttä kansalaisiin. Julistusten ja todellisuuden välillä on niin suuret erot, että valitsijat ovat lakanneet kuuntelemasta.
 
Jos esimerkiksi solidaarisuus uusia jäsenmaita kohtaan on vain maininta juhlapuheessa, ei kansalaisen tarvitse muutakaan puhetta uskoa. Mutta hän voi aina vastustaa muutosta ja puolustaa saavutettuja etuja, jos siihen annetaan mahdollisuus.
 
Tunnelma on nyt sellainen, että kansanäänestykseen voi laittaa minkä tahansa kysymyksen ja vastaukseksi tulee "ei". Kansojen johtajat voivat siitä syyttää vain itseään. Ei esimerkiksi uskalleta kertoa valitsijoille, että globalisaatiolle ei ole vaihtoehtoa. Sitä ei voi poliittisin päätöksin vastustaa, mutta siihen voisi oikeilla päätöksillä sopeutua.
 
Samat johtajat, jotka puheissa pahoittelevat, että Lissabonin strategia on aikataulusta pahasti myöhässä, sallivat sen, että heidän maissaan ei ole pantu täytäntöön edes jo yhdessä hyväksyttyjä päätöksiä. Sen sijaan ongelmista ja vastoinkäymisistä syytetään Brysseliä.
 
Eurooppa-neuvosto, joka yritti sopia EU:n rahoituksesta, muistutti kairolaisten mattokauppiaiden kokoontumista tukkutorilla.
 
EU:n oma taloudenpito on edelleen kylmän sodan ja suljetun talouden aikaista. Kansalaisille ei uskalleta esimerkiksi kertoa, että maatalous Euroopassa on parhaimmillaan hieno ympäristöprojekti, mutta ei enää kannattava elinkeino.  Niin suurta maataloustukea ei toisaalta ole olemassakaan, että talonpoika ryhtyisi integraation kannattajaksi.
 
EU ei ole kuitenkaan kriisissä eikä sen olemassaolo ole uhattuna. Yksikään jäsenvaltio ei ole siitä eroamassa, päinvastoin, tulijoita on enemmän kuin halutaan ottaa vastaan.  Euroopassa ei ole instituutioiden kriisi, vaan johtajuuden kriisi.
 
 
Kansojen johtajat eivät uskalla sanoa valitsijoilleen, että joidenkin työpaikkojen suojelu tänään estää uusien työpaikkojen syntymisen huomenna. Sitäkään ei tohdita muistaa, että työttömiä Euroopassa olisi paljon enemmän ilman sisämarkkinoita.
 
Suuria ylikansallisia kysymyksiä ei voi sopia pelkästään hallitusten välisissä neuvotteluissa käymättä ensin perusteellista keskustelua aiheesta kussakin jäsenmaassa.  Perusteellinen keskustelu ei tarkoita, että jokaisen äänioikeutetun pitää osata EU:n säännöt ja sopimukset.  Riittää, että kansallisten eduskuntien enemmistö on noudatettavan politiikan takana.
 
Kansanäänestykset eivät todellakaan sovi yleiseurooppalaisen päätöksenteon välineeksi. Kansallisten hallitusten ja parlamenttien on uskallettava tehdä tarvittavat päätökset eivätkä johtajat voi piiloutua kansan selän taakse hankalissa asioissa.
 
Eurooppalaisen politiikan selittäminen ja perustelu on aina paikallista jos halutaan, että ihmiset ymmärtävät hyvät tarkoituksemme.  "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti" kelpaa ohjeeksi tähänkin.
 
Yhteisten asioiden parempi kansallinen käsittely on välttämätöntä, sillä lopulta yhteisten päätöstemme laskut maksetaan kansallisista budjeteista.
 
Vain Ranskan hallitus voi uskottavasti perustella kansalaisilleen, että maatalouden asema tässä maanosassa on toinen kuin kymmenen vuotta sitten.
Vain brittihallitus voi saada omat kansalaisensa ymmärtämään, että sen saama kohtuuton alennus EU-maksuista on syntynyt joskus toisissa oloissa.
 
EU:n itsensä on pakko siirtyä enemmistöpäätöksiin, muutoin eivät mitkään suuret asiat ratkea.  Ei voi olla oikein, että yksi jäsenvaltio 25:stä voi estää muiden yhteisen tahdon toteutuvan.  Yksikään suomalainen kunnanvaltuusto ei toimisi sillä järjestelmällä.
 
Britannian puheenjohtajuuskaudelta odotetaan paljon. Nimenomaan siksi, että Tony Blair on tällä hetkellä ainoa valtionpäämies, joka vaikuttaa johtajalta ja jolla on visio muutoksesta.   "Euroopan talouden onnistuminen ja sosiaalinen Eurooppa eivät ole eri asioita.  Poliittinen Eurooppa ja taloudellinen Eurooppa eivät asu eri huoneissa."
 
Kiinan ja Intian taloudet ovat parinkymmenen vuoden kuluttua suuremmat kuin EU ja USA. Ne eivät jää odottelemaan mitä EU suvaitsee päättää omista rahoituskehyksistään. Maailma menee menojaan vaikka Eurooppa iltarukouksissa muuta toivoisi.
 
Hyvinvointi ja sosiaalinen Eurooppa voidaan säilyttää vain vahvan talouden turvin, ei talouden kustannuksella. Jokaisen jäsenmaan tulee saada itse päättää sille sopivasta yhteiskunta- ja talousmallista, kunhan kilpailun vapaus säilytetään.
 
Äänestäjät antoivat kansanäänestyksissä kuitenkin yhden selvän viestin. Euroopan kansat haluavat edelleenkin olla itsenäisten valtioiden liitto liittovaltion sijaan, halutaan väljempää yhdessäoloa ilman kaikkia sitovia sääntöjä.
 
On aivan suhteetonta, että Suomen eduskunnasta valmistuu yksi tai kaksi lakia tai lainmuutosta jokainen arkipäivä.  Samalla tavoin on turhaa ja turhauttavaa syytää Brysselistä ilmoille direktiivi toisensa jälkeen aina vain pienemmistä asioista, joiden soisi kuuluvan joko kansalliseen päätöksentekoon tai terveen järjenkäytön piiriin.
 
Me teemme aivan liian paljon ja perustelemme sitä liian vähän. Politiikkaan pitää soveltaa samaa sääntöä kuin talouteen: parempaa laatua pienemmin kustannuksin.
              

Lasse Lehtinen
Euroopan parlamentin jäsen