Writings
MENNEISYYDEN HALLINTA | MENNEISYYDEN HALLINTA |
|
|
|
|
There is no translation available, please select a different language. Julkaistu v. 39/2005 Saksalaisilla on hieno termi kansakunnan historian kipupisteitä koskevalle tutkimukselle. Vergangenheitsbewältigung tarkoittaa sellaisten vanhojen asioiden terapointia, jotka mieluusti unohtaisi.Miksi meidän esimerkiksi Suomessa pitäisi ylipäätään olla kiinnostuneita kuudenkymmenen vuoden takaisista asioista? Suomi on päätöksissään itsenäisempi ja kansainvälisissä suhteissaan verkottuneempi kuin milloinkaan aikaisemmin itsenäisyyden aikana. Neuvostoliitto on hajonnut ja Eurooppa on yhdistymässä. Muutokset eivät ole vaatineet verenvuodatusta. Menneitä vääryyksiä ei voi oikoa jälkikäteen eikä historian tuomio enää ylety todellisiin syyllisiin. Sitä paitsi erimielisyydet historian suurista linjoista näyttävät säilyttävän elinvoimansa useamman tutkijasukupolven ajan. Asenteet periytyvät siinä kuin aatteetkin. Neuvostoliiton olemassaolon aikana tutkijat pitivät oman ammatillisen etunsakin vuoksi varmistimen paikallaan, kun tähtäimessä oli idänsuhteisiin liittyviä tapahtumia. "Yleiset syyt" vaativat pidättelyä myös menneisyyden hallinnassa. Aika kuitenkin myös armahtaa sillä tavalla, että sidonnaisuudet tapahtumiin katkeilevat. Uudet arkistolöydöt yllyttävät ehkä uusiin tulkintoihin. Mielestämme historiaa pitää tutkia ainakin siksi, että tulevilla polvilla olisi mahdollisimman kokonainen käsitys siitä, mitä ainakin tapahtui. Uuden tutkimuksen tärkein tehtävä on valaista aiemmin pimentoon jääneet nurkat. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä 1945 - 46 on tullut yksi Suuren Suomalaisen Selviytymistarinan tärkeä osa. Enemmistö aikalaisista oli sitä mieltä, että syytteet olivat tekaistuja ja tuomitut sen perusteella syyttömät. Historiaan miehet marssivat sankareina ja sijaiskärsijöinä. Tuomio oli johdettavissa sodan lopputuloksesta eikä oikeudellisesta harkinnasta. Samalla suomalaisille kuitenkin onnistuttiin myymään käsitys, jonka mukaan nimenomaan Stalin ja länsiliittoutuneet, britit ennen kaikkea, olivat vaatimassa syytettyjä tuomiolle. Tämä "totuus" voidaan haastaa tarkastelemalla sekä vanhoja että uusia lähteitä tämän päivän tiedoin. Hyvin perustein voidaan näet väittää, että sotasyyllisyysnäytelmä oli alun perin suomalaisesta sisäpolitiikasta noussut hanke, jota Valvontakomissio ryhtyi alati kasvavalla innolla tukemaan. Pohdiskella voi sitäkin, olisiko Neuvostoliitto lähtenyt koko jahtiin, jos kaikki kansanvaltaisiksi ja demokraateiksi sanan varsinaisessa merkityksessä itseään kutsuneet voimat olisivat ryhmittyneet taannehtivaa lainsäädäntöä vastustaneen pääministeri J. K. Paasikiven ympärille? Mistään arkistosta ei toistaiseksi ole löytynyt Stalinin diktaattia, että sotaan syyllisiä on löydyttävä ja heidät tuomittava. Suomen maksamat sotakorvaukset olivat Stalinille luoteisen suunnan tärkein anti eikä esimerkiksi kotikommunistien yllyttäminen vallankumouksen tielle. Brittien asenne Suomea kohtaan oli heti sodan jälkeen tiukan viileä, mutta muuttui pian haalean ymmärtäväksi. Kylmä sota kolkutti jo ovelle. Oikeudenkäynnin aikana britit sanoutuivat irti koko hankkeesta. Suomalaiset kommunistit ja vasemmistososialidemokraatit sen sijaan olivat pontevasti vaatimassa "sotapoliitikkoja" vastuuseen. Monet heistä olivat sodan aikana olleet turvasäilössä ja halusivat nyt puolestaan laittaa vangitsijansa linnaan. Myös Urho Kekkonen oli eri rooleissaan asiassa aktiivinen. Hänestä tulikin oikeudenkäynnin varsinainen toimeenpanija ja yhdysmies Valvontakomission, Paasikiven ja kotikommunistien välillä. Suuri yleisö ja suurelta osin myös Suomen poliittinen johto koki kuitenkin toimivansa Stalinilta tulleen uhkavaatimuksen synkässä varjossa, josta ei ollut muuta ulospääsyä kuin linnatuomiot sijaiskärsijöille. Tähän ristiriitaisuuteen haetaan tulevana talvena vastausta samalla kun jälkipolville yritetään kansantajuisesti kertoa oikeudenkäynnin lähtökohdat ja sen vaiheet. Säätytalolla järjestettävässä seminaarissa 21. marraskuuta tutkijat vertailevat muistinpanojaan. Myös kansalaiskeskustelu aiheesta olisi paikallaan. Lasse Lehtinen |
| < Prev | Next > |
|---|



