Ilta-Sanomat + ITÄMERELLÄ MYRSKYÄÄ | ITÄMERELLÄ MYRSKYÄÄ |
|
|
|
|
There is no translation available, please select a different language. Julkaistu 12.11.05 Siitä on aikaa, kun suomalainen nuorisopoliitikko kävi Rostockin "rauhanviikoilla" yleisön edessä lupaamassa, että "Suomi tunnustaa DDR:n ja useammankin Saksan - sitä mukaa kun niitä syntyy". Puhuja poistettiin pöntöstä ennen kuin suomettuneelle Suomelle ehti tapahtua enempää ulkopoliittista vahinkoa. Pian Suomi tunnusti molemmat Saksat ikiajoiksi - niin luultiin. Kukaan järjissään oleva ihminen ei olisi osannut ennustaa, että Berliinin muuri revittäisiin alas vielä samalla vuosisadalla. "Itämeri - rauhan meri" luki niissä banderolleissa, joita sinipaidat kanniskelivat nuorisotapaamisissa. Mikään ei ollut kauempana totuudesta. Neuvostoliitto oli rakentanut oman imperiuminsa Itämeren puoleiset rannat sodan varalta. Satamat olivat ennen kaikkea sotalaivoja varten. Ympäristön tilasta ei välitetty. Tämän päivän Itämeri on EU:n sisämeri, jonka ympärillä asuu 85 miljoonaa unionin kansalaista. Venäjällä on pääsy tälle merelle enää Suomenlahden pohjukasta ja Kaliningradista. Entinen mahtitekijä tuntee asiasta ilmiselvää ahdistusta. Kommunismi oli järjestelmä, joka pystyi yhdistämään taloudellisen romahduksen ympäristökatastrofiin. Kun Neuvostoliiton mukana meni sotilaallinen mahti, ei ihme, että Vladimir Putinin hallinto haikailee vanhoja aikoja etenkin puheissa mutta myös teoissa. Öljyn hinnan nousu on ollut Putinille lottovoitto. Karttuneesta varallisuudesta suuri osa suunnataan sotilaalliseen varusteluun. Kansallishengen nostatuksella on poliittinen tarkoituksensa. Vanhat EU-maat, etenkin Saksa ja Ranska, haluavat olla Venäjän kanssa hyvissä väleissä. Noin neljännes Länsi-Euroopan tarvitsemasta maakaasusta tulee Venäjältä. Tämä on suurin syy, miksi Eurooppa sietää Venäjältä huonoakin käytöstä. Kuluneen sanonnan mukaan sisä- ja ulkopolitiikan raja on veteen piirretty, tässä tapauksessa Itämereen. Ulkopoliittisilla kiistoilla on EU:ssa aina myös sisäpoliittisia ulottuvuuksia. Baltian maat ja Puola ovat kerta kaikkiaan vetäneet herneet neniin Saksan väistyvän liittokanslerin viimeisestä valtiomiesteosta. Gerhard Schröder sopi Putinin kanssa 1200 kilometriä pitkästä johdosta, joka vuonna 2010 ryhtyisi pumppaamaan kaasua Pietarista Saksan Greifswaldiin. Vastoin käytännön järkeä putki ei kulkisikaan Baltian maiden ja Puolan kautta, jolloin nämäkin maat voisivat kaasua hyödyntää, vaan rantoja pitkin Itämeren pohjaa myöten. Liettuan presidentti Valdas Adamkus paheksui päätöstä ääneen Berliinissä. Schröder sanoi, että Saksa saa tehdä niin kuin se lystää, näihin asioihin ei muiden pidä puuttua. Baltit ja puolalaiset pitävät sopimusta sekä ympäristöterrorina että poliittisena loukkauksena, ja sitä paitsi EU:lle kuuluvana kysymyksenä. Yhdessä näiden maiden poliittinen johto on varoittanut kaasuputken ympäristöriskeistä. Itämeren pohjassa on tonneittain toisen maailmansodan aikaisia - ja sen jälkeisiä - räjähteitä ja myrkkyjä. Poliittinen tuohtumus on kuitenkin vielä syvempää laatua. Puola on tänä päivänä täysin riippuvainen venäläisestä öljystä ja 40 prosenttia sen käyttämästä kaasusta tulee maata pitkin Venäjältä. Kun Saksa saa tarvitsemansa omaa johtoa pitkin, Venäjä voi ainakin teoriassa käyttää kaasua kiristyksen välineenä entisiä satelliittimaitaan kohtaan. Mitä tämä kaikki Suomea liikuttaa? Liikuttaapa hyvinkin, sillä melkein jokaisessa aloitteessa tai sopimuksessa on myös poliittisen riidan siemen. Suomi joutuu joihinkin asioihin ottamaan kantaa, halusipa se tai ei. EU:n sisällä on vaikea olla "puolueeton" 1970-luvun malliin. Sellainen Itämeren alueiden yhteistyö, jossa mukana olisivat vain Pohjoismaat ja Baltian maat, ilman Venäjää, Saksaa ja Puolaa, heikentäisi entisestään EU:n ulkopoliittista yhtenäisyyttä ja antaisi Venäjälle mahdollisuuden kahdenvälisten järjestelyjen kautta peluuttaa jäsenmaita toisiaan vastaan. Pohjoinen ulottuvuus on ohjelma, jolla erityisesti Suomi haluaa kiinnittää huomiota EU:n ja Venäjän pohjoisimman rajaseudun ongelmiin. Meidän kannaltamme EU:n järkevimmät ympäristö- ja terveysinvestoinnit tehdään itärajan taakse. Vaikka Venäjä ei osallistunut Pietarin jätevesien puhdistuslaitoksen kustannuksiin, sijoitus on kannattava koko maanosalle. Pohjoisen ulottuvuuden käsite alkaa vähitellen kirkastua muillekin eurooppalaisille. EU:n komissio on jo käynyt suopeammaksi ja alkanut ymmärtää käytännön politiikan arvon pelkkien juhlapuheiden sijasta. Parlamentissa puuhataan Itämeren maiden kansallisten parlamenttien yhteistä foorumia näiden asioiden tiimoilta. Pohjoisen ulottuvuuden hankkeet ja linjaukset ovat diakonissan toimintaa verrattuna niihin intohimoihin, joita Itämeren rannoilla muuten velloo. Lasse Lehtinen |
| < Prev | Next > |
|---|