Etusivu
Curriculum Vitae
Bibliografia
Filmografia
Ilta-Sanomat +
Ilta-Sanomat PS
Kirjoitukset
Ajankohtaista
Puheet
Yhteystiedot
Video
Galleria
Yritys
Linkit
| Linkit | Yhteystiedot | Etusivu |
Sivustolla on 1 vieras
header19.jpg
Etusivu arrow Ilta-Sanomat + arrow EUROOPPALAISEN JOULUN ODOTUSTA
EUROOPPALAISEN JOULUN ODOTUSTA PDF Tulosta Sähköposti

Julkaistu 17.12.2006

Jos lehtiä on uskominen, belgialaiset ovat ryövänneet joulun omakseen.  Koko läntisessä Euroopassa nimenomaan Brysseliä pidetään joulukaupunkina, jonne tullaan sekä ostoksille että virittäytymään juhlan tunnelmiin.

Lauantaina joulukuun 2. päivänä avattiin Grand Placella ja Brysselin muilla keskeisillä aukioilla joulumyyjäiset spektaakkeleineen.  Yli kahdessasadassa kojussa myydään kaikenlaista jouluun liittyvää, ruokaa, leluja, vaatteita ja krääsää.

Tämän vuoden kunniavieras markkinoilla on "Oulo", tuo pikkukaupunki kaukaa Suomen Lapista, kuten SN Brussels Airlines kertoo asiakaslehdessään.  Suomalaisilla kauppiailla on tarjota kylmäsavustettua villilohta, savuporoa ja muita pohjoisen herkkuja.

Suomesta tulee joulupukki tonttuineen.  Vuosikaudet Suomesta kärrättiin Grand Placelle myös suomalainen joulukuusi, mutta useimmiten se oli perille tultuaan sen näköinen kuin olisi vaurioitunut talvisodassa, joten tavasta luovuttiin.

Nyt belgialaiset ylpeilevät sillä, että sikäläisiä joulukuusia viedään jopa Suomeen myytäviksi.

Komeinta Brysselin joulussa on keskusaukion ääni- ja valoshow, joka houkuttelee paikalle joulukuun aikana kaksi ja puoli miljoonaa kävijää.  Grand Placelta voi kävellä St. Catherine Placelle ja ihailla koko matkan valaistuja historiallisia rakennuksia.

Perillä odottavat maailmanpyörä, karuselli ja luistinrata.  Viimemainittu ei ole suomalaisen silmään häävin kokoinen eikä näköinen, mutta paikkakuntalaiset jonottavat nähdäkseen, kuinka heidän maanmiehensä tekevät hassuja kuperkeikkoja luistimilla.

Ranskalaisten joulukaupunki on Strasbourg.  Marseillesta tai Pariisista kotoisin olevalle se on yhtä eksoottinen paikka kuin Ivalo helsinkiläiselle.

Strasbourg on juhlinut joulua 1500-luvulta lähtien.  Elsassin saksalais-ranskalaiset raskaat ruoat ja kevyet viinit sopivat kieltämättä paremmin kylmään ja pimeään vuodenaikaan.  Kesäranskalaiset asuvat Provencessa.

Tänä vuonna kaupungin virallisia jouluvieraita ovat bulgaarit.  Place Gutenbergille on rakennettu käsityöläisten kylä, joka esittelee sekä kansanperinnettä että herkkuja "maasta, joka rakastaa ranskalaisia", kuten paikallinen matkailumainos hehkuttaa.

Ilman joulukuusta ei Strasbourgissakaan tulla toimeen.  Place Kléberillä komeilee 28 metriä korkea kuusi.  Siinä killuu yhteensä 12500 koristetta, jotka on kerätty eri Euroopan maista.

Strasbourgilla on kaikki syy mielistellä erityisesti Euroopan parlamentin jäseniä ja virkamiehiä.  Vaivalloinen ja varoja vaativa matkustelu Brysselin ja Strasbourgin välillä kerran kuussa on mielettömyys, jonka joudumme toistaiseksi sietämään.

Se on Ranskalle saavutettu etu, joka on joskus kirjattu EU:n perussäännöksiin eikä poistu kuin yksimielisellä päätöksellä.  Se tekee Euroopan parlamentista ainoan maailmassa, joka ei pysty määräämään omasta kokoontumispaikastaan.

Joulun alla Ranskan presidentti Jacques Chirac on keskittynyt puolustamaan ranskalaista ruokaa ja maataloutta.  Jos joulupukki on ranskalainen, maataloustukiin ei kosketa ja ravintoloiden arvonlisävero putoaa 5,5 prosenttiin.

Joulu ei tietenkään ole Keski-Euroopassa valkoinen, mutta lämpöä ei ole yhtään liikaa.  Paikalliset kulkevat turkeissa ja ulstereissa heti kun mittarilukemat laskevat nollan tietämiin.

Vin chaud, Glühwein, on kokolailla sama juoma kuin suomalainen glögi.  Sitä väki siemailee kulkiessaan pitääkseen näppinsä lämpiminä.

Couronne d'Orin alueen viininviljelijät tarjoavat maistiaisia.  Leipurit ja suklaakauppiaat ovat yhtä anteliaita, etenkin lapsille.  Asiakkaiden kunniaksi on sanottava, että moni tekee näillä markkinoilla todellisia jouluhankintoja.

Keskieurooppalaiseen perinteeseen kuuluu raamatunaiheinen kuvaelma.  Brysselissä Beetlehemin ikiaikainen seimi on pystytetty Grand Placelle. Itämaan tietäjät tuovat lahjoja vastasyntyneelle.

Tämän joulun arvokkaimman lahjan antoi Vladimir Putin parhaalle ystävälleen Gerhard Schröderille. Entinen Saksan liittokansleri sai johtajan viran venäläisestä energiayhtiöstä kiitoksena Putinille tehdyistä paveluksista.

Saavatko EU-kansalaiset myös lahjan?

Viimeiseen asti Tony Blair on yrittänyt puristaa EU:n rahoitusneuvotteluista jonkinlaisen sovinnon.  Silloin kaikki lähtisivät viettämään joulua hieman pettyneinä, mutta tyytyväisinä, että sopu sittenkin syntyi.

Se olisi eurooppalaista jouluiloa parhaimmillaan.

                                                                         Lasse Lehtinen

 
< Edellinen   Seuraava >
KATSO UUSIN ROMAANI
  • Siivetönnä en voi lentää
KATSO VIDEO
  • MITÄ EU MAKSAA ?
Ajankohtaista
Euroopan parlametti äänesti tänään Itämeren pohjalle rakennettavaksi suunnitellun Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream -kaasuputken ympäristövaikutuksista.
 
- EU tarvitsee venäläistä kaasua ja Venäjä tarvitsee vielä enemmän eurooppalaisia asiakkaitaan. Nyt puheena oleva hanke on EU:ssa hyväksytty osaksi TEN-ohjelmaa, sanoi asiassa PES-ryhmän varjoraportoijana toiminut Lasse Lehtinen.
Lue lisää...
 
Kirjoituksia
  • VANHA KOIRA EI OPI UUSIA TEMPPUJA
  • KAUHAJOKI SHOOTING
  • PALUU TULEVAISUUTEEN
  • VENÄJÄN VANKEJA VANHASTA MUISTISTA