Julkaistu 7.1.2006

Suomi on itse aikoinaan luontoväen yllytyksestä pyytänyt luokittelemaan suden uhanalaiseksi lajiksi. Komission suomalainen virkamies, luontoaktivisti itsekin, on tähän nojaten päättänyt, että tuhat sutta on vähimmäismäärä Suomen kokoiseen maahan.  Sen jälkeen tuo söpöläinen muuttuu "tarkkailtavaksi lajiksi".

Joulun välipäivinä nimimerkki Tanja Karpela kirjoitti Savon Sanomiin aiheesta asiantuntevan artikkelin, jossa oli sitä mieltä, että suden suojaksi on säädettävä erityinen laki.  Susi ja muut suurpedot tulisi poistaa riistaeläinten luettelosta, jonka jälkeen niitä ei saisi ollenkaan metsästää.

Suurin osa suomalaisista ei eläessään näe sutta kuin Korkeasaaressa.  Silti useimmilla on asiasta mielipide. Minun mielipiteeni on, että susien kohtelusta ja lukumäärästä osaisimme päättää ilman  EU:n apua. Mutta vahinko on jo tapahtunut.
 
Epäluuloinen mieleni sanoi ensin, että koko susijupakka on kepulaisten taksinkuljettajien juoni, jolla syrjäseutujen lasten koulukyydit saadaan entistä kattavammin elinkeinon piiriin. Metsästysporukoissa olen kuitenkin kuullut esimerkkejä myös elävästä elämästä. Kalliit ja rakkaat hirvikoirat ovat joutuneet suden suuhun.  Pihapiiristä on käyty raatelemassa koti- ja lemmikkieläimiä.

Savossa on ehdotettu, että Karpelan lapset laitettaisiin päivähoitoon susirajalle.  Paljon kannatusta on Itä-Suomessa myös ehdotuksella, että sudet jaettaisiin asukasluvun perusteella, jolloin Kehä III:n sisäpuolelle kuuluisi tuhannesta sudesta ainakin kolmesataa.
 
Vuonna 2003 sudet tappoivat Suomessa 135 lammasta, muutaman lehmän, 30 koiraa ja kolmisensataa poroa.  Kaikki korvattiin, mutta susi ei noissa talouksissa tietenkään jättänyt mukavaa muistoa.  Tuohtumus on aitoa ja ymmärrettävää.
Suomalainen susikeskustelu käy esimerkistä, miten yhteinen eurooppalainen päätöksenteko levitessään ja syventyessään kääntää mielialat sitä itseään vastaan.  Vanhan sanonnan mukaan piru piileskelee pikkuasioissa.  Kaikki haluavat päättää kaikesta, jos siihen antaa mahdollisuuden.
 
Tunnen aivan järkeviä suomalaisia, joilla on väkevät mielipiteet italialaisten pikkulintupyynnistä, Espanjan härkätaisteluista tai englantilaisesta ketunmetsästyksestä.  Samat kansalaiset tuohtuvat aiheellisesti kun Brysselissä mietitään miten Suomessa olisi suojeltava susia tai hylkeitä.
 
Viisainta olisi jättää kaikki tämän tason kysymykset kansalliseen harkintaan.

Vuosi 2005 jää unionin historiaan sinä synkkänä vuotena, jolloin sille piti hyväksyä juhlallinen perustuslaki mutta sen perustajamaiden kansalaiset kääntyivätkin jaloa aatetta vastaan.  Sekä nopea laajentuminen että pikkuasioihin puuttuva yksityiskohtainen direktiivitehtailu ärsyttävät suunnattomasti.  Monet sanovat, että tämä kriisi on lopun alku sille ihanteelliselle EU:lle, johon esimerkiksi minä haluaisin uskoa.

Parikymmentä vuotta sitten Margaret Thatcher melusi Britannian televisiossa ja sanoi, että "Jaques Delors haluaa tehdä Euroopasta jättimäisen Ruotsin!"  Puhujan mukaan sosialismi hiipisi Brysselin byrokraattien toimesta yhteisöön, jonka tehtävänä oli parhaimmillaankin vain huolehtia talouden vapauttamisesta.

Enemmistö briteistä on edelleen samaa mieltä, EU on mannermainen mörkö, jota saarelainen pelkää. Tony Blairilla on ollut puheenjohtajakaudellaan toivoton puhemiehen tehtävä myydä ruma morsian hyviin naimisiin.

Euroopan parlamentissa on pieni mutta äänekäs konservatiivijoukko, joka vaatii Britanniaa eroamaan unionista.  Heidän kannatuksensa kotimaassa kasvaa koko ajan. 

Ruotsalaiset puolestaan ovat pettyneitä kun EU ei heti omaksunutkaan kaikkia pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoja omikseen.  Pohjoismainen elämänmuoto sopeutuu itse asiassa aika huonosti välimerelliseen yleiseurooppalaisuuteen. Tanska ja Ruotsi ovat tätä nykyä avoimen euroskeptisiä, sillä ne uskovat oman järjestelmänsä ylivoimaisuuteen.
 
Norja on ääriesimerkki kansasta, joka ei halua jäseneksi.  Öljy hoitaa talouden ja Nato turvallisuuden. Suomessa EU-myönteisyys on jäsenyyden alusta alkaen ollut suurempaa, sillä olemme vuosisadat tottuneet olemaan osa isoa läänitystä, vuoroin Tukholman, Pietarin tai Moskovan alamaisuudessa.

Sekin suosio on taittumassa.  Yli puolet suomalaisista äänestäisi jäsenyyttä vastaan, jos sitä nyt kysyttäisiin.

Unionin arjessa olemme siirtyneet seinäkukkaseksi kuin ujo tyttö lavatansseissa.  Valssiin lähdetään vain, jos joku osaa hakea ja pyytää. Toivottavasti profiili nousee puheenjohtajuuden aikana.

Suomessa ollaan myös yhä yleisemmin sillä kannalla kuin henkilö, joka on päässyt itseään parempaan seuraan eikä halua samaan klubiin enää uusia jäseniä.  Kuvaan kuuluu myös, että valitetaan jäsenyyden aiheuttamia maksuja miettimättä sen hyötyjä.  Ihmetellään, miten rikas Suomi on yllättäen joutunut nettomaksajan asemaan!

Kolmikymppiset suomalaiset kuuntelevat silmät ymmyrkäisinä meidän veteraanien muistelua ajoista, jolloin tarvittiin peräti Suomen Pankin lupa kuljettaa omia rahojaan rajan yli, jolloin passit tarkastettiin kaikilla rajoilla, kassit tongittiin ja viinat ja tupakat takavarikoitiin viimeistään Suomessa.
Suomalainen lääkäri sai Länsi-Euroopan maissa saman kohtelun kuin venäläinen lääkäri tämän päivän Suomessa, hän kelpasi korkeintaan siivoamaan sairaaloissa.

Yhteisen Euroopan idea on kahden eri suuntiin vetävän voiman repimä.  Ahdas kansallismielisyys ja muukalaispelko nostavat päätään kaikkialla, myös Suomessa.  Samaan aikaan ahkerat yhden aatteen ihmiset pystyvät EU:n koneistossa viemään ajamansa asiat päätöksiksi, joilla ei ole enemmistön kannatusta siellä, missä päätökset vaikuttavat.

Suomalainen ympäristöväki uunotti aikanaan omat päättäjämme hyväksymään sellaisen päästökauppajärjestelmän, joka panee ajamaan alas suomalaisen teollisuuden, joka kuitenkin on hoitanut ympäristövelvollisuutensa esimerkillisesti. Tuotanto ohjautuu maihin, joissa saa vapaasti saastuttaa.

Kun teollisuus ei enää investoi Suomeen, ei tarvita kuudetta ydinvoimalaakaan. Viimeinen vihreä sammuttaa valot. Sudet ja Pentti Linkola ulvovat kuorossa Pohjan perukoilla Euroopan ainoan autiomaan kunniaksi.

                                                                 Lasse Lehtinen