Lasse Lehtinen

Man of Letters

KTY 120 VUOTTA
Kuopio 4. 8. 2009

TÄRKEINTÄ ON LIIKE


Kulkumies haki maatalosta rengin paikkaa kaksikymmentäluvun alussa. Isäntä halusi tietää kummalla puolen työnhakija oli ollut kapinan aikaan. ”Valkoisten puolella”, kokelas vakuutti ja sai paikan. Niin hyvä renki hänestä sukeutui, että jo puolen vuoden päästä sai kunnian saunoa isännän kanssa. ”Missäs hommissa sitä oltiin valkoisten puolella?” isäntä kysyi lauteilla. ”Vankina oltiin”, renki vastasi.

°°°°°°°°°°°°

Liikkeillä eli aatteilla on oma elinkaarensa niin kuin kaikella elollisella. Jotkut aatteet kuolevat kehtoonsa sen takia, että niissä jo syntyessään on paha elimellinen vika. Toiset aatteet elävät lyhyen ja kiihkeän elämän ja melkein poikkeuksetta ne aiheuttavat viattomille paljon kärsimystä ja mielipahaa.

Kommunismi oli kuolla keskosena sekin, mutta pyssyjen ja piikkilangan turvin se sinnitteli yli seitsemänkymmentä vuotta. Aina sillä oli enemmän kannattajia rautaesiripun ulkopuolella kuin sen sisäpuolella.

Pisimpään eläneet aatteet osaavat sovittautua ympärillä olevaan maailmaan kolhimatta itseään liikaa. Voidaan myös sanoa, että sellaiset aatteet viisastuvat vanhetessaan, siinä on niiden pitkän iän salaisuus.

Aatteet eivät ainoastaan sopeudu oleviin oloihin, vaan myös muuttavat niitä. Sosialidemokratiasta voi sanoa, että se on koko Euroopassa muuttanut ympäristöään enemmän kuin ympäristö sitä. Forssan kokouksen pitkästä vaatimuslistasta on vuosikymmenten mittaan toteutettu useimmat kohdat.

Kirkkoa ei koskaan erotettu valtiosta, mutta kieltolakia kokeiltiin toista vuosikymmentä. Viimeisen niitin löi Kari Rajamäki, tuo yhden miehen ruuhka Varkaudesta, kun hän sai manttaalimiesten vastustuksesta huolimatta aikaiseksi jokamiehen onki- ja pilkkioikeuden.

Kukaan ei enää tosissaan vastusta peruskoulua tai yleistä kansanterveysjärjestelmää. Vuorineuvos Osmo P. Karttunen hätkäytti yli kolmekymmentä vuotta sitten Kuopion herrasväkeä sanomalla Saastamoisen säätiön taidenäyttelyn avajaisissa, että ”me kaikki olemme nykyisin jonkin sortin sosialidemokraatteja.” Niin ainakin, jos saavutettuihin etuihin aiotaan puuttua.

Suomessa kilpailevat kansanliikkeet ovat itse asiassa kopioineet meikäläisestä aateperinnöstä parhaat palat ja esittelevät niitä nyt äänestäjille ominaan. Ja kuten tiedetään, laaduttomat piraattituotteet menevät tietämättömälle kuluttajakunnalle yllättävän hyvin kaupaksi.

PATRUUNATALOUDEN KUNNIANPALAUTUS

Työväenaate versoi kahdesta vähäisemmästä kansanliikkeestä. Ensimmäinen oli raittiusaate. Asialle ryhtyivät myös työnantajat, jotka ymmärsivät, että raitis työmies tuottaa laatua ja määrää enemmän kuin juoppo.

Työväen sivistämispyrkimykset lähtivät aidosta huolesta, mutta liikaa sivistynyt työvoima oli myös uhka työnantajalle, ja naisten sivistäminen tietenkin aivan joutavanpäiväistä. Suhtautuminen muistutti tuon ajan isäntien asenteita. ”Tyttöjen kouluttaminen on sama kuin ajaisi sontaa naapurin pellolle.”

Wrigthiläinen työväenaate halusi raittiin ja tottelevaisen työväenluokan, sitä vastaan työnantaja takasi väkensä perustarpeet. Ei patruunatalous aivan huono malli ollutkaan sen ajan vaihtoehdot huomioon ottaen. Sitä arvostetaan uudelleen tänä päivänä päätellen julkilausumasta, jonka SAK ja Perheyritysten liitto pari vuotta sitten yhdessä antoivat.

Sen mukaan perheyritykset toimivat joka tapauksessa maltillisemmin ja vastuullisemmin kuin pörssiyritykset, nuo kasvottomat ja usein kansainväliset kapitalistit. KTY voisi nyt ottaa kantaa uhanalaisten kalakukonmyyjien puolesta. Toimistosta lienee suora näköyhteys näihin kasvollisiin perheyrittäjiin.

ITSEOPPINEET TYÖVÄENJOHTAJAT

Sanonnan mukaan itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja. Niinpä työväenliikkeen varhaisimmat ajattelijat ja johtajat tulivat palveluammateista, harvoin tehdastyöväestöstä tai torppareista.

Räätäli Halme oli Väinö Linnan luoma mielikuvitushahmo, jolla oli paljon vastineita todellisuudessa. Eetu Salin oli yrittäjä ja nuori Väinö Tanner aloitti opintonsa kauppakoulussa. Kuopiolaisen sosialidemokratian suuria hahmoja olivat puuseppä, tehtailija Yrjö Nurmi ja vaatturi Yrjö Tuominen.

Käsityöläiset ja pienyrittäjät olivat suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa, saattoivat pohtia asioita jopa talon ajalla. Ensimmäiset naispoliitikot nousivat ompelijattarien ja palvelusväen joukosta. Heillä oli mahdollisuus kuulla kouluja käyneiden keskustelua ja lukea taloon tilattuja lehtiä.

KTY:n perustamisen aikaan äänioikeus oli sidottu veroäyrien määrään. Se oli tietenkin äärettömän epäoikeudenmukaista. Senaikaisen sanonnan mukaan: ”Loesilla pienet piipitykset, isännillä ötkyläpuhheet”.

Mutta vanha sääntö saattaisi 2000-luvulla toimia. Palkansaajilla olisi äyrien perusteella vaaleissa paljonkin sanomista, enemmän kuin pääomaverotetuilla ja ehdottomasti enemmän kuin tämän ajan talonpojilla.

AATTEITA JOKA LÄHTÖÖN

Joissakin kirjoissa on totena esitetty, että ääriliikkeet eivät ole muka Savossa viihtyneet. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että väkiluukuun nähden maakunnassa on sadan vuoden aikana innostuttu todella monista aatteista. Monarkiaakin on kannatettu.

Kommunistit piti 1920 –luvulla tässäkin kaupungissa työntää liikkeen ulkopuolelle kun kuopiolainen sosialidemokraatti Ville Vainio ja hänen kannattajansa tekivät lakialoitteen Suomen muuttamiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.

Oikealta hyökkäsi seuraavalla vuosikymmenellä Isänmaallinen kansanliike ja sen äänenkannattaja Ajan suunta, kansan kielellä ”Rajan suunta”. Syksyllä 1930 kokoomuksen sanomalehti Savo lausui sekin pääkirjoituksessaan, että ”sosialidemokratia ei sovellu suomalaisen suoraviivaiseen ja rajuun luonteeseen.”

Kävi niin, että maltillinen sosialidemokratia jäi pysyvästi kahden ääriliikkeen väliin. Näistä molemmista lähteistä, korpikommunismista ja iikolleista, vennamolaisuus sai 1960 -luvulla kasvualustansa. Samasta taimilavasta versoo tämä uudempien jäpäkyörien persupuolue.

Viisikymmentäluvulla ilmestyneessä kirjassaan Meidän herramme muurahaisia Aapeli kuvaa kahta kuopiolaista vahtimestaria, jotka olivat ajautuneet eri puolille vuoden 1918 yhteenotossa, mutta nyt jo kuuntelivat Kirkkopuiston penkillä sotilassoittoa.

”Luokkavastakohtaisuuksien tasoittamiseksi olen solminut tuttavuuden vahtimestari Karpin kanssa, hän on työväentalon vahtimestari”, sanoo pankin vahtimestari Kekäläinen. Ja Karppi puolestaan: ”Ei me niistä entisistä enää, ne on puhuttu jo niin moneen kertaan. Mutta penkillä minä istun aina oikealla puolella, kun olin kuitenkin kenraali.”

PANKKIKRIISIN MAKSAA PALKANSAAJA

Savolaisella runoilijalla Otto Mannisella lienee ollut etiäinen kun hän ennen sotia riimitteli:

Jo pankkiirikin pahoittuu
Ja milläs sitten rahoittuu?
Maas autioksi ahoittuu
Ja hampaas naulaan jää.

Maailmanlaajuinen talouskriisi syntyi siitä, että rahaa on liikkeellä enemmän kuin sen eteen on tehty työtä. Sellaiset kuplat puhkeavat aikanaan ja maksumiehinä ovat aina ja kaikkialla veronmaksajat, ne, jotka vielä käyvät töissä.

Nyt juhliva yhdistys on vakaasti pitänyt linjansa sekä aatteen että talouden kysymyksissä. Seitsemänkymmentäluvulla näyteltiin sellainenkin kohtaus, jossa talousvaikeuksissa kärvistelevä Savon Sanomat kosiskeli KTY:ä lehtiyhtiön osakkaaksi.

Rahasummalla, joka vastasi Rönön tanssilavan yhden kesän tuottoa, olisimme saaneet viidenneksen osakkeista ja nimetä toimitukseen yhden sosialidemokraattisen toimittajan Aimo Siltarin seuraksi. Enemmistön kanta oli, että ”Mullikkata ja mualaisliittoo ee ruveta työmiehen rahoilla tukemaan”.

Ilman tuollaista päättäväisyyttä Savon Sanomat ei olisi siä mitä se on tänään, Suomen paras puolueista riippumaton kepulainen lehti.


KOLMEN KOHDAN OHJELMA

Maltillisessa työväenliikkeessä on aina ymmärretty, että liike on sittenkin tärkeämpi kuin ennalta lukkoon lyöty ja pyhitetty ohjelma. Liike saa silti mielellään suuntautua eteenpäin, koska tulevaisuus on siellä.

Poliittisten julkilausumien ei itse asiassa pitäisi olla kovin pitkiä ja yksityiskohtaisia. Vanhalle KTY:lle ja erityisesti uudelle SDP:lle ehdotan kolmen kohdan ohjelmaa: ”Leipä idästä, turva lännestä ja energia omasta takaa.”

Lasse Lehtinen