IHMETTÄ ODOTELLESSA
Suomi oli viime vuosisadalla yksi maailman pienistä ihmeistä. Ensin outoa kieltä puhuva takapajuinen maatalousmaa ponnisti itsenäiseksi. Sen jälkeen se kaksi kertaa torjui asein kommunistisen miehityksen.
Suomi oli viime vuosisadalla yksi maailman pienistä ihmeistä. Ensin outoa kieltä puhuva takapajuinen maatalousmaa ponnisti itsenäiseksi. Sen jälkeen se kaksi kertaa torjui asein kommunistisen miehityksen.
Taistoista toipuessaan se rakensi niin modernin teollisuusvaltion, että kohta puolet tuloista tuli viennistä. Viiden miljoonan asukkaan kansa teki sanomalehtipaperia sadalleviidellekymmenelle miljoonalle kuluttajalle ja ylellisiä risteilylaivoja maailman rikkaille eläkeläisille.
Vielä nähtiin sekin ihme, että Suomi ennen vuosisadan loppua siirtyi yhtä aikaa sekä jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan että Euroopan ytimeen. Kännyköitä kaupattiin kaikkeen maailmaan. Suomalaiset istuvat nyt samoissa pöydissä, missä päätetään viidensadan miljoonan ihmisen tulevaisuudesta.
Kun tapahtuneita katsoo taaksepäin, huomataan, että meillä on ollut uskallusta ja joustavuutta käyttää hyväksemme muutamat avautuneet mahdollisuudet. Onneakin on ollut matkassa, vanhan sanonnan mukaan tuuri seuraa taitoa.
Tällä vuosituhannella Suomi on kohdannut jo kaksi kamalaa vastusta, globalisaation ja väestön ikääntymisen. Vienti ei vedä entiseen tapaan. Tulee työttömiä, joista on yhteiskunnalle vain kuluja. Aikaan kuuluu, että johtajista huolehditaan bonuksin ja optioin. Ne palkitaan, jotka ruuvaavat tiukalle ja ulkoistavat.
Työssä oleva väki pitäisi saada viihtymään töissä pidempään, sillä myös eläkeläinen siirtyy tuotannosta kulupuolelle. Kiire ja pakkotahtisuus aiheuttavat ennenaikaisen töistä lähdön. Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio ja tutkimusprofessori Guy Ahonen ovat laskeneet (HS 17.01.10), että töistä pakeneminen maksaa yhteiskunnalle vuodessa yli 20 miljardia. Valtion budjetti on 50 miljardia.
Viihtyvyys politiikassa on sekin huono. Kuitenkin vain siellä voidaan pätevin voimin tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia rakenteellisia päätöksiä. Lehdistön kiukku siitä, että Paula Lehtomäki otti aikalisän, oli käsin kosketeltava. Kaikissa liemissä karaistunut Paavo Väyrynen tietää tässä tilanteessa arvonsa.
Tiedotusvälineet seuraavat päätöksentekoa kiitettävällä tarkkuudella, mutta ylilyöntejä sattuu. Lehdistön sivutöinään harrastama koulukiusaus, urpilaatio, saa kyvykkäät politiikan lupaukset miettimään siviiliin lähtöä. Politiikasta on tullut aliarvostettu pätkätyö, todellinen paskaduuni.
Työntekijä on työvoimavaltaisessa tuotannossa suurin kuluerä, mutta myös koko tuottavuuden perusta. Työn tuottavuus nousee, kun työelämän laatu paranee. Tulevaisuuden töitä ei tehdä kovemmin ja pidempään vaan aidosti fiksummin. Työmaan hyvinvoinnin kohentamisesta tulee myös liiketaloudellisesti kannattavaa.
Finnairissa tämä on jo testattu käänteisellä esimerkillä. Baronan jupit ovat kantapään kautta oppineet, että duunarin kyykyttäminen käy myös omalle kukkarolle.
Tämän oivaltaminen olisi Suomen seuraava ihmeteko.
Taistoista toipuessaan se rakensi niin modernin teollisuusvaltion, että kohta puolet tuloista tuli viennistä. Viiden miljoonan asukkaan kansa teki sanomalehtipaperia sadalleviidellekymmenelle miljoonalle kuluttajalle ja ylellisiä risteilylaivoja maailman rikkaille eläkeläisille.
Vielä nähtiin sekin ihme, että Suomi ennen vuosisadan loppua siirtyi yhtä aikaa sekä jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan että Euroopan ytimeen. Kännyköitä kaupattiin kaikkeen maailmaan. Suomalaiset istuvat nyt samoissa pöydissä, missä päätetään viidensadan miljoonan ihmisen tulevaisuudesta.
Kun tapahtuneita katsoo taaksepäin, huomataan, että meillä on ollut uskallusta ja joustavuutta käyttää hyväksemme muutamat avautuneet mahdollisuudet. Onneakin on ollut matkassa, vanhan sanonnan mukaan tuuri seuraa taitoa.
Tällä vuosituhannella Suomi on kohdannut jo kaksi kamalaa vastusta, globalisaation ja väestön ikääntymisen. Vienti ei vedä entiseen tapaan. Tulee työttömiä, joista on yhteiskunnalle vain kuluja. Aikaan kuuluu, että johtajista huolehditaan bonuksin ja optioin. Ne palkitaan, jotka ruuvaavat tiukalle ja ulkoistavat.
Työssä oleva väki pitäisi saada viihtymään töissä pidempään, sillä myös eläkeläinen siirtyy tuotannosta kulupuolelle. Kiire ja pakkotahtisuus aiheuttavat ennenaikaisen töistä lähdön. Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio ja tutkimusprofessori Guy Ahonen ovat laskeneet (HS 17.01.10), että töistä pakeneminen maksaa yhteiskunnalle vuodessa yli 20 miljardia. Valtion budjetti on 50 miljardia.
Viihtyvyys politiikassa on sekin huono. Kuitenkin vain siellä voidaan pätevin voimin tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia rakenteellisia päätöksiä. Lehdistön kiukku siitä, että Paula Lehtomäki otti aikalisän, oli käsin kosketeltava. Kaikissa liemissä karaistunut Paavo Väyrynen tietää tässä tilanteessa arvonsa.
Tiedotusvälineet seuraavat päätöksentekoa kiitettävällä tarkkuudella, mutta ylilyöntejä sattuu. Lehdistön sivutöinään harrastama koulukiusaus, urpilaatio, saa kyvykkäät politiikan lupaukset miettimään siviiliin lähtöä. Politiikasta on tullut aliarvostettu pätkätyö, todellinen paskaduuni.
Työntekijä on työvoimavaltaisessa tuotannossa suurin kuluerä, mutta myös koko tuottavuuden perusta. Työn tuottavuus nousee, kun työelämän laatu paranee. Tulevaisuuden töitä ei tehdä kovemmin ja pidempään vaan aidosti fiksummin. Työmaan hyvinvoinnin kohentamisesta tulee myös liiketaloudellisesti kannattavaa.
Finnairissa tämä on jo testattu käänteisellä esimerkillä. Baronan jupit ovat kantapään kautta oppineet, että duunarin kyykyttäminen käy myös omalle kukkarolle.
Tämän oivaltaminen olisi Suomen seuraava ihmeteko.