KIMALAINEN LENTÄÄ
Pohjoismailla on ollut ilo ja kunnia pällistellä päällimmäisinä erilaisissa elintaso-, onnellisuus- ja kilpailukykyvertailuissa jo parin vuosikymmenen ajan. Tasa-arvon tartuttamat hyvinvointiyhteiskunnat ovat kilpailukyvyssä tarjonneet kelpo vastuksen jopa ultrakapitalistisille USA:lle ja Taiwanille.
Moni taloustieteilijä tuomitsi takavuosina kadotukseen korkean verotuksen valtiot, joilla on suuri julkinen sektori. Ruotsin sosiaalivaltiolle ennustettiin yhtä kurjaa loppua kuin Neuvostoliitolle.
Viime aikojen keskustelussa – yllättäen myös Yhdysvalloissa – juuri sosiaalisen Euroopan mallia pidetään parhaana turvaverkkona muuttuvaa maailmaa vastaan. Pohjoismaat ovat todella pop, jos Paul Krugman meitä kehuu.
Sosiaalisuudestaan huolimatta Pohjoismaat ovat johdonmukaisesti avanneet yhteiskuntiaan kilpailulle. Yrityksillä on ollut verrattain hyvä työrauha ja hyvin koulutettu työvoimareservi.
Pohjolan demarit ovat sosiaalisia, mutta eivät enää sosialisteja. Vastaavasti porvaripuolueet julistavat kilpaa olevansa myös työmiehen asialla. Totta onkin, että kaikki kansalaiset ovat porvareita, kun puhutaan verotuksesta, ja kaikki sosialisteja, kun halutaan ”ilmaisia” palveluja.
Pohjoismaisesta sekajärjestelmästä on syntynyt sekä ilmiselvää kilpailuetua että lujuutta kestää talouden vaihtelut. Mutta kestääkö yhteiskuntien sosiaalinen liima tulevaisuudessa? Sopiminen ei enää ole muodissa eikä pyrkimys jakaa työtä ja siitä syntyvää hyvinvointia mahdollisimman tasaisesti.
Alasajo on nyt muotia. Suomen hallituksen työministeri esittää kokonaisen kannattavan perinteisen vientielinkeinon - turkistarhauksen - lakkauttamista ja vastustaa samalla sähkön tuottamista teollisuudelle edullisimmalla päästöttömällä tavalla. Ei sillä lailla synny uutta jakovaraa.
Eurooppa olisi ylivoimainen peluri maailmantaloudessa, jos yhdistettäisiin oma koulutustasomme, aasialaiset palkat ja amerikkalainen sosiaaliturva. Jotkut kauppakamarijupit tällaista mallia tarjoavatkin, mutta toistaiseksi hyvinvointiyhteiskunnan perälauta on pitänyt.
Kaikki Suomen nykyiset ongelmat eivät ole itse aiheutettuja. Omilla väärillä päätöksillä lisää vaikeuksia voidaan kyllä nopeasti synnyttää. Hirvittää katsella, kun Etelärannassa ja Hakaniemessä touhuaa sukupolvi, joka ei enää osaa ja viitsi ryypätä maahan kohtuuhintaista työrauhaa.
Pohjoismainen malli muistuttaa kimalaista luonnontieteen puolella. Aerodynamiikan tai fysiikan lakien mukaan kimalaisen ei pitäisi voida lentää. Sen vartalo on kömpelö ja karvainen ja sillä on painoonsa nähden aivan liian pienet siivet.
Mutta kimalainen pahus lentää vain, ja sähäkästi lentääkin, kukasta kukkaan ja pesälle, tärkeissä pölytys- ja medenkeruutehtävissä.
Kohtalonhetki lyö, kun suuret ikäluokat ovat kokonaan eläkkeellä ja talvisodassa opittu yhdessä tekemisen ja sopimisen kulttuuri on lopullisesti kuopattu. Jaksaako kimalainen vielä silloin lentää?
Lasse Lehtinen
Viime aikojen keskustelussa – yllättäen myös Yhdysvalloissa – juuri sosiaalisen Euroopan mallia pidetään parhaana turvaverkkona muuttuvaa maailmaa vastaan. Pohjoismaat ovat todella pop, jos Paul Krugman meitä kehuu.
Sosiaalisuudestaan huolimatta Pohjoismaat ovat johdonmukaisesti avanneet yhteiskuntiaan kilpailulle. Yrityksillä on ollut verrattain hyvä työrauha ja hyvin koulutettu työvoimareservi.
Pohjolan demarit ovat sosiaalisia, mutta eivät enää sosialisteja. Vastaavasti porvaripuolueet julistavat kilpaa olevansa myös työmiehen asialla. Totta onkin, että kaikki kansalaiset ovat porvareita, kun puhutaan verotuksesta, ja kaikki sosialisteja, kun halutaan ”ilmaisia” palveluja.
Pohjoismaisesta sekajärjestelmästä on syntynyt sekä ilmiselvää kilpailuetua että lujuutta kestää talouden vaihtelut. Mutta kestääkö yhteiskuntien sosiaalinen liima tulevaisuudessa? Sopiminen ei enää ole muodissa eikä pyrkimys jakaa työtä ja siitä syntyvää hyvinvointia mahdollisimman tasaisesti.
Alasajo on nyt muotia. Suomen hallituksen työministeri esittää kokonaisen kannattavan perinteisen vientielinkeinon - turkistarhauksen - lakkauttamista ja vastustaa samalla sähkön tuottamista teollisuudelle edullisimmalla päästöttömällä tavalla. Ei sillä lailla synny uutta jakovaraa.
Eurooppa olisi ylivoimainen peluri maailmantaloudessa, jos yhdistettäisiin oma koulutustasomme, aasialaiset palkat ja amerikkalainen sosiaaliturva. Jotkut kauppakamarijupit tällaista mallia tarjoavatkin, mutta toistaiseksi hyvinvointiyhteiskunnan perälauta on pitänyt.
Kaikki Suomen nykyiset ongelmat eivät ole itse aiheutettuja. Omilla väärillä päätöksillä lisää vaikeuksia voidaan kyllä nopeasti synnyttää. Hirvittää katsella, kun Etelärannassa ja Hakaniemessä touhuaa sukupolvi, joka ei enää osaa ja viitsi ryypätä maahan kohtuuhintaista työrauhaa.
Pohjoismainen malli muistuttaa kimalaista luonnontieteen puolella. Aerodynamiikan tai fysiikan lakien mukaan kimalaisen ei pitäisi voida lentää. Sen vartalo on kömpelö ja karvainen ja sillä on painoonsa nähden aivan liian pienet siivet.
Mutta kimalainen pahus lentää vain, ja sähäkästi lentääkin, kukasta kukkaan ja pesälle, tärkeissä pölytys- ja medenkeruutehtävissä.
Kohtalonhetki lyö, kun suuret ikäluokat ovat kokonaan eläkkeellä ja talvisodassa opittu yhdessä tekemisen ja sopimisen kulttuuri on lopullisesti kuopattu. Jaksaako kimalainen vielä silloin lentää?
Lasse Lehtinen