URHEILU KASVATTAJANA
Nuorena miehenä kuvittelin, että vain kulttuuri kehittää ihmistä henkisesti. Enää en ole asiasta ollenkaan varma.
Nuorena miehenä kuvittelin, että vain kulttuuri kehittää ihmistä henkisesti. Enää en ole asiasta ollenkaan varma.
Suomen Urheilugaalassa viime maanantaina juhlittiin voittajia ja palkittiin elämäntyöstä. Kunniaa tehtiin sekä yksilöille että seuratoiminnan puurtajille. Television katsojaluvut todistivat, että gaala oli myös suurelle osalle kansakuntaa yhteinen kokemus.
Urheilu onkin Euroopan suurin kansanliike, suurempi kuin yksikään uskontokunta tai poliittinen aate. Vaikka talous on unionin yhdentymisen perusta, kulttuurisen ja sosiaalisen Euroopan rakentaminen on vähintään yhtä tärkeää.
Urheilusta, liikunnasta ja niihin liittyvästä viihteestä syntyy onnistumisen ja pettymysten yhteisiä kokemuksia, sellaista sosiaalista pääomaa, jota toimivassa yhteiskunnassa välttämättä tarvitaan.
Urheilun kansanliikettä ei pidä vähätellä. On totta, että huippu-urheilun kapea kärki on monissa lajeissa ammattimaista ja liiketoiminnan tavoin johdettua, mutta erityisesti pohjoismaissa vapaaehtoistyöllä on pitkät perinteet.
Tälläkin hetkellä kymmenettuhannet miehet ja naiset, valmentajat ja huoltajat, ottavat omalla ajallaan vastuuta muiden lapsista. He tekevät sitä, mikä opettajilta ja vanhemmilta ei luonnistu. Ero kotiin ja kouluun on siinä, että urheilussa valinta on sekä nuoren että aikuisen osalta vapaaehtoinen.
Opettajat uupuvat siksi, että heillä ei enää ole valtuuksia ylläpitää järjestystä. Rauhattomissa luokissa ja luokattomissa lukioissa mennään liian usein häiriköiden ehdoilla. Monissa perheissä ei nuorille aseteta sääntöjä ja rajoja. Voi olla, että kodeissa kukaan ei ole neuvomassa, vaatimassa tai valvomassa.
Asevelvollisia Suomessa ovat toistaiseksi vain nuoret miehet ja hekin saavat nykyään ihan itse päättää miten kutsuntaan vastaavat. Samaan aikaan monet nuoret pyrkivät suurella joukolla nimenomaan paikkoihin, joissa oma tahto tarvittaessa nujerretaan. Armeijan vaativimpiin joukko-osastoihin on koko ajan enemmän pyrkijöitä kuin voidaan hyväksyä.
Olipa kyseessä laulu tai musiikki, taitoluistelu tai jalkapallo, opettaja tai valmentaja antaa komennot ja nuori tottelee. Joka harjoituksissa häiriköi, ei pelaa avauksessa eikä laula solistina lavalla. Silti kymmenettuhannet nuoret ovat vapaaehtoisesti valmiita alistumaan jatkuvaan rääkkiin.
Kysymys on tietenkin kasvamiseen kuuluvasta rajojen hakemisesta. Kun rajoja ei löydy kodeista eikä koulusta, niitä mennään varta vasten hakemaan. Urheilusta kasvualustaa löytyy eniten, siellä opitaan sekä voittamaan että häviämään.
Huippu-urheiluun liittyy monenlaista kielteistä, dopingia, uhkapeliä ja ihmiskauppaakin, mutta ilman järjestettyä ja kaikkeen maailmaan uutisoitua huippu-urheilua ei olisi massaliikettäkään. Urheilugaalan perusteella omat huippumme kelpaavat melkein poikkeuksetta esikuviksi myös kilpakenttien ulkopuolella.
Suomen kaikkien aikojen ensimmäiselle ammattijalkapalloilijalle, kahdeksankymmentäyksivuotiaalle Aulis Rytköselle, sali taputti silmät kosteina pitkään ja hartaasti. Aino-Kaisa Saarinen, Laura Österberg Kalmari ja Mikael Granlund antoivat vaikutelman tasapainoisista nuorista, joilla on päämäärä.
Urheilu on suurin yhteisöllisyyttä ylläpitävä ja syrjäytymistä estävä liike myös Suomessa. Siksi sitä kannattaa tukea sekä julkisista että yksityisistä varoista. Säästöä syntyy jossain muualla.
Suomen Urheilugaalassa viime maanantaina juhlittiin voittajia ja palkittiin elämäntyöstä. Kunniaa tehtiin sekä yksilöille että seuratoiminnan puurtajille. Television katsojaluvut todistivat, että gaala oli myös suurelle osalle kansakuntaa yhteinen kokemus.
Urheilu onkin Euroopan suurin kansanliike, suurempi kuin yksikään uskontokunta tai poliittinen aate. Vaikka talous on unionin yhdentymisen perusta, kulttuurisen ja sosiaalisen Euroopan rakentaminen on vähintään yhtä tärkeää.
Urheilusta, liikunnasta ja niihin liittyvästä viihteestä syntyy onnistumisen ja pettymysten yhteisiä kokemuksia, sellaista sosiaalista pääomaa, jota toimivassa yhteiskunnassa välttämättä tarvitaan.
Urheilun kansanliikettä ei pidä vähätellä. On totta, että huippu-urheilun kapea kärki on monissa lajeissa ammattimaista ja liiketoiminnan tavoin johdettua, mutta erityisesti pohjoismaissa vapaaehtoistyöllä on pitkät perinteet.
Tälläkin hetkellä kymmenettuhannet miehet ja naiset, valmentajat ja huoltajat, ottavat omalla ajallaan vastuuta muiden lapsista. He tekevät sitä, mikä opettajilta ja vanhemmilta ei luonnistu. Ero kotiin ja kouluun on siinä, että urheilussa valinta on sekä nuoren että aikuisen osalta vapaaehtoinen.
Opettajat uupuvat siksi, että heillä ei enää ole valtuuksia ylläpitää järjestystä. Rauhattomissa luokissa ja luokattomissa lukioissa mennään liian usein häiriköiden ehdoilla. Monissa perheissä ei nuorille aseteta sääntöjä ja rajoja. Voi olla, että kodeissa kukaan ei ole neuvomassa, vaatimassa tai valvomassa.
Asevelvollisia Suomessa ovat toistaiseksi vain nuoret miehet ja hekin saavat nykyään ihan itse päättää miten kutsuntaan vastaavat. Samaan aikaan monet nuoret pyrkivät suurella joukolla nimenomaan paikkoihin, joissa oma tahto tarvittaessa nujerretaan. Armeijan vaativimpiin joukko-osastoihin on koko ajan enemmän pyrkijöitä kuin voidaan hyväksyä.
Olipa kyseessä laulu tai musiikki, taitoluistelu tai jalkapallo, opettaja tai valmentaja antaa komennot ja nuori tottelee. Joka harjoituksissa häiriköi, ei pelaa avauksessa eikä laula solistina lavalla. Silti kymmenettuhannet nuoret ovat vapaaehtoisesti valmiita alistumaan jatkuvaan rääkkiin.
Kysymys on tietenkin kasvamiseen kuuluvasta rajojen hakemisesta. Kun rajoja ei löydy kodeista eikä koulusta, niitä mennään varta vasten hakemaan. Urheilusta kasvualustaa löytyy eniten, siellä opitaan sekä voittamaan että häviämään.
Huippu-urheiluun liittyy monenlaista kielteistä, dopingia, uhkapeliä ja ihmiskauppaakin, mutta ilman järjestettyä ja kaikkeen maailmaan uutisoitua huippu-urheilua ei olisi massaliikettäkään. Urheilugaalan perusteella omat huippumme kelpaavat melkein poikkeuksetta esikuviksi myös kilpakenttien ulkopuolella.
Suomen kaikkien aikojen ensimmäiselle ammattijalkapalloilijalle, kahdeksankymmentäyksivuotiaalle Aulis Rytköselle, sali taputti silmät kosteina pitkään ja hartaasti. Aino-Kaisa Saarinen, Laura Österberg Kalmari ja Mikael Granlund antoivat vaikutelman tasapainoisista nuorista, joilla on päämäärä.
Urheilu on suurin yhteisöllisyyttä ylläpitävä ja syrjäytymistä estävä liike myös Suomessa. Siksi sitä kannattaa tukea sekä julkisista että yksityisistä varoista. Säästöä syntyy jossain muualla.