LENTÄVÄ KALAKUKKO
Nuorena paikallislehden toimittajana 1960-luvun Kuopiossa pääsin tekemään reportaasia Hanna Partasen kalakukkoleipomoon. Itse matroona, tuolloin jo seitsemänkymmenenviiden, oli tälläytynyt lehtijuttua varten leivinpöydän taakse. Kyllä kävi kukon teko häneltä luontevasti, ilman veistä tai muutakaan työkalua.
Nuorena paikallislehden toimittajana 1960-luvun Kuopiossa pääsin tekemään reportaasia Hanna Partasen kalakukkoleipomoon. Itse matroona, tuolloin jo seitsemänkymmenenviiden, oli tälläytynyt lehtijuttua varten leivinpöydän taakse. Kyllä kävi kukon teko häneltä luontevasti, ilman veistä tai muutakaan työkalua.
Yhteen kukkoon oli jäänyt halkeama – se uhkasi sanonnan mukaan ruveta ”laulamaan”, jolloin rasvaa olisi valunut arinalle. Mestari otti palan taikinaa, lipaisi siihen luonnonliimaa ja paikkasi sauman. Korkealaatuista käsityötä alusta loppuun.
Turha kai mainita, että olen tämän täyssäilykkeen suuri ystävä. Kalakukkohan kovetetaan ensin noin kolmessasadassa asteessa puoli tuntia ja sitten se kypsyy sadassa asteessa yli yön. Niinpä valmis tuote sitten säilyy viikon kesähelteelläkin vaikka auton takaikkunalla.
Savossa ja vähän muuallakin kummastellaan, kun nuoret tutkijat ovat löytäneet perinne-eineksestä terveysvaaran. Syyllinen on bakteeri nimeltä Clostridium perfringens, jonka itiöitä on hengitysilmassa. Hidas kalakukonleipoja saattaa kömpelyyttään päästää tätä pöpöä jo leipomusvaiheessa kukon sisälle ja niin on pommi viritetty. Oikeissa olosuhteissa ripuli yllättää viattoman kukonsyöjän.
Edellä nimetyn bakteerin olemassaolon on kapitalistinenkin tiedemies todistanut. Kukon leipojaa väijyy vielä pari muutakin kavalaa basillia, muuan Costridium botulinum ja eräs Bacillus cereus. Niiden aiheuttamien kalakukkomyrkytysten jäljille ei kuitenkaan vielä ole päästy, mutta jäljillä ollaan.
Viranomaisten tietoon tosin on neljännesvuosisadan aikana tullut vain kolme ripulitapausta, joihin syyllisiksi epäillään haaleita kalakukkoja. Sairastuneiden oireet ovat hävinneet vuorokaudessa, mutta potilaille kuuluu jääneen elinikäinen kammo kalakukkoa kohtaan.
Elintarvikeviraston ylitarkastaja Elviira Virka-Intonen (nimi tekaistu niin kuin koko virka ja sen hoitaja) lausui tällä viikolla, että ”olennaista ei ole myrkytystapausten määrä, vaan se, että tapauksia yleensä ottaen on raportoitu”. On syytä olettaa, että joku ylitarkastajan suvussa on joskus syönyt Karjakunnan kalakukkoväärennöstä kylmänä, niin pöhkö on lausunto.
Kuopiolainen läänineläinlääkäri suosittelee jättämään samalla lottokupongin, kun kalakukko alkaa kipristellä vatsassa.
Savon vähäväkiset panevat nyt toivonsa Elviiran esimieheen, maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaan (kepu). Vakavasti otettavassa virastossa ei saisi työttömyystöinäkään teettää nollatutkimusta. Ministeri saattaa kuitenkin joutua jääväämään itsensä, sillä sikafarmarina hän on asianosainen. Puolet aidon kalakukon sisusta on näet sian kylkisiivua.
Siitä taas johtuu, että musulmaanin ruuansulatukseen vahingossa joutunut kalakukko saattaa aiheuttaa pahojakin yökötyskohtauksia. Kalakukko on siis tarkoitettu vain kristikansalle ja pakanoille.
Savossa huhutaan, että myös Ympäristöministeriölle on tehty kalakukkoa koskeva nimetön ilmianto. Puskasta ampujien tulilinjalla ovat niin kutsutut hevijuuserit. Kalakukon päivittäinen nauttiminen aiheuttaa näet täysin terveellekin kansalaiselle päästövaivoja, joita pahimmillaan joutuu vertaamaan parveketupakoinnin aiheuttamiin yhteiskunnallisiin haittoihin.
Kaikkea se mätäkuu tuo tullessaan, nykyaikanakin.