SUOMI KUVASTIMESSA
Suomen maabrändiä miettivä valtuuskunta järjesti seminaarin otsikolla ”Kadonnutta nuorisoa etsimässä”. Valtuuskunnan nettisivuilla kansalainen kysyy, mitä tekemistä nuorison syrjäytymisellä on Suomen ulkoisen kuvan kanssa?
Suomen maabrändiä miettivä valtuuskunta järjesti seminaarin otsikolla ”Kadonnutta nuorisoa etsimässä”. Valtuuskunnan nettisivuilla kansalainen kysyy, mitä tekemistä nuorison syrjäytymisellä on Suomen ulkoisen kuvan kanssa?
Sen jälkeen kun valtuuskunta asetettiin, yksi jos toinenkin pikku pakinoitsija on käynyt kusaisemassa puheenjohtaja Jorma Ollilan kengille. Toimeksiantoa on irvailtu ja tulos on ollut etukäteen tiedossa: eihän mokomasta mitään tule. Ne valtakunnanviisaat, jotka eivät mahtuneet mukaan, ovat hymisseet taustakuorossa.
Mainostoimistot jäävät nuolemaan näppejään, sillä brändiryhmässä ei suunnitella minkäänlaista kampanjaa vaan tehdään ehdotuksia maan sisäisen elämänlaadun parantamiseksi. Ei ole peilin vika jos naama on vino. Maailmalle on turha tarjota mitään mikä ei ole totta. Myös Sofi Oksasen ja Aki Kaurismäen kuvaamat suomet ovat olemassa.
Ainoa onnistunut kampanja järjestettiin talvikuukausina 1939-40. Aloite tosin tuli ulkomailta, Neuvostoliitosta. Suomi oli muutaman kuukauden ajan sekä tunnettu että arvostettu koko länsimaailman silmissä. Pieni demokraattinen maa taisteli suurta väkivallalla ja terrorilla piiskattua barbaarikansaa vastaan - David ja Goljat.
Jatkosodassa Suomi ei saanut vapaasti valita puoltansa, sillä äskeiset ihailijat, länsimaat, olivat menneet Stalin avuksi Hitleriä vastaan ja aikoivat syöttää Suomen susille. Suomi kuului heidän piirustuspöydillään Neuvostoliiton ”etupiiriin”.
Historian oikusta Saksan armeija puolusti Pohjois-Suomea ja saksalaisilla aseilla estettiin lopulta Suomen miehitys. Se oli länsivaltojen mielestä kovasti ”väärin sammutettu”. Mikä Suomi luuli olevansa kun se ei suostunut sille puolen rautaesirippua minne se isoisten mielestä kuului?
Suomen sodanjälkeinen ulkopolitiikka ojentautui voittajien mielen mukaiseksi. Tehtiin katumusta siihen mittaan, että politiikkaamme ruvettiin kutsumaan ”suomettuneisuudeksi”. Länsimaiden silmissä Suomi siirtyi vähitellen omalle paikalleen, Neuvostoliiton henkiseksi alusmaaksi.
Aivan valistuneet kansalaiset lännessä kyselivät minkä verran Suomessa on venäläisiä miehitysjoukkoja tai kuinka te ylipäätään saitte luvan matkustaa ulkomaille? Sen ajan Nokia otti etäisyyttä Suomeen, sillä televisiot eivät menneet kaupaksi, jos ostaja kuuli niitä koottavan itäblokissa.
Neuvostoliiton hajottua Suomi palasi takaisin länsieurooppalaiseen yhteyteen niin politiikan, talouden kuin kulttuurin puolella. Pääsimme jopa Euroopan sääkartalle, joka aiemmin oli aina katkaistu Oslon kohdalta. EU –jäsenyys antoi suomalaisille itseluottamusta ja avasi uusia markkinoita. Molempia tarvittiin kipeästi kun piti nousta edellisestä lamasta.
Mutta edelleen on itse aiheutettuja ongelmia. Syrjäytymään päästetyt nuoret ovat loppuikänsä poliisin, vankeinhoitoviranomaisten, oikeuslaitoksen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakkaita. Heitä on paljon. He särkevät ikkunoita, puhelinkoppeja ja lähimmäistensä sydämet. Vaikka heidät lakaistaan silmistä ja tilastoista, he jäävät veroasteeseemme. Niilläkin rahoilla voisi tehdä jotain rakentavaa.
Sen jälkeen kun valtuuskunta asetettiin, yksi jos toinenkin pikku pakinoitsija on käynyt kusaisemassa puheenjohtaja Jorma Ollilan kengille. Toimeksiantoa on irvailtu ja tulos on ollut etukäteen tiedossa: eihän mokomasta mitään tule. Ne valtakunnanviisaat, jotka eivät mahtuneet mukaan, ovat hymisseet taustakuorossa.
Mainostoimistot jäävät nuolemaan näppejään, sillä brändiryhmässä ei suunnitella minkäänlaista kampanjaa vaan tehdään ehdotuksia maan sisäisen elämänlaadun parantamiseksi. Ei ole peilin vika jos naama on vino. Maailmalle on turha tarjota mitään mikä ei ole totta. Myös Sofi Oksasen ja Aki Kaurismäen kuvaamat suomet ovat olemassa.
Ainoa onnistunut kampanja järjestettiin talvikuukausina 1939-40. Aloite tosin tuli ulkomailta, Neuvostoliitosta. Suomi oli muutaman kuukauden ajan sekä tunnettu että arvostettu koko länsimaailman silmissä. Pieni demokraattinen maa taisteli suurta väkivallalla ja terrorilla piiskattua barbaarikansaa vastaan - David ja Goljat.
Jatkosodassa Suomi ei saanut vapaasti valita puoltansa, sillä äskeiset ihailijat, länsimaat, olivat menneet Stalin avuksi Hitleriä vastaan ja aikoivat syöttää Suomen susille. Suomi kuului heidän piirustuspöydillään Neuvostoliiton ”etupiiriin”.
Historian oikusta Saksan armeija puolusti Pohjois-Suomea ja saksalaisilla aseilla estettiin lopulta Suomen miehitys. Se oli länsivaltojen mielestä kovasti ”väärin sammutettu”. Mikä Suomi luuli olevansa kun se ei suostunut sille puolen rautaesirippua minne se isoisten mielestä kuului?
Suomen sodanjälkeinen ulkopolitiikka ojentautui voittajien mielen mukaiseksi. Tehtiin katumusta siihen mittaan, että politiikkaamme ruvettiin kutsumaan ”suomettuneisuudeksi”. Länsimaiden silmissä Suomi siirtyi vähitellen omalle paikalleen, Neuvostoliiton henkiseksi alusmaaksi.
Aivan valistuneet kansalaiset lännessä kyselivät minkä verran Suomessa on venäläisiä miehitysjoukkoja tai kuinka te ylipäätään saitte luvan matkustaa ulkomaille? Sen ajan Nokia otti etäisyyttä Suomeen, sillä televisiot eivät menneet kaupaksi, jos ostaja kuuli niitä koottavan itäblokissa.
Neuvostoliiton hajottua Suomi palasi takaisin länsieurooppalaiseen yhteyteen niin politiikan, talouden kuin kulttuurin puolella. Pääsimme jopa Euroopan sääkartalle, joka aiemmin oli aina katkaistu Oslon kohdalta. EU –jäsenyys antoi suomalaisille itseluottamusta ja avasi uusia markkinoita. Molempia tarvittiin kipeästi kun piti nousta edellisestä lamasta.
Mutta edelleen on itse aiheutettuja ongelmia. Syrjäytymään päästetyt nuoret ovat loppuikänsä poliisin, vankeinhoitoviranomaisten, oikeuslaitoksen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakkaita. Heitä on paljon. He särkevät ikkunoita, puhelinkoppeja ja lähimmäistensä sydämet. Vaikka heidät lakaistaan silmistä ja tilastoista, he jäävät veroasteeseemme. Niilläkin rahoilla voisi tehdä jotain rakentavaa.