MENNEISYYDEN HAAMUT
Baltian maissa vietettiin tällä viikolla joukkokyyditysten 70-vuotismuistoa. Stalinin määräyksestä Virosta, Latviasta ja Liettuasta vietiin Siperiaan eläinkuljetusvaunuilla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tuhannet kuolivat matkalla tai perillä.
Baltian maissa vietettiin tällä viikolla joukkokyyditysten 70-vuotismuistoa. Stalinin määräyksestä Virosta, Latviasta ja Liettuasta vietiin Siperiaan eläinkuljetusvaunuilla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tuhannet kuolivat matkalla tai perillä.
Miehityksen jäljiltä on ainakin kolmenlaista tuskaa ja häpeää. Jotkut auttoivat ilolla miehittäjää, toiset ilmiantoivat tai vaikenivat. Kolmansia kohtasi kyyditys, kidutus tai pahimmassa tapauksessa kuolema. Silti kaikkien oli vapautumisen jälkeen elettävä yhdessä eteenpäin.
Viron Historiallisen Muistin Instituutti käynnisti pari vuotta sitten presidentti Toomas Hendrik Ilveksen aloitteesta vuosia 1941-1991 koskevan tutkimusohjelman. Tehtävänä on katsoa miten miehityspolitiikka poikkesi Neuvostoliitonkin allekirjoittamasta YK:n Yleismaailmallisen Ihmisoikeusjulistuksen periaatteista.
Työtä valvovan kansainvälisen toimikunnan puheenjohtaja on Euroopan parlamentin entinen puhemies, espanjalainen sosialisti Enrique Barón Crespo, itse Francon vankilassa virunut mies.
Jälkiselvittelyissä on tapana syytellä myös syyttömiä. Siksi on yhtä tärkeää kuin tietää mitä tapahtui, myös saada selville mitä ei tapahtunut.
Raskauttavatkaan tutkimustulokset eivät Virossa johda oikeudenkäynteihin. Nyt ei haeta oikeutta vaan mahdollisimman tasapainoista tietoa menneisyydestä. Raporteissa tapahtumia käsitellään ilman henkilöiden nimiä.
Suomi pääsi veljeskansaan verrattuna vähällä. Stalinin hyökkäys yhdisti kahtia jakautuneen Suomen henkisesti syksyllä 1939. Suomi vältti taistelemalla ja sopivasti liittoutumalla miehityksen, mutta sai kylmän sodan vuosina osakseen muunlaista painostusta Neuvostoliitosta.
Vergangenheitsbeweltigung eli menneisyyden hallinta on vaikeaa. Kokonaiset kansakunnat elävät tänäkin päivänä valheellisen menneisyytensä kanssa siitä syystä, että totuus on vastenmielinen joko vallanpitäjille tai kansakunnalle itselleen.
Venäläiset oppikirjat kertovat, että Suomi aloitti talvisodan. Jotkut äärioikeistolaiset eurooppalaiset historioitsijat väittävät, ettei Saksassa ollut keskitysleirejä.
Menneisyyden hallinta ei tahdo onnistua meiltäkään. Asiat ovat edelleen herkkiä. Suomessa sen symboliksi on noussut nk. Tiitisen lista, joka on toistaiseksi jäänyt lukon taakse.
Myös Suomen sodanjälkeinen politiikka on yritetty kanonisoida koskemattomaksi kokonaisuudeksi, jota ei saa arvostella. Suomenhan kävi lopulta hyvin. Tutkia kannattaa kuitenkin edelleen, selvisikö Suomi noudatetun politiikan ansiosta vai siitä huolimatta.
Historia laskee luurankoja, jotka pyöristetään miljooniin. Mutta historian tutkiminen on mielenkiintoista. Koskaan ei tiedä mitä menneisyydessä vielä saattaa tapahtua.
Miehityksen jäljiltä on ainakin kolmenlaista tuskaa ja häpeää. Jotkut auttoivat ilolla miehittäjää, toiset ilmiantoivat tai vaikenivat. Kolmansia kohtasi kyyditys, kidutus tai pahimmassa tapauksessa kuolema. Silti kaikkien oli vapautumisen jälkeen elettävä yhdessä eteenpäin.
Viron Historiallisen Muistin Instituutti käynnisti pari vuotta sitten presidentti Toomas Hendrik Ilveksen aloitteesta vuosia 1941-1991 koskevan tutkimusohjelman. Tehtävänä on katsoa miten miehityspolitiikka poikkesi Neuvostoliitonkin allekirjoittamasta YK:n Yleismaailmallisen Ihmisoikeusjulistuksen periaatteista.
Työtä valvovan kansainvälisen toimikunnan puheenjohtaja on Euroopan parlamentin entinen puhemies, espanjalainen sosialisti Enrique Barón Crespo, itse Francon vankilassa virunut mies.
Jälkiselvittelyissä on tapana syytellä myös syyttömiä. Siksi on yhtä tärkeää kuin tietää mitä tapahtui, myös saada selville mitä ei tapahtunut.
Raskauttavatkaan tutkimustulokset eivät Virossa johda oikeudenkäynteihin. Nyt ei haeta oikeutta vaan mahdollisimman tasapainoista tietoa menneisyydestä. Raporteissa tapahtumia käsitellään ilman henkilöiden nimiä.
Suomi pääsi veljeskansaan verrattuna vähällä. Stalinin hyökkäys yhdisti kahtia jakautuneen Suomen henkisesti syksyllä 1939. Suomi vältti taistelemalla ja sopivasti liittoutumalla miehityksen, mutta sai kylmän sodan vuosina osakseen muunlaista painostusta Neuvostoliitosta.
Vergangenheitsbeweltigung eli menneisyyden hallinta on vaikeaa. Kokonaiset kansakunnat elävät tänäkin päivänä valheellisen menneisyytensä kanssa siitä syystä, että totuus on vastenmielinen joko vallanpitäjille tai kansakunnalle itselleen.
Venäläiset oppikirjat kertovat, että Suomi aloitti talvisodan. Jotkut äärioikeistolaiset eurooppalaiset historioitsijat väittävät, ettei Saksassa ollut keskitysleirejä.
Menneisyyden hallinta ei tahdo onnistua meiltäkään. Asiat ovat edelleen herkkiä. Suomessa sen symboliksi on noussut nk. Tiitisen lista, joka on toistaiseksi jäänyt lukon taakse.
Myös Suomen sodanjälkeinen politiikka on yritetty kanonisoida koskemattomaksi kokonaisuudeksi, jota ei saa arvostella. Suomenhan kävi lopulta hyvin. Tutkia kannattaa kuitenkin edelleen, selvisikö Suomi noudatetun politiikan ansiosta vai siitä huolimatta.
Historia laskee luurankoja, jotka pyöristetään miljooniin. Mutta historian tutkiminen on mielenkiintoista. Koskaan ei tiedä mitä menneisyydessä vielä saattaa tapahtua.